torstai 31. lokakuuta 2013

Halloween pt.3

Meinasin jo, että Halloween-hössötyskynnet tälle vuodelle olisi tehty, mutta Adeninan tilaus tupsahti tänään laatikkoon ja siellä oli tilaajalahjaksi Halloween-siirtiksiä. No, ei niitä voi Joulunakaan käyttää, ja ens vuoteen pitkä aika, joten... Kuitenkin ajattelin, että neutraalilla linjalla mennään ja tein pohjaksi perusranskiksen. 
(joka oli jo yksistään tosi kiva vaihtelu!)

Ranskiksen teen aina samalla tavalla - kärkiin ESSIE Ballet Slippers x 3, siveltimellä muoto/rajat ja päälle ChG Faith x 1. Päälle laitoin hassuttelun vuoksi kimallusta KIKO Sparkle Touch-lakalla ja sitten siirtokuvien kimppuun. Kuvia olisi ollut joka kynnelle erilainen, mutta en halunnut nyt käyttää kaikkia. (koska en niistä kaikista tykännyt). Kynsille päätyivät lentävä noita-akka, kissa ja Irvikissan naamaa muistuttava hymy.






Jo aiemmin julkaistuja Halloween-kynsiäni voit kurkata:


Jospas tää aihepiiri ois nyt tällä käsitelty...!


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Väliaika - teetä ja ekat eväsleivät

Pohdin ja pohdin pääni puhki, että mitkä kokeilemattomien tyylien joukosta valitsisin ja päätin, että kokeilen tehdä ekat eväsleivät! Glittersandwichit on jääneet kokeilematta kokonaan, vaikka ne muutama vuosi sitten olivat mielestäni siisteintä mitä kynsille voi tehdä. Siispä niitä tänään! Olin päivän, pari ilman lakkoja ja olo oli vähän orpo. Nyt siis nopsat väliaikakynnet, kunnes seuraava inspis kunnolla iskee.

Alle lakkasin ChG Lemon Fizz ja keskisormeen ja peukkuun ChG Highlight Of My Summer. 
Glitterinä OPI Polka.com ja päälle ChG Faith. Ehkä vähän tylsähköä, mutta voinpa todeta kokeilleeni. 
Kynnet lyhenivät hieman töissä sattuneen kohelluksen seurauksena, mutta kasvaahan ne siitä sitten taas.






Mikä Sinulla on sellainen tyyli, jota haluasit kokeilla, 
mutta et ole ehtinyt?

lauantai 26. lokakuuta 2013

Gradient water marble + minitutorial

Synkkien Halloween-kynsien jäljiltä kaipasin jotain raikasta ja herkkää. Liukuvärjäystä kehiin siis! 
Päätin siirtokuvien sijaan tehdä koristelun marmoroimalla. Lopussa kuvia työvaiheista, mutta tässä ensin valmis lopputulos. Nyt taputan itseäni runsaasti olalle, sillä kynsistä tuli paljon paremmat kuin odotin. 
Marmorointi sujui tosi hyvin tänään ja Kaisa on iloinen!






Ja tässä siis miten tein:

Ihan ensimmäiseksi laitoin veden kuppiin valmiiksi tasaantumaan marmorointivaihetta varten. 
Käytin jogurttipurnukkaa ja laitoin sinne haaleaa vettä.
Aluslakan jälkeen lakkasin kerroksen vaaleaa lakkaa, jotta liukuvärjäys erottuisi sitten paremmin. 
Liukuun käytin ESSIEn Go Ginzaa ja KIKOn Mint Milkiä. Liukuvärjäyksen tein meikkisienellä ja lakkasin lakat suoraan sieneen. Liukuvärjäyskerroksia kertyi kolme. Tee itse niin monta kuin itse haluat ja olet lopputulokseen tyytyväinen. 
Muista käyttää tarpeeksi lakkaa, kuivalla sienellä tulee suttuista jälkeä. 
Tasoitan liukuvärjäyksen pikakuivattajalla, se myös nopeuttaa seuraavaan vaiheeseen pääsemistä. 


