perjantai 4. heinäkuuta 2014

Marjaisat kesähömpät

Jos kisattaisiin blogien huonoimpien otsikoiden kilpailussa, niin voisin melkein väittää olevani kärkikolmikossa kirkkaasti taistelemassa voittopaikasta. 
Pahoitteluni.

Nämä kynnet saivat alkunsa äärettömän ärsytyksen saattelemana.

Nakukynteni ovat tällä hetkellä suhteellisen hyvässä kunnossa, samoin kynsinauhat. 
Lakkasin alle Essien Millionailsia ja ryhdyin hommiin.


Pohjaksi OPI 4 In the Morning, joka on ihana musta matta-lakka, satiinilakka.


Sitten päästä kuului naps ja päätin leimata! Kello oli jo aika paljon ja olin päättänyt, että nyt onnistuu!

Kokeilin leimata China Glazen Faithilla hienot kiiltävät leimat matattuun pintaan. Ei onnistunut, ei näkynyt. Päätin yrittää suht pigmenttisellä OPI Green On the Runwaylla, mutta eihän se sitten mihinkään näkynyt. Sitten kirosanojen saattelemana otin apuun A Englandin Excaliburin (aito ja alkuperäinen!), koska se leimaa KAIKEN päälle.



Leimaaja oli väsynyt ja kyllästynyt, valitsi huonon kuvion ja leimasi vinoon. Kuvat ja unille.

Päätin kuitenkin, että nyt kun kaikki tavarat on esillä, niin minähän lakkaan.
Lakkoja en enää muista (anteeksi!!!) kun en heti niitä laittanut mieleeni, mutta vaaleaa, vaaleanpunaista, marjanpunaista ja violettia. Päälle China Glazen Fairy Dustia kärkiin ja siirtokuvia