lauantai 28. kesäkuuta 2014

Karkkikynnet

Aikaisempien  karkkikynsien ollessa hieman epäonnistuneet, päätin ottaa revanssin ja lähestyä vähän toista kautta asiaa. Sorbettiväriset liukuvärit, päälle kaksi kerrosta ihanaa China Glazen Fairy Dustia ja homma oli jo voiton puolella. 
Päälle polkapilkkuja kahdella eri värillä ja lopputuloksena yksi onnellinen Kaisa.


Lakkoina taas kerran IsaDora Marzipan ja Mellow Yellow sekä Seche Pretty Little Heartbreaker. 
Päällyslakkana Glisten&Glow HK Girl.


Jossain epähuomiossa tuo outo valoilmiö, jota auringoksikin kutsutaan, onnistui hetkellisesti näyttäytymään juuri samana päivänä. Sain pari kertaa vangittua muutaman valonsäteen kuviinkin.


Tykästyin näiden kynsien pehmoisiin sävyihin ja jos voisin, kuorruttaisin itseni kokonaan Fairy Dustilla. 



Tässä lähipäivinä tuli osallistuttua kimppatilaukseen, jonka saldona luokseni on matkaamassa ensimmäiset ILNP-lakkani (ah!!) sekä neljä MoYoun laattaa, sekä leimauslakkoja... Aion selättää leimauskammoni kertaheitolla ja blogissa tullaan näkemään jossain kohtaa kesää leimausteemaviikot, jolloin en millään muulla tavalla koristelekaan! Nyt idea tuntuu hyvältä, mutta voipi olla, että pyörrän vielä puheeni. Olen suunnitellut myös teemaviikkoa, johon liittyy nämä tikut. Poikani on valinnut kasan tikkuja ja tarkoituksena oli pitää haastekuukausi itselleni, mutta olen nyt rajannut sen teemaviikoksi. Mutta mistäs sitä tietää, jos oikein innostun, niin niitä nähdään enemmänkin. 

Mitä mieltä Sinä olet näistä söpöstelykynsistä?

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Inspiroituneena...

Instagramin ihmeellinen maailma on imaissut  minutkin syövereihinsä ja joka päivä löytyy jotain uutta ja innostavaa. 
Käyttäjä @lemmingspolish tekee ihan törkeän ihania taiteiluja kynsilleen ja jakaa onnekseni vielä useita videomuodossakin. Näihin kynsiin on löydetty siis inspiraatio hänen sivultaan, lopputulos ei ole kyllä alkuperäisen veroinen, mutta hei, ainakin yritin :)


Lakkauksen alle päätyi Essie Ignite The Night, jota lakkasin kaksi kerrosta, päälle HK Girl ja odottelua...


Tällä kertaa käytin apurina kynsiteippiä vinyyeliden sijaan, koska vinyylit tuppaavat vähän mössääntymään lakan alla, ellei niitä heti poista. Ja koska tein nyt yhden kynnen kaikki raidat kerralla, päätin kinastella teipin kanssa, joka tällä kertaa oli suht yhteistyökykyinen!


Lakkoina käytin Barry M Greenberry, KIKO 313 Heather Pink, Mavala Pistachio, China Glaze Orange You Hot?, KIKO 291 Orchid Pink ja Seche Pretty Little Heartbreaker. Päällä HK Girl.

Aloitan lakkaamisen aina vasemmasta kädestä ja oikeaan käteen päästyäni päätinkin heittää raidat vähän vinoon. Laiska kun olen ja ajattelin pääseväni helpommalla. Eriparikädet eivät haittaa ja lopputulos on kiva! Siitä huolimatta, että lakkaa olisi pitänyt joiltain kohdin olla toinenkin kerros...
Todelliset sirkuskynnet. (Alkuperäiset kyllä todella upeat, käykäähän kurkkimassa! )



Koska viimeksi Sinä inspiroiduit jonkun toisen kynsistä?

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Green On The Runway

O.P.I julkaisee kokoelmia kuin sieniä sateella ja yksi uusimmista on Coca Cola-kokoelma, joka sisältää yhteensä yhdeksän sävyä, jotka ovat saaneet inspiraationsa eri Coca Cola-yhtiön tuotteista. Itselleni on kotiutunut kokoelmasta kolme lakkaa, 
You´re So Vain-illa, Green On The Runway ja My Signature Is "DC".