Seuraavaksi teippasin sormet, jotta sotkujen siivoilu olisi siedettävämpää...

Marmorointiin käytin China Glazen lakkoja, White Out ja Faith. 
Valitse valkoinen ja mahdollisimman läpikuultava lakka. Vain kokeilemalla löytyy sopivat! Kokeilin itse ensin muutamat kerrat tikuille marmoria ennenkuin aloin varsinaiseen hommaan. China Glazen lakat toimivat yleisesti aika hyvin marmoroinnissa, samoin myös ihan halpikset, esim.Wet n Wildin lakat. (ainakin näin omalla kohdalla...)


Tee "häränsilmä" tiputtamalla tippa kerrallaan, vuorotellen kumpaakin lakkaa veteen. 
Aika läheltä pintaa, kuitenkinniin, ettei lakkaa tipahda liian isoa tippaa ja ettei suti osu veteen.



Tee pintaan haluamaasi kuviota, tähän tarkoitukseen käy esim.appelsiinipuutikku, hammastikku, neula... 
Itse käytän lähes poikkeuksetta hammastikkua.
Kasta kynsi haluamasi kuvion kohdalta veteen ja jätä sormi (kynsi) veden alle siksi aikaa, kunnes olet puhdistanut pinnan. Itse käytän apuna vanupuikkoa ja puhallan kevyesti veteen, jotta lakka kuivuu nopeammin. Nosta sormi vedestä ja poista teippi varovasti. Itse käytän pinsettejä apuna.



Jatka kaikki kynnet valmiiksi, puhdista reunat ja levitä päällyslakka. 
Valmista!

Idea näihin kynsiin löytyi TÄSTÄ BLOGISTA.


Mitä Sinä olet mieltä?

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Halloween pt.2

Mielessä oli tehdä jotain ihan muuta kynsille, mutta tänään posti toi lakkoja, joita kirppistelin Belegweniltä ja siellä oli mukana iiihana Essencen Prom-berry. 
Vaivaton lakattava ja upea kiilto. 
Mieleen tuli ensimmäisenä, että jos jollain sanalla pitäisi lakkaa kuvata, valitsisin sanan keskiyö. 

Mietin leimaamista, mutta muistin hämähäkinverkkosiirtokuvat ja päätin ottaa ne tähän käyttöön.
*tähän väliin ihastunutta huokailua*





Simppelillä tavalla näyttävää, je je!

Tähän loppuun kevennykseksi kuva, jonka poikani halusi otettavan.
"Äiti, ota mun kynsistä kans kuva!" 
Piti laittaa vielä Angry Birds-siirtiksiä, mutta pikkuherraan iski väsy ja ehtii kuulemma "huomennaki sitte". 
Aikas pro posetus, eikö?


tiistai 22. lokakuuta 2013

Inspiraatio - mistä se tulee?

"Miten sä oikein saat noi sun ideat?"

Joskus on hassua huomata, että joku muu on saanut saman tai samankaltaisen ajatuksen koristelusta. Mielestäni on täysin sallittua apinoida muiden hyviä ideoita, itse ainakin niin teen enkä pahastu, jos joku apinoi ideani - kunhan siitä muistaa mainita, kuka on suuren ja mahtavan idean takana ;-) Hahhah!

Omat ideani saan milloin mistäkin, 
inspiraatiota voi antaa joku biisi, väri, luonnossa nähty juttu, joku teema, toinen blogi, vuodenaika... 


Tässä siis jaan linkkejä ja vinkkejä, jotka inspiroivat minua:

Marmoroinnin kruunaamaton kuningatar on Colette. Miten kukaan voi saadakaan noin täydellisiä marmorointeja aikaiseksi? 
Coletten YouTube-kanavalle pääset TÄSTÄ! 

Leimaaminen on koristelutyyli, josta pidän ihan älyttömästi ja joka onnistuu joskus ja joskus taas ei... 
Belegwenin blogi on sellainen, jota kannattaa kurkata, jos haluaa haltioitua leimaamisen taidoista. 
(Tässä blogissa myös kuvat ovat aina taattua laatua!)
Blogiin pääset TÄSTÄ!

Kauniita asetteluja, kivoja indie-lakkoja, kauniit kuvat. Tämä blogi on sellainen, jota olen lukenut lähes alusta asti ja tämä blogi oli syypää siihen, että rohkaistuin aloittamaan ystävien painostuksen alla oman blogin. Tavoitetta kerrakseen, 
Sissin blogiin pääset TÄSTÄ!

Blogissa minuun vetoaa heti se, jos teksti on sujuvaa ja vähän sarkastistakin. Plussaa tietty, jos kuvatkin ovat hyviä ja ideoita riittää. Tämä blogi on myös ollut valtavan ihailuni kohteena jo kauan ennen omaa blogia. 
Papun ja Murmiksen taidonnäytteitä pääset kurkistamaan TÄSTÄ!

Kauniita, naisellisia, koristeellisia, kokeilevia lakkauksia näet Sannun kynsillä. Blogiin pääset TÄSTÄ!



Sitten on niitä, jotka yllättävät joka kerta. Juuri kun luulet nähneesi kaiken, niin noup - aina tulee jotain uutta!

Sammyn blogiin TÄSTÄ!
Anutkan blogiin TÄSTÄ!
Kaylan blogiin TÄSTÄ!



Joskus googlettelen kuvia, laitan hakusanaksi ehkä tietyn teeman; "Halloween Nail Art", "French Manicure", "Marble Nail Art"... Ja kuvatulvasta sitten vaan valitsemaan parhaita ideoita! 
Yritän joskus myös valita omista aikaisemmista lakkauksista sellaisen, jonka haluaisin tehdä uudelleen, mutta keksin siihen jonkun uuden lisän, ettei tulisi täysin samanlaista kuin aikaisemmin. Voi kuulostaa hassulta, mutta en ole kertaakaan kynsihömppäyshistoriani aikana tehnyt samaa lakkausta kahdesti. Jollekin toiselle olen voinut samanlaisen tehdä, mutta omille kynsille en. Pöpi mikä pöpi...

Mistä Sinä saat inspiraatiosi?






maanantai 21. lokakuuta 2013

Halloween

Halloween on sellainen hömpötysjuhla, josta en oikein perusta.. Tykkään kyllä naamiaisista jne, mutta onhan se vähän sellainen ns.jenkkien juhla... Viime vuonna ovelle ilmestyi "karkki vai kepponen"-tyyppejä out of nowhere, enkä ollut tosiaan varautunut... Eiks meille pääsiäinen riittäis tähän hommaan? 

Halloweenin paras puolihan on se (sen lisäksi jos joku kaveri sattuu naamiaiset järkkäämään), että silloin saa mennä kynsiharrastuksessa ihan överiksi. Mielessä hurjasti Halloween-koristeluja ja lakkauksia, mutta vuorokaudessa liian vähän aikaa! Osa omia ideoita ja osaa suoraan apinoituja. Tämän päivän lakkaus on saanut inspiraationsa superihanasta blogista, jota voit kurkkia TÄSTÄ! 

Sain rauhassa touhottaa, poika meni aikaisesta aamuherätyksestä johtuen jo klo 19 maissa unille. Luksusta!

Lakkoja käytin melko montaa erilaista, ja lopputulos aika sekalainen, mutta tykkkkkääääään!


Frankenstainin tönö...





Sarjakuvamaiset kynnet, joita oli huisin hauskaa tehdä!

Suunnitteluvaihe oli myös hauska, kun oli aikaa kokeilla erilaisia ideoita...


Mitä mieltä Sinä olet Halloweenista?

lauantai 19. lokakuuta 2013

Kaakaota Bogotassa

Minulla on ihania ystäviä. Teillä myös varmasti, mutta minulla erityisesti, hah!
Ystäväni ovat siitä ihania, että tukevat tätä hömppäharrastustani pyytämällä tasaisin väliajoin lakkauksia ja saan siitä jotain pientä korvausta. Torstaina suuntasin ystäväni Jennan luo istumaan iltaa ja lakkaamaan hänelle häihin sopivia kynsiä. Toiveena oli hillittyä mustavalkoista ja päädyimme tekemään lakkauksen, 
jonka olen tehnyt joskus itsellenikin. 
Teimme ensin ranskalaisen manikyyrin ESSIEn Ballet Slippersilla, kolmisen ohutta kerrosta kärkiin ja siveltimellä smileyt siistiksi. Orlyn Instant Artist-lakoilla tehtiin koukeroisia kuvointeja pintaan ja vähän strasseja kaveriksi. Voilá!
Sain Jennalta pienen paketin kiitokseksi, josta paljastui toivelistalla keikkunut OPI Bogota Blackberry. Täytyy sanoa, että tuntui kivalta, että kaakaon ja korvapuustien lisäksi Jenna oli todella ajatellut kiittää jollain, mistä pidän. Ihanaa! Bogotaa kiekottaessa huomasin sen olevan hyyyvin lähellä ChG Red-Y&Willing-lakkaa, mutta ei niin lähellä, että täytyisi jommasta kummasta luopua ;-)

Tässä siis mitä Jennan kynsille tehtiin:





Omille kynsille lakkailin Bogotaa tänään ja oikein kiltti yksilö, kaksi kerrosta peitti. Nimettömiin oli kokeilussa jos jonkinlaista koristelua, ja noin tunnin ähellyksen jälkeen luovutin ja päätin mennä siitä missä aita on matalin - siirtokuvia. Päätin kuitenkin vielä olla sen verran pöpi, että otin koitokseen koko kynnen kuvat. 
Tähän väliin pitkä huokaus.

Onnistuin lopulta, vaikka koitos ei ollut helppo. Lopputulos muistuttaa ehkä tapettia tai posliinikuppia. 
Yhtä kaikki, tykkäsin kuitenkin.



Bogota oli huisin vaikea kuvattava, luonnossa vielä enemmän verenpunaiseen taittava ihanuus. 
Noh, aina ei voi voittaa.
(ja nyt tätä katsoessa en tiedä vääristääkö blogger vielä hieman lisää. Hmph.)

Hyvää Lauantaita Ihanat!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Inspiraationa syksy

Kuten jotkut teistä lukijoista ehkä tietävätkin, niin syksy on lempivuodenaikani. 
Tykkään kaikista muistakin toki, mutta syksyssä on jotain erityistä. Edellisen postauksen lopussa mainitsinkin, että takapihamme ihanat aroniat saivat aikaan idean liukuvärjäyksestä.
Liukuvärissä käytin Zoyan Rekhaa, China Glazen Lemon Fizzia ja KIKOn sävyä 280. Alle lakkasin ohuehkon kerroksen ChG White Out-lakkaa, jotta liukuvärjäys olisi helpompaa. Käytin liukuväriin meikkisientä, jonka kastelin, puristelin kuivaksi ja sieneen lakkasin raidoiksi käyttämiäni lakkoja. 
Levitin lakat sieneen niin, että menivät vähän toistensa päälle, jotta sulautuisivat paremmin.

Inspiraatio löytyi siis omalta takapihalta:


Liukuvärjäykseni ei ole mikään omaperäisin idea; samoja sävyjä näkee käytettävän auringonlaskuissa yms, mutta tykkäsin lopputuloksesta kovasti. Liukuvärin päälle tuuppasin vuosi sitten hankkimiani siirtokuvia ja ah, täydelliset syyskynnet <3 Vai mitä Sinä sanot?




keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kiss My Glass!

Pohdiskelin tuossa miten omat mieltymykset menevät hassusti sykleissä. Yhtenä päivänä tykkään lakata ihan hullut lakkaukset, seuraavana yksiväristä, sitten neutraalia, kunnes taas pitää saada hullutella. Käykö teille näin vai onko teillä tuttua ja turvallista? Itse kyllästyn helposti ja kotonakin vaihdan usein huonekalujen järjestystä, kun haluan vaihtelua (mies ei ihan niin paljon pidä tästä piirteestäni :D ).

Tänään lakkauksessa käytössä China Glazen Kiss My Glass, joka on tummahko metallinen harmaa, jolla vähän taipumusta raidoittumiseen, mutta onneksi vain vähän. Sain vinkin raidoittumisen "poistamiseen" ja kokeilinkin sitä tänään! Eli avainsana on mattaaminen. Kaksi kerrosta värilakkaa, sitten kerros mattaa ja halutut koristelut, lopuksi päällyslakka ja voilá - raidoittuminen on mattauksen myötä kadonnut! Laatikoita tonkiessa käteen tarttui Confettis, joka on jäänyt vähälle käytölle ja perus mustaa ja valkoista kaveriksi, ESSIE Blanc ja ChG Liquid Leather. Peukut ja nimettömät jätinkin mataksi, kun näyttivät niin kivalta niin.
Tietyssä valossa Kiss My Glass taittaa voimakkaasti siniseen, ja otin kuvia sekä sisällä, että ulkona luonnonvalossa 
(pienessä tihkusateessa).




Ulkokuvissa ehkä aavistuksen sinisempi kuin oikeasti onkaan, sisäkuva lähempänä totuutta. 
Seuraavaan lakkaukseen sain jo idean noista meidän takapihan aronioista, 
upeat värit ja inspiraatio liukuvärjäykseen!


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Silent Stars Go By

O.P.I Mariah Carey Winter Collection sisältää hurjan monta uutuuslakkaa, 
jos en ihan väärässä ole, niin 18 eri sävyä.
Oman mielenkiintoni varasti ihanat uudet tekstuurit ja kotiutin pitkän harkinnan jälkeen niistä kaksi; Silent Stars Go By ja Baby Please Come Home. O.P.I:n tekstuureista tykkään, koska pinta jää hiekkaiseksi, eikä pelkästään röpelöiseksi. China Glazen tekstuurit olen myynyt pois juuri siksi, että pinta on vain röpelöinen, eikä hiekan tuntuinen, mistä tykkään. Lakka levittyy hyvin, ei valu minne sattuu ja kuivuu nopeasti. En osannut päättää kumpaa lakkaisin ensin, joten käytin tänään molempia ja lopputulos on mielestäni rauhallinen.

Baby Please Come Home / Silent Stars Go By



 Ihana kimallus!



Kauniit lakat eivät mielestäni kaivanneet sen ihmeempiä koristeluita, käytin hopeisia niittejä nimettömiin ja peukaloihin, jotka lakkasin Silent Stars Go By-lakalla. 
Pidin molemmista lakoista kovasti, aika ylellisen näköinen lopputulos molemmissa pinnoissa.

Kumpi oli Sinun suosikkisi?

torstai 3. lokakuuta 2013

Pukeudu Pinkkiin

Roosa Nauha-kampanja auttaa tukemaan hyvää työtä.
Tänään laskin ystäväni kanssa, että kuinka monta syöpää sairastavaa ihmistä tunnetaan ja oma lukuni oli 11.
Eli yksitoista ihmistä, jotka sairastavat tai ovat sairastaneet syöpää. Heistä seitsemällä on/on ollut rintasyöpä. 
Osa on saanut terveen paperit aikoja sitten, osa ei ole täällä enää keskuudessamme. 
Huomenna vietetään Roosa Nauha-päivää ja itse pukeudun pinkkiin henkilökohtaisista syistä. 
Osalle päivä on päivä muiden joukossa. 
Haluan pukeutua tottakai kynsiä myöten!

Lakkoina:
Pikkurillissä ja peukalossa O.P.I If You Moust You Moust
Nimettömässä ja etusormessa Wet n Wild E454D Lavender Cremé
Keskisormessa O.P.I Chic From Ears To Tail (ja Emmalle tiedoksi: Chic on lakka from hell, kun siitä joskus mielipidettäni kysyit. 4 kerrosta yhtä tuskaa...)

Päälle ohuehko kerros China Glazen Faith-lakkaa (joka on United In Purpose-(rintasyöpä)kampanjan lakka) ja KIKO Sparkle Touch-kimallusta. Nauhan tein pienistä pinkeistä strasseista ja pidän näistä kovasti!

(kuvat otettu alkuillasta ulkona, halusin luonnonvaloa...)






tiistai 1. lokakuuta 2013

Mahtava munakoiso!

Heti alkuun anteeksipyyntö otsikosta! :D Tää höntti ei nyt parempaan pysty.
Raitahirvitysten jälkeen ajattelin, että kokeilen teippaamista uudelleen. How hard can it be... No, mielessä oli upeaakin upeampi yhdistelmä kiiltävää mustaa ja mattamustaa ja kaikki huokailisivat ääneen, miten hienot kynnet olen tehnyt. Töissä sain niistä kehuja, mutta itse en ollut lähelläkään tyytyväistä. Sinänsä onnistuin joo, mutta kuvaamista aloitellessa KAIKKI virheet pomppivat silmille ja kynnet olivat pesusta huolimatta täynnä muka kaikkea nöyhtää ja ja ja.. Jaan kanssanne tästä muka-mokasta yhden kuvan, en enempää ja sitten siirrytään iloisiin uutisiin. Olkaa hyvä:


Idea hyvä, toteutus odotelkoon parempia aikoja. 
The Nailasauruksen blogista apinoin alkuperäisen idean, käykää sieltä katsomassa upea lopputulos! :D

Postimies kiikutti paketin kotiini, joka sisälsi jotain ihanaakin tähän alkuviikkoon. China Glazen Autumn Nights-uutuuskokoelmassa on ollut mukavia yllätyksiä, yksi niistä koitutunut Charmed, I´m sure.
Ihana, tumma munakoison värinen violetti rakkaus. AH!
Ja jatkan hehkutusta, sillä tämä lakka oli sitä, mitä ChG-lakat parhaimmillaan ovat. Sopivan paksuhko creme, joka ei lähde karkaamaan kynsinauhoille ja sain kaikki kynnet kahta lukuunottamatta lakattua yhdellä kerroksella tasaiseksi. Kynsihörhöilijä minussa huusi onnesta ja hymyili lapsellisesti koko lakkaamisen ajan. 
Lakan sävy oli hankalahko kuvattava, kuvakulmasta riippuen liian tumma tai liian sinisen sävyinen, mutta lopulta sain hyviäkin otoksia, joissa sävy näkyy. 


Lakka kuivuu aavistuksen tummemmaksi kuin mitä pullossa.

Viikonloppuna oli työpaikan 70-luvun kekkerit ja mitä olin vain kipeänä, joten nyt halusin käyttää höpöhöpö-siirtikset tähän lakkaukseen. Koristeiksi valikoitui siis outoakin oudommat siirtokuvat, mutta mielestäni se sopivat kaikessa outoudessaan oikein hyvin ja saivat tänään paljon huomiota tuntemattomiltakin :D 





Siirtokuvista jäi vähän hassut rajat, joita Seche Vite yritti parhaansa mukaan urheasti tasoittaa. 
Lakkaa kynsillä näissä kuvissa kaksi kerrosta, joka oli ehdottomasti tarpeeksi. 
I´m happy!

Oletko Sinä tehnyt hankintoja syys-/talvikokoelmista?