lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kaipaus kesään

Lukeudun niihin ihmisiin, jotka jostain oikusta ovat superallergisia. Toisin kuin yleensä, olen vasta vanhemmiten allergisoitunut ja lähes poikkeuksetta joka vuosi on putkahtanut 1-2 uutta allergiaa jossain muodossa. Mansikat ovat kuitenkin vielä saa syödä-listalla ja tänään luvassa höpö höpö-kynnet. Minulla tuntuu menevän nämä lakkaamiset edelleen vähän sykleissä; neutraalia, räväkkää, klassista, höpö höpöä... Noh, ettepähän pääse kyllästymään! 

Nail it-lehden FB-sivuilla oli linkki näihin kolmiulotteisiin mansikkakynsiin ja tein niistä oman versioni. Sivulla mainitaan, että punaista lakkaa tuli väliin lakattujen päällyslakkojen kanssa jopa 10-12 (!) kerrosta, itse pääsin huomattavasti helpommalla. Lakkakerroksia kertyi mansikkasormiin aluslakka+valkoinenx2+punainenx3=6 kerrosta. Käytin suht peittävää punaista, Zoya Rekha, enkä laittanut väliin muita lakkoja. Valkoinen taas Ginan White ja musta China Glazen Liquid Leather. Vihreät lakat KIKOn Acid Green ja Essie Shake Your $$ Maker. Mansikoiden pinnan tein dotting toolin avulla.

Jos englanti ei taitu, niin tässä lyhyt oppimäärä:
Lakkaa punaista monta kerrosta (itse lakkasin siis valkoisen päälle kolme kerrosta). Odota, että lakka on lähes täysin kuivaa ja painele sitten hammastikulla/dotting toolilla mansikan pinta. Tämä odotteluvaihe oli ehkäpä se tuskaisin ja kerran olin liian hätäinen ja meinasi lähteä lakat mukana... Mutta lopulta onnistuin. Vihreät osiot olisin voinut ehkä tehdä akryylimaaleilla, niin olisivat olleet peittävämmät, mutta ihan tyytyväinen olen mansikoihini.

Kavereiksi leppäkerttuja.
Kesäjuttuja!




Mikä on Sinun kesäherkkusi?

22 kommenttia:

  1. Ihanat ja mansikat on kyl herkullisia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja niitä voi käyttää niin moneen :)

      Poista
  2. Vähänkö söpöt! :D
    Mmm, mansikoita.. onneks on oma mansikkamaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, nyt oon kade! Meillä on joka kesä samat apajat mistä käydään poimimassa metsämansikoita; saadaan aina useita litroja. Ne menee vaan valitettavan usein heti masun täytteeksi ja pakkaseen ei juuri jää...

      Poista
  3. Hauskat ja tosiaan kesäiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja just nyt ulkona sataa vettä, plööööh.

      Poista
  4. Eikä. :D Nää on mageet!! Näillä voisi hyvin osallistua johkin kesäkisaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin muistaa, jos kesän tullen näkyy kilpailuja :)

      Poista
  5. Oo, vähäkö siistit! :) Tosi hienot.

    VastaaPoista
  6. Mahtavat mansikat! Ja nuo leppikset on niin söpöjä... <3 Mää tykkään leppäkertuista.

    VastaaPoista
  7. Nämä on aiiivan ihanat! Superkesäiset <3

    VastaaPoista
  8. Eikä, miten ihanat! Sun versio on niin paljon kivemman näköinen! :) Kommentoinkin siihen julkaisuun muistaakseni, että jos näkee vaivaa levittää 10-12 lakkakerrosta, niin olis voinut edes kannan laittaa kunnolla :D

    VastaaPoista
  9. Vau! Tykkään sun versiosta paljon enemmän! :)
    Nää on tälläset, jotka ei tuu mulla onnistuun muutamaan vuoteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana!
      Varmasti onnistuu ennen sitä! :)

      Poista
  10. Voi apua miten suloiset kesäkynnet!! Todella onnistuneet. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!