Kynsillä nähdään Green On The Runway, jonka inspiraationa on toiminut Sprite. 
Rrrrakastan vihreitä sävyjä ja tämä duochrome-ihanuus on ihan ihana, oikeasti. Taittaa vähän punertavan ruskeaan ja oli oikein oiva lakattava, kynsillä kaksi vaivatonta kerrosta.

Tämä lakka myös sujuvasti pyyhki pois aikaisemman kökkökokemukseni.


Aksenttikynsiksi tein nimettömät ja peukalot, lakaten niihin Maybellinen Color Show Street Artist-sekasörsselilakkaa, jonka vaihdoin Helsingin Miitistä Heidin kanssa. Sävy on Boom Box Black, joka oli myös helppo lakattava ja sörsseliä tuli juuri sopivasti kerralla.


Green On The Runway aiheutti sen, että heiluttelin hölmönä sormiani edes takaisin, kun halusin nähdä sävyn vaihtelun.


Lyhyestä virsi kaunis.

Vihreät lakat on rakkautta pullossa.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Tarrataistelua

Tovi takaperin sain BornPrettyStorelta yhteydenoton yhteistyön merkeissä ja tänään esittelyvuoron saavat koko kynnen tarrat.


Tykkään siirtokuvista, mutta tarrat saavat minut vähän kauhun valtaan. Suurin syy on se, että en vain osaa niitä käyttää. Ruttaantuvat ja päätyvät otsaan, poskeen, väärään kynteen.. Tarrat kuitenkin olivat niin herkut, etten voinut vastustaa niitä ja valitsinkin ne kokeilumielessä. 

Halusin koittaa yhdistää tarrojen väreistä napattuja sävyjä herkulliseksi liukuväriksi.
Liukuvärissä käytössä IsaDora Marzipan, Mellow Yellow ja Seche Pretty Little Heartbreaker. 
Sujuvasti sain myös kokeiltavien lakkojen listaa lyhyemmäksi...


Liukuvärit eivät onnistuneet ihan toivotulla lailla, koska hätäilin ja kaiken lisäksi käytin erilaista sientä kuin aikaisemmin. Olin kuitenkin sen verran tyytyväinen, etten alkanut tekemään mitään uusiksi. Seuraavaksi olisi vuorossa tarrojen laittaminen.
Lakkasin tarrojen alle vaaleaa lakkaa, ihan vain varmuuden vuoksi.

Tarran laittaminen itsellään oli helpohkoa, sain tähdättyä ja tarra pysyi hyvin. 
Ylimenevän osan viilasin ja sain reunasta siistin. 
Siinä olivatkin hyvät uutiset. Kurkatkaapas yllä olevaa kuvaa, jossa näkyy ihanan kirkkaat tarrat. Herkulliset karkit, jotka näkyvät kilometrin päähän. Mitä tapahtuikaan kun tarra meni kynnelle? Se jostain mystisestä syystä tuntui muuttuvan läpinäkyväksi ja kaikki se ihanuus oli poissa! 
ETTÄ MITÄH!?


Hetken kuluttua toinen tarroista alkoi ruttaantua... Toistan: ETTÄ MITÄH!?
 Painoin tarran takaisin kynnelle, johon se kyllä tuntui tarttuvan, mutta mystisesti siis samaan aikaan myös ruttaantui. 
Ajattelin, että jospas vaikka koitan päällyslakkaa, jos se vaikka tarttuisi?


Voin sanoa, että ei tarttunut. Kupli ja kupli ja lähti repsottamaan. 
Kirosin ja murisin, koska nyt muut kynnet näyttivät kivoilta, mutta tarrakynnet eivät todellakaan. 
Kirosin mielessäni, että miksi en valinnut vaikka koko kynnen siirtokuvia.. Huoh.

Sitten päästäänkin hauskimpaan osuuteen. Yritin sitten irroittaa tarroja, jotta voisin koristella kynnet muulla lailla ja pitää kuitenkin vielä nuo suht kivat liukukynnet. Tykkäsin niissä olevista pilkuista nimittäin tosi paljon. Mutta mitä tapahtuikaan? Ne hiivatin tarratpa eivät niin vaan irronneetkaan! Repsottivat reunasta ja antoivat ymmärtää, että "kyllä me tästä irrotaan, sen kun vähän vedät vaan!", mutta ei. Sitten ajattelin, että jospa ne siitä pehmenevät, kun vähän haudutan vanun ja poistoaineen kanssa. Parin minuutin jälkeen kurkkasin tilannetta, joka oli vain pahentunut. Tarra oli muuttunut venyväksi mössöksi kynnelle, jonka alta oli haihtunut sinne lakattu lakka. Kyllä, tämä on jotenkin mahdollista. Mössö venyi ja vanui, mutta ei lähtenyt irti. Päätin hengittää syvään ja yrittää hauduttamista vielä hetken. Jälleen parin minuutin kuluttua kurkkasin ja mitä huomasinkaan? Mössö oli paksuuntunut ja vielä tiukemmin kiinni. Tässä vaiheessa kirosin jo kuin merimies, valmiina repimään koko kynnen irti mössöineen päivineen. Kulutin tarramössön rapsutteluun ja poistamiseen yhteensä melkein kaksi tuntia. Olipahan hiton hyvä, että olin läntännyt tarrat jo toiseenkin käteen, yhteensä neljään kynteen.

Siispä yhteenvetona voin todeta, että en edelleenkään pidä tarroista, en edelleenkään osaa niitä käyttää, mutta jos joku lukijoistani osaa, niin kaikki vinkit otetaan vastaan. Tällä hetkellä en voi hyvin saatesanoin näitä suositella. Paitsi niille, jotka niitä osaavat käyttää. Sääli, sillä tarrat oikeasti olivat tosi ihanan näköiset!

Ja miten hitossa ne poistetaan?!


Translation: I received these stickers from BornPrettyStore. I will give you my honest opinion now: I hate them. They look lovely and really remind me of summer, but they are nail decorations from hell. Or then it might be just me and my lack of experience with them. They were too transparent on nail and lost all of their pretty colors, eventhough I painted a coat of white polish under them. I made a gradient on the other nails and was quite pleased, it´s a shame I did so poorly with the others.  And the removal took me almost two hours! What am I doing wrong?!




BornPrettyStore tarjoaa lukijoilleni alennuksen koodilla:






torstai 19. kesäkuuta 2014

Vega, I love you.

Tänään vuorossa ihan jopa kynsiäkin! :D

Viikonloppuna olin siis tapaamassa muita kanssabloggaajia Helsingissä. 
Mukaani lähti lahjapussin sisällä Zoya Vega ja Seraphina ja kirppisteltynä O.P.I Yodel Me On My Cell, jotka kaikki pääsivät tämän päivän lakkaukseen mukaan. Lisänä strasseja, jotka harmillisesti samentuivat lakan päälle laittaessa. Nooooh, aina ei voi voittaa ja sitä huolimatta tykkään näistä kynsistä tosi, tosi paljon!



Upea Vega! 
Auringon valossa tämä lakka on jotain ihan käsittämättömän hienoa.


Kaikki lakat toimivat hyvässä yhteistyössä. O.P.I YMOMC vaati kolme kerrosta, mutta käyttäytyi muuten hyvin. Seraphinaa myös kolme kerrosta, kaksi riittänee lyhyille kynsille. Vegaa lakkasin kaksi kerrosta. Vega oli paksuhkoa, koska seassa on megamäärä kaikenmoista sörsseliä, mutta lakkaaminen oli silti mielestäni helppoa. Pinta jäi hyvin karheaksi, mutta ei silti ole tarttunut vaatteisiin, hiuksiin jne.


Jännityksellä odotan miten pitkäksi kynteni tämän loman aikana venähtävät.. Pihassa olisi kuopsutushommia, muutamat istutukset pitäisi siirtää, mutta odottelen parempia ilmoja ;)
Tämän loman aion ottaa nyt tosi rennosti, sen ihmeemmin mitään suunnittelematta.

Mitä mieltä Sinä olet, hurmasiko Vega?

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Goodie bag-esittely ja kirppistelyä...

Edellisessä julkaisussa pääsittekin jo kurkistamaan miltä bloggaajien tapaamisessa näytti. 
Meillä oli mukavaa! 
Ja edelleen jaksan hämmentyä siitä miten mahtavasti tämä harrastus yhdistää erilaisia, eri ikäisiä ihmisiä ja juttua riittää. 

Nyt tutustutaan siis lahjakassien sisältöön ja sponsoreihin, joita olimme saaneet runsain mitoin. 
Kiitos kaikille!




 Fantasiakakku
Kakussa oli täytteenä passion- ja mangomousse.

Cloetta
TV Mix Comedy/Crime karkkipussit
Itse otin kotiinviemisiksi Comedy-pussin, joka sisälsi tosi hyviä hedelmäkarkkeja.

Cityshoppari
Cityshoppari älypuhelimeen

Ufo Shot
Ufo Shot Original alkoholijuomaa, josta tehtiin booli ja loput nautittiin shotteina

Raikastamo
Itse tykkäsin tästä miedon kolan makuisesta luomujuomasta. 
Maistui ihan kolakarkeille eikä ollut mielestäni liian makeaa.


Consult Lady
- China Glaze kynsilakka
- Body Drench Sun Splashed Mango kosteuttava voide
-Miitissä sai kokeilla Consult Ladyn omaa Lumoava Lady-suolakuorintaa

NailCity
- Zoya kynsilakka. 

Lakkojen jälleenmyyjät löytyvät täältä: http://www.nailcity.fi/Jaelleenmyyjaet
Kuluttajille ei ole verkkokauppaa, mutta lakkoja voi tilata sähköpostitse. Lakat maksaa 15,50€/kpl.

- OPI kynsilakat
- OPI kynsiviila
- OPI seinäkalenteri

Loreal/Maybelline/Essie
- Goodie bagit sisälsivät satunnaisesti kaksi lakkaa näiltä merkeiltä

Namu
- Jatkot Namussa
- Namu tarjosi ilmaisen sisäänpääsyn jonon ohi, alkumaljat ja oman pöydän

(kuva: Tanja Karthaus)
Lahjapussien tutkimista, seurana MiljaMarinaSigi ja Anniina.

Oma lahjapussini näyttää parin vaihdon jälkeen tältä. Essien lakan vaihdoin Zoya Vegaan ja voin sanoa, olen todella iloinen. China Glazen Limbo Bimbo vaihtui Caribbean Tempatationiin, koska Limbo asustaa luonani jo. 
Lorealin Jeans Effect-lakan vaihdoin Maybellinen lakkaan.

Eli pussistani löytyi vaihtojen jälkeen seuraavat:

Body Drench Daily Moisturizing Lotion, Sun Splashed Mango
Zoya Vega (Pixie Dust)
Zoya Seraphina
O.P.I. Minnie Style
O.P.I Super Bass Shatter
China Glaze Caribbean Temptation
Maybelline Color Show Street Artist Top Coat, Boom Box Black
O.P.I viila
O.P.I 2014 kalenteri

Lisäksi mukaan sai ottaa TV Mix-karkkipussin.


Sitten kirppistelyt. 

Puoli-ilmaisia ja osan sain vielä kaupanpäällisenä. Hankintani tein sen perusteella, mitkä sävyt miellyttivät, minkä tyylistä ei vielä kokoelmassa ole ollenkaan, mikä toimii marmoroinnissa jne. 
Kotoa lähtiessä olin ajatellut, että en osta mitään. Korkeintaan pari lakkaa. 
Sitten tapahtui vinksahdus ja kotiin mukanani matkasivat seuraavat kaverit:



Orly Coachella Dweller
Orly Midnight Star
Essence 122 Chic Reloaded
Snowcrystal 441
Barry M 354 Amethyst Glitter
Models Own Copper Pot
China Glaze Hot Lava Love
O.P.I Yodel Me On My Cell
Darling Diva Ménage á Trois
Seche Pretty Little Heartbreaker
Seche Collage Overlay
Viva la Diva 161 Explosion
IsaDora 729 Marzipan
IsaDora 653 Mellow Yellow
KoneHelsinkin NEON N002
KoneHelsinkin NEON N009
Ciate mini PP161 - encore!
Mavala (kyllä, ostin Mavalan) 183 Pistachio
Sally Hansen Diamond Strenght 320 Must-Have Iris

Lomani jatkuukin lakkalistan päivittämisellä ajan tasalle...







tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kun hullut harrastajat tapaavat...

Lauantaina 14.6. heräilin kukonlaulun aikaan kihartelemaan hiuksiani, sillä edessä olisi huisin jännä päivä Helsingissä. Mukana tulisi lisäkseni olemaan yli 20 muuta kynsibloggaajaa eri puolilta Suomea.

Vastaavanlaisia juttuja tulee näkymään siis blogeissa aikalailla lähipäivinä, mutta tässä oma versioni päivästä.




(kuva: Tanja Karthaus)


Suuntasin ensin Turenkiin hakemaan matkakumppanini Miraclen ja Heidin. Nokka kohti Helsinkiä ja muutaman mutkan kautta löysimme perille! Perillä meitä otti vastaan tapahtuman järjestäjät SuviHanna ja Viveka, jonka kotona siis tapasimme.

(kuva: Tanja Karthaus)

Heti saavuttuamme jokainen teki itselleen nimilapun, josta kävi oman nimen lisäksi ilmi mitä blogia kirjoittaa. 

(kuva: Tanja Karthaus)
Alkumaljat...


(kuva: Tanja Karthaus)

Esittelykierroksella jokainen kertoi kuka on ja mitä blogia pitää. Allekirjoittanut löytyy sohvan pohjalta Ihanan Vanquishin vierestä. Miten se oman vuoron odottaminen onkin aina yhtä kamalaa!? :D

Esittelykierroksen päätteeksi pääsimme nauttimaan loistavista tarjoiluista!

(kuva: Tanja Karthaus)

Ruokailun jälkeen oli ohjelmassa tietokisa, jossa testattiin kaikenlaista tietämystä kynsihömppäämisen saralta.
Kysymykset olivat oikeasti vaikeita, mutta meidän supertiimi pärjäsi hyvin!
Kiitos hyvästä joukkuehengestä MarinaPrunella ja erityisesti kamelinkarva-asiantuntijanamme toiminut Vanquish!



Tiimikuvamme:

(kuva: Dioriina)

Vanquishin tietämys kamelinkarvoista sai hieman hämmennystä osakseen..

(kuva: Dioriina)
Voittajat saivat muistoksi hienot taulut:
(kuva: Tanja Karthaus)

Olen edelleen varma, että siellä hieman googleteltiin...


Sitten oli vuorossa herkkuhetki!

...mutta sitä ennen kaikki piti tietysti kuvata:
 (kuva: Shiny)

(kuva: Tanja Karthaus)

 Cloetta sponsoroi makoisat Crime ja Comedy karkit. 
Kotiin lähti mukanani hedelmäinen Comedy-pussi. nams!

 (kuva: Tanja Karthaus)


Herkuttelun jälkeen vuorossa kirppistelyä!

 (kuva: Shiny)

(kuva: Shiny)



(kuva: Shiny)

Omat kirppislöytöni esittelen erillisessä julkaisussa.

Kirppistelyn jälkeen saimme juttuseuraksi Violan OPIlta.
Juttelimme mm.miiteistä yleensä, OPIn tulevista ideoista bloggareille... 


(kuva:Tanja Karthaus)

Violan lähdettyä, Viveka ryhtyi jakamaan meille lahjapusseja, jotka sisälsivät sponsoreiden lahjoittamia ihania juttuja. Sponsoreinamme olivat:
(kuva: Tanja Karthaus)

Lisää tosiaan sponsoreiden lahjoittamista tuotteista ja kirppistelyistä toisessa postauksessa.
(kuva: Tanja Karthaus)

(kuva: Tanja Karthaus)

(kuva: Tanja Karthaus)

Loppuillasta osa porukasta suuntasi vielä yöelämään Namuun, jossa oli pääsy jonon ohi, ilmaiseksi sisään, oma VIP-pöytä juomineen.

Kiitos kaikki ihanaiset kanssabloggaajat, järjestäjät ja sponsorit! :)

Tässä vielä jatkoksi omia henkilökohtaisia kohokohtiani:

(kuva: Shiny)
 Käsien kuorintaa...

 Miljan tapaaminen ja Heidin kanssa jutustelu

Miljan nyppimishimon tyydyttäminen...

Dioriinan ja Sigin kanssa jutustelu.. (kuva:Tanja Karthaus)

Sigin ihanan tyylin ihastelu (kuva:Shiny)


Miljan  kynsilakkapöksyt!

Roosan upeat kynnet! (kuva:Tanja Karthaus)

Puuuuuh. Nyt on takki tyhjä. Kiitos kaikille!
Lisää juttua tulossa myöhemmin!


Instagramissa #kynsimiitti14 löytyy lisää kuvia!