maanantai 31. maaliskuuta 2014

Se eka kerta...

Kaikille asioille on olemassa se ensimmäinen kerta.
Koristelujen tiimoilta on kokeilematta vaikka kuinka monta eri tyyliä ja konstia ja nyt vuorossa ihkaensimmäiset pilvimanikyyrit!

Suvin blogista voi käydä kurkkimassa miten homma oikeasti tehdään. 
Kynsien lakkaamisen jälkeen tein googlettelua ja löysin Papun samankaltaiset kynnet, kuin mitkä itse lakkasin. 

Lakkoina pohjalle Essien Millionails-aluslakka, sitten Gina Tricot aluslakka, kerros China Glazen Faithia ja pilvikuviot China Glazen Liquid Leatherilla sekä A Englandin Excaliburin vanhalla versiolla.

Noh, eihän se eka kerta nyt ihan helpoin ollut. Aika kulmikasta menoa, mutta jospas tästä jotain oppineena ens kerralla sit jopa vaikka onnistuttais paremmin.




Minigallup:
Mitä haluaisit nähdä seuraavaksi blogissa? 
Valinnan vaikeus, joten pyydän teiltä apua valinnassa:

A) Leimaamista
B) Foliohommia
C) Skittlette
D) Joku muu, mikä?

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Julkaistako vaiko eikö...

Kuten olen aiemminkin maininnut, niin lakkailen kynsiä omaksi ilokseni; en siksi, että saisin blogiin sisältöä, vaikka kynnet tämän blogin ideana ovatkin.
Kaikki lakkaamani kynnet eivät blogiin asti päädy ja näidenkin kohdalla mietin, 
että saapiko näistä edes juttua aikaiseksi.

Kokeilin näiden huikeiden kynsien inspiroimana monivärimarmorointia ja tarkoituksenani lähinnä kokeilla mitkä lakat toimivat marmoroinnissa ja sitten joskus tehdä niillä sateenkaarimarmorointia. Tarkoituksena oli kokeilla muutamia yhdistelmiä tikuille, mutta kaikki tikkuni olivatkin lopahtaneet, joten sitten jäi ainoaksi vaihtoehdoksi tehdä testaukset suoraan kynsille. Käytettyjä lakkoja oli oikeasti niin montaa erilaista, enkä enää muistanut lopuksi mitä käytin mihinkin yhdistelmään, joten anteeksi, mutta niitä en voi nyt luetella. Ens kerralla sitten! :)

Tällaisista kynsistä tulee kyllä niin kesäfiilikset ja haluan jo neonvärejä kynsille!! 
Kokeilematta ovat vielä O.P.I:n Brazil-kokoelman pirteät hiekkiksetkin.. Hmm! Jospa niitä seuraavaksi sitten ehkä?
 Tässä siis muutamat kuvat tämänkertaisista viritelmistä:



Ja kuten toisen käden kynsistä näemme, pikavauhtikoristelut ja rututkin jo ennen kuvaamista, ei ehkä ihan blogikelpoista ainesta, mutta ottakaa tai jättäkää :D


Miten Sinun lauantaisi on sujunut?

torstai 27. maaliskuuta 2014

Ohi aiheen: Akvaario

Monessa kynsiaiheisessa porukassa (mm.Facebookissa) on huomattavan paljon kissojen omistajia. 
Tai ainakin siltä tuntuu! :)
Itse lukeudun niihin, jotka ovat niin allergisia, että ajatuskin kissasta saa aivastelemaan. Mutta eläimet eivät ole ihan tuntematon käsite, sillä ennen allergisoitumistani meillä on ollut lemmikkeinä kissoja, koiria, hevonen, kanoja, vuohia, kalkkunoita, hamsteri, kilpikonna, ankkoja... Voitte siis vain kuvitella, että kun on ikänsä ollut eläinten kanssa tekemisissä ja nyt ei voi, niin on se vähän kolkkoa. 

Meillä on akvaario; se ei allergisoi ja vaikka moni voisi ajatella, että "no ne kalathan siellä vaan ui ympyrää", niin niissä on myös melkolailla hoitamista ja huolehtimista ja ainakin meidän sakissa on aikamoisia persoonia mukana! :)


Altaassamme tällä hetkellä asustaa 20 kardinaalitetraa (Tyypit), 10 punasuutetraa (Vauhtityypit), kaksi harlekiininuoliaista Keltsu ja Valtsu, partamonnit Tarmo ja Tarja sekä hunajarihmakalat Kulta ja Muru.
Akvaariona Juwel Rio300 ja se on 350 litran kippo. Sisustus vähän vaihdellut ja seassa sekä oikeita, että muovi-ja silkkikasveja. Sopivia juurakoita etsinnässä ja lopullinen, keskenäänkin sopiva kalasto mietinnässä. Haaveissa siintää myös toinen allas, mutta aviomiehen ylipuhuminen onkin tämän toisen hankintaan hieman pidempi prosessi kuin ensimmäiseen, joten katsellaan... ;)

Tässä meidän tämän hetken sakki:


 Partisherra Tarmo
Tarmo on rauhallinen tyyppi, joka ei juurikaan häiriinny katselusta, mutta viihtyy mieluusti omissa oloissaan. Ei hätyyttele edes ruoka-aikaan muita, vaan antaa kaikkien kavereiden olla rauhassa. Tarmon valtaamaan koloon ei kuitenkaan ole muilla asiaa, sujuvasti häädetään liian tuttavalliseksi ryhtyvät kyläilijät.

 Tarja 
Tarja on aikamoinen keimailija ja mennä viilettää ympäri akvaariota. Partikset liikkuvat mieluiten iltaisin, mutta Tarjalla ajalla ei ole väliä, innokkaasti tongitaan kellon ajasta ja valaistuksesta riippumatta.

Tarjan (ja muidenkin) karkkipäivä on silloin kun akvaarioon ilmestyy kurkkua tai kesäkurpitsaa. Siinä ei kauaa mene, kun Tarja majoittuu mutustamaan ja antaa muidenkin tulla maistelemaan.

Hunajarihmakala Muru
Hunajista se vähän arempi kaveri, mutta ruoka-aikaan kyllä riittää vauhtia!

Hunajarihmakala Kulta
Kultakin on arkajalka, mutta viihtyy selvästi enemmän näkösällä. Tosi kaunis ja sulavaliikkeinen kalanen.

Kauhukaksikko, harlekiininuoliaiset Keltsu ja Valtsu. 
Tykkäisivät oleilla vähintään neljän yksilön porukassa, mutta tällä hetkellä meillä asustaa heitä kaksi. Ja hekin saavat jo vauhtia aikaan. Seurallisia, vilkkaita kaloja, jotka ovat huolehtineet roskakotiloiden hävittämisestä tehokkaasti. Tulevat etuosaan mielellään, eivät häiriinny katselusta ja pitävät hauskaa naksuttavaa ääntä. 
Meidän pojan lempparikalat.

Sopu sijaa antaa... Tarmo ja Keltsu havittelemassa samaa ruokatablettia...

Menoa ja meininkiä...

Kulta

Valtsu ja Tarmo-herra

Takana kardinaaleja, etualalla punasuita
Upean näköisiä, kun uivat parvessa; joskus molemmat lajit yhtenä isona parvena.


 Piiperö tarkastaa onko porukalla kaikki hyvin :)


 Onko Sinulla lemmikkejä?
Kyllästyttävätkö ohi aiheen-jutut? 
Pitäiskö keskittyä ihan vaan niihin kynsiin?







tiistai 25. maaliskuuta 2014

Täplät, pilkut, pallerot.. Mitä näitä nyt on?

 Dotting tool, tuo kätevä väline, jolle ei vaan ole järkevää suomennosta. 
Itse käytän nimitystä dottari, mutta pilkkutilkku, pilkutin, taitavat olla yleisimpiä suomennoksia?

Jos kyseinen väline on vielä pimennossa, niin kyseessä kynän mallinen "tikku", jonka (yleensä) molemmissa päissä erikokoinen pampula. Kokoja on montaa erilaista.


Itse tykkään kovasti pilkuista ja nyt tein pitkästä aikaa täysin pilkuilla koristellut kynnet. 
Pohjalakkaa en osannut valita kahdesta vaihtoehdosta, joten tänään vuorossa höpöhöpö-kynnet; 
toisessa kädessä lakkana Lorealin Acid Watermelon ja toisessa KIKO 279Yellow, molempien pilkut tehty China Glazen Liquid Leather-lakalla.
Päällyslakan jätin pois, sillä vaikka kuinka kuivattelisin, niin tällaisen pilkkumäärän leväyttäminen saisi vaan turhia sydämentykytyksiä aikaan.



Halusin vielä molemmista käsistä yhteiskuvan ja kuvausassarina tänään toimi kuusivuotias Piiperö, jolle kohokohta taisi olla se, että sai käyttää äidin puhelinta.
Niin, kuvaan kuvat nykyään puhelimen kameralla, koska vanha roppana Sonyn kamerani jostain syystä sumentaa kuvia ja en vain ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään. Samsung Galaxy S4 siis apurina, kuvat koneelle ja säädöt Picasalla. (kyllä, muokkaan nykyään kuviani!) Rajauksia, vähän kontrastien säätöä, mutta ei edelleen mitään isoa. 
Koska en osaa ja haluan, että säilyy vähän semmoinen "kotitekoinen meininki".


Assarin kädet vähän vispas, mutta idea tulee selville.

Nyt vaan vilisee pilkut silmissä...

Mitä nimitystä Sinä käyttäisit dotting toolista?

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Ohi aiheen / Kaisan kokkailut

Viime viikon perjantaina olin juhlimassa Vanajanlinnassa ja saimme nauttia hyviä ruokia ja juomia.

Olin erityisen tyytyväinen alkuruokaan, joka oli sosekeitto. 

Tykkään keitoista ja varsinkin kaikista mössökeitoista ja kuusivuotias apukokkini pitää niistä myös, jonka takia niitä meillä usein tehdäänkin.

Sosekeitoista on monia eri variaatioita; anoppini laittaa vain bataattia, sipulia ja porkkanaa sekä juustoja. 
Jaan teille tässä oman reseptini. Tuunaan keittoa loppuvaiheessa aikalailla.
Tämä ei valitettavasti ole mikään kevytversio!



Tarvitset siis:



porkkanoita
lanttua
selleriä
palsternakkaa
perunoita
persiljaa
purjoa
Koskenlaskijaa (tai muuta haluamaasi sulatejuustoa)
kermaa (käytän usein ihan tavallistakin kermaa)
maustepippureita
raejuustoa
vaaleaa leipää
loimulohta
voita
suolaa ja mustapippuria maun mukaan


Koko homma alkaa pilkkomissavotalla - kaikki juurekset kuoritaan, huitaistaan palasiksi ja kiehumaan!

 Keittelen ensin vedessä, maustepippurit mukana. Sitten poistan pippurit, otan vähän keitinvettä pois ja lisään kermaa, sulatejuustoa ja voita (ja ihan ehtaa tavaraa, tätä ei pilata margariinilla).


Keiton pulputellessa, voit paahtaa leipäkuutiot. Ronskisti oikeaa voita kuumalle pannulle, leipäkuutiot perään, sekoitus ja antaa paahtua. Muista vahtia, ettei palat kärähdä! Meillä asuu kaksi keliaakikkoa, joten käytin tässä gluteenitonta Rustica-jyväleipää, mutta voit aivan hyvin käyttää mitä itse haluat. Myös ruisleipä käy, esim. limppu. 
Mausta leipäkuutiot suolalla ja/tai grillausmausteella.
Ota paahtuneet kuutiot kulhoon vähän vetäytymään.

Itse sörssään keiton soseeksi sauvasekottimella ja sitten tarkistetaan maustepuoli. 
Lisää suolaa kuitenkin aina varoen, sillä esim.sulatejuusto on jo suolaista ja leipäkuutioista tulee mukana myös suolaisuutta.


Tarjoile keitto ripottelemalla sen päälle leipäkuutioita, raejuustoa, loimulohta palasina sekä persiljaa.

Maistuis varmaan sullekin.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Jokainen on ainutlaatuinen

Tänään on vuorossa teemakynnet.



21.3. vietetään kansainvälistä Downin Syndrooman Päivää ympäri maailmaa.

Downin Syndrooma tai Downin oireyhtymä aiheutuu kromosomi 21 trisomiasta.
Aiheesta lisää mm. Downiaisten sivuilta.

Olen vaihtanut aikanaan alaa terveydellisistä syistä ja opiskelin koulunkäyntiavustajaksi; 
olen työskennellyt henkilökohtaisena avustajana päiväkodeissa ja lukiossa sekä kouluohjaajana alakoulussa.

Olen nyt kaksitoista vuotta tehnyt töitä erityislasten kanssa; tälläkin hetkellä olen ohjaajana luokassa, jossa mm.down-lapsia. Luokassa meitä on 14 lasta, kaksi erityisluokanopettajaa ja kouluohjaajia on meidän luokassa tällä hetkellä vakituisesti kuusi. (myös vierailevia tähtiä joskus)

Meillä töissä päivää vietetään sukkatempauksella eli toivottavasti mahdollisimman moni työntekijöistämme pukeutuu erinäköisiin, värikkäisiin sukkiin. Kun muut kysyvät sukista, kerron, että tällä tempauksella juhlistetaan 213-päivää, jota vietetään Down-tietoisuuden lisäämiseksi.

Itsellä valinnan vaikeus, että mitkä laittaisin!
(tämä on nyt ajoitettu postaus, joten laitan sukkayhdistelmästäni kuvan vielä myöhemmin!)

Ja hei, ei Kaisaa ilman teemakynsiä, joten nekin tähän esitellään.
Lakkoin Gina Tricot White,O.P.I I saw...U saw...We saw...Warsaw ja KIKO Yellow.




keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Vanhan tuunausta

Siinä vaiheessa kun niitit lentävät ja kynnet näyttävät osittain kököltä, mutta jotkut kynnet vielä kuosissaan, harmittaa alkaa poistamaan kaikkia lakkoja... Marmoroinnit olivat vielä nätteinä, joten päätin tuunata muita kynsiä.


Etusormeen ja pikkurilliin lakkasin Lorealin Acid Watermelonia ja peukaloon Essien MadisonAve-Hueta; samoja lakkoja siis joita marmoristakin löytyy. Pilkkuja Essien Madison Ave-Huella ja Romper Roomilla ja taas kelpasi!


Acid Watermelon oli muuten ihana lakattava, tykkäsin kovasti.



Nämä kynnet ihan huutavat kesää!


Tuunaatko Sinä lakkauksia vai teetkö vain suosiolla uudet?

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Arvonnan voittaja!

Arvonnassa arpaonni suosi nimimerkkiä RIITASOINTU!
Onnea!

Otan Sinuun yhteyttä sähköpostitse vielä tänään illalla ja odottelen vastaustasi keskiviikkoiltaan asti =)

Kiitos kaikille osallistujille ja kiitos, kiitos, kiitos ihanista kommenteistanne!! <3

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Karkulaisen kotiinpaluu

O.P.I You Don´t Know Jacques!

Lakka, johon kehitin jonkinlaisen ei-niin-terveen pakkomielteen. 
Alunperin lakka on ilmestynyt jo vuonna 2008 ja kun sen näin pari vuotta sitten kuvissa, päätin että se on vain saatava joskus. Ollaan menty Jaskan kanssa ristiin useammankin kerran; milloin Sokoksen Emotionin alelaarilla, milloin kirpalla... Ja aina se vaan pääsee karkuun, mokoma ryökäle! 
Emotionin reissulla mietin seuraavaan päivään ja eihän sitä ollut sitten enää kun menin hakemaan. Hintaa olisi ollut 5e ja Jaska olisi ollut vihdoin minun. Päätin unohtaa koko lakan ja ajattelin, että ehkei tätä vain ollut tarkoitettu. 

Sain mieheltäni pari viikkoa sitten Sokoksen lahjakortin. Syytä en tiedä, kun ei ollut merkkipäivää tai muuta, mutta viisaana naisena päätin olla kyselemättä liikaa ja hykertelin tulevia ostoksia...
Kävin katselemassa ja ostin kaikenmoisa tilpehööriä ja lakkahyllyllä sydämessä läikähti. 

Siinä oli Jacques, komeana, kuin juuri lomalla ruskettuneena ja valmiina muuttamaan luokseni. 
Täydessä hinnassaan (eli Sokoksen hinnoilla suoranainen ryöstö), mutta hei, lahjakortin turvin (eli tavallaan sain ilmaiseksi) suoritin ostokseni. Ah, materialismionni.

Sitten lakkauspuuhiin. 
Pelkäsin onko kauan haaveilemani lakka sittenkin fiasko ja koko haaveilu on ollut turhaa. 
Jacques kuitenkin näytti olevansa kelpo yksilö, peitti kahdella kerroksella, mutta nautiskelin vielä kolmannen verran. Ihana mutaisen harmaanruskea.

Jaska pääsi tässä lakkauksessa myös ihanien neitosten seuraan marmorikippoon; 
apureina Essien Madison Ave-Hue, Romper Room ja Gina Tricot White. Lopputulos muistuttaa erehdyttävästi trio-jäätelöä! Mikä ei välttämättä ole laisinkaan huono asia...





Hauskaa viikkoa kaikille!

ps.Haluan isona O.P.I:lle lakkojen nimien keksijäksi!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Juhlailta, pt.2

Sain eilen viettää hienon illan työkavereiden ja avecien kanssa mahtavissa puitteissa.
Vietimme Seminaarin koulun vihkiäisiä upeassa Vanajanlinnassa.

Iltamme koostui alkumaljoista, muutamista puheista, kolmen ruokalajin illallisesta ja hyvästä livemusiikista. 

Tässä koosteena vähän illan fiiliksiä:


Kampaukseni loihti ihana Pauliina / Pääpaikka,Hämeenlinna.
Pauliina on vanha tuttu jo vuosien takaa ja on tehnyt kampauksia hiuksiini lukemattomia kertoja;
myös hääkampaukseni v.2009. 
Halusin juhlavaa, mutta oman näköiseni kampauksen, jossa on vähän rock twistiä ;)

  
Turhamaisen Tirehtöörittären ripset laittoi kuosiin Essi / Pumpuli Salonki, Hämeenlinna.
Korut: Kaulakoru lainakoru ystävältä
Korvakorut Snö of Sweden
Hiuskoru Sokos


Kengät hankittu K-kengästä useampi vuosi sitten, nämä olivat hääkenkäni. 
Juhlavat maltillisella korolla, näillä jaksaa seisoskella koko illan jalkojen väsymättä!


Sitten muutamia kuvia paikan päältä:

 Laukku. Eilan Laukku ja Käsine, Hämeenlinna


Pukuni on hääpukuni, jota vähän tuunattiin etuosan mustalla pitsillä.
Puku on hankittu aikanaan Tampereelta Elviirasta

Sapuskapuolesta en ottanut kuvia; ihan vaan koska en kehdannut, mutta sain alkuruoasta kuvan lainattua.
Ruoat meille loihti Top Chef-ohjelmassakin mukana ollut keittiömestari Mika Jokela.
Ruoka jakoi vähän mielipiteitä ja muiden pöytäseurueiden kanssa kun jaettiin mietteitä, niin maustamisissa oli annosten kohdalla isojakin eroja. Kaikkinensa kuitenkin jos ajattelee, että joku toinen vääntää sapuskat, ne tarjoillaan pöytään viineineen kaikkineen ja ei itse tarvi tiskailla, niin hei - en valita!

 Alkuruokana siis ihan törkeän hyvää purjo-perunasosekeittoa, joka tarjoiltiin kannusta kaatamalla.
Eteen aseteltiin lautanen, jossa valmiina vuohenjuustoa sörsseleineen ja pehmoisia kirsikkatomaatteja ja keitto kaadettiin siihen sitten kannusta päälle. Tämä vain suli suuhun!

Pääruokana oli vasikan karetta, jonka kanssa hanhenmaksapyrettä, "perunakiekko", viikunoita ja punasipulia. 
Tämä annos oli myös hyvä ja ainakin meidän pöytäseurueessa pidettiin.
(miinusta siitä, että kasviksia olisi voinut olla enemmän...)

Jälkiruokana oli juustokakkua, jonka kanssa oli samalla lauatasella mango-passionhedelmämoussea (jos en nyt ihan puhu läpiä päähäni), granaattiomenaa, passionhedelmää, vadelmia, mangokiekuroita... 
Juustokakku itsellään oli hyvin kuivaa, mutta samaan haarukalliseen kun otti kaikkia elementtejä, niin maistui jo jollekin! :D
Näistä kuitenkin alkuruoka vei kirkkaan voiton.

Oli mukavaa päästä pitkän kotona olon jälkeen nauttimaan illasta ja livemusiikista.
Oli myös kuitenkin kiva raahustaa  puoli kahden aikaan villasukat jalassa hammaspesulle, muiden vielä jatkaessa linnan uumenissa iltaansa. Jaksoin yllättävän hyvin, mutta lasillinen viiniä oli jo aika maksimaalista. Nyt rauhallista oleilua.

Päivä prinsessana sujui siis mukavasti!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Juhlailta

Viikko on lopuillaan ja minulla on teille hyviä uutisia!
Henki kulkee ja lääkkeet ovat tepsineet ja täten lääkärin luvalla päätän kahden viikon sairauslomani.
Mahtavaa!

Olo ei edelleen salli riehumista eikä salitreenejä, mutta jos ei taivas putoa niskaan viikonloppuna, niin palaan jälleen maanantaina työelämän pyörteisiin, ihanaa! :)

Tänään on myös työpaikkani illanvietto, vieläpä melko prameassa paikassa - Vanajanlinnassa! 
Iltapukujuhla ja tottakai juhlaan pitää olla sopivat kynnet ;)

Pohdin osallistumista todella pitkään ja kuulostelin oloani, että kannattaako osallistua. Lääkärin kanssa sovittiin, että jos lääkkeet tepsivät ja yhden asian suhteen tapahtuu merkittävä edistys keskiviikkoiltaan mennessä, niin voin oman vointini mukaan osallistua kekkereihin perjantai-iltana. 
Ruoan kanssa ehkä lasi viiniä, mutta muuten taidan varmuudeksi pitäytyä vesilinjalla, koska en usko kroppani kestävän ihan niiin kovaa juhlintaa. 
Olen kuitenkin postiivisella mielellä ja ihanaa nähdä työkavereitakin!

Kynsiin suunnittelin jotain simppeliä, mutta näyttävää ja päädyin lakkaamaan värillisen ranskiksen Essien Sexy Divide-lakalla, jonka kruunasin siirtokuvilla.
Siirtokuvat vähän mössääntyivät päällyslakan ansiosta, mutta ei niin paljon,että olisin alkanut tekemään koko hommaa uusiksi. Kyllä näillä yhdet bileet selviää ;)



Lakka levittyi helposti ja oli helppo siistittävä. 
Kuvaamisen suhteen kameleontti; jossain kulmassa ihan syvä violetti, kun taas kuvissa ehkä liian siniseen taittava. 
Yhtä kaikki, ihanan ylellisen värinen ja sopivan juhlava.



Laitan teille kuvia juhlasta myöhemmin, myös puvusta ja kampauksesta! :)

...ja kyydistä! 
Karautamme muutaman kaverin kanssa juhlapaikalle valkoisella limusiinilla. 
Elämässä pitää joskus saada olla ökyprinsessa!

Hauskaa viikonloppua kaikille ja pitäkää minulle peukkuja, että pärjään juhlaillan kunnialla!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

ENSIMMÄINEN BLOGIVUOSI

Pieni blogini sai alkunsa maaliskuussa 2013.

Olin aina tykännyt lakata kynsiäni ja sitten ystäväni avittamana innostuin koristeluista ja paluuta ei ole ollut.
Muutaman harjoitteluvuoden jälkeen ystävät patistivat aloittamaan blogin ja tämä on ollut ihan huikean kiva lisä tähän harrastukseen. Edelleen harrastukseni kuitenkin määrittyy nimenomaan niin päin, että lakkaan kynsiä omaksi ilokseni; en siksi, että saisin blogiin sisältöä. Vaikkakin se on myös ollut isossa osassa; teinhän esim. 31 päivän haasteen; jossa nimenomaan tarkoitus julkaista tuotokset blogissa.



Facebookin Kynsikoristelut-ryhmä ja Kynsikoristekirppis, sekä Merkkilakkakirppis ovat olleet isossa osassa vuotta 2013. (sinne siis kaikki muutkin hei!)

Blogin kautta olen tutustunut hauskoihin uusiin ihmisiin ja tämä on aika oma maailmansa.



Olen saanut harrastuksestani myös kummastelua osakseni, mutta harrastus on mitä parhain pään nollaus konsti enkä siitä aio luopua ulkopuolisten mielipiteen takia. 
Mieheni kuitenkin harrasteen hyväksyy ilman mutinoita, se riittää minulle ;)



Haluankin nyt käyttää palstatilaa kiittääkseni ihan jokaista, joka on jättänyt kommenttia, ruusuja, risuja, kysymyksiä ja ollut mukana tavalla tai toisella Kynsisirkuksen ensimmäisessä vuodessa.

Facebookin puolelta löytyvät myös galleriat; on fimoa, marmorointia, strasseja, liukuvärjäystä yms..
Sinne siis jatkossakin kurkkimaan lisäyksiä!

Kesän korvalla aukeaa taas Kaisan Kesäterassi,
ties vaikka Sinäkin sinne sitten löytäisit tiesi kanssani lakkapulloja availemaan...
Jonkinlaista tapahtumaa on luvassa varmasti!

Aurinkoista kevättä kaikille ihanille lukijoilleni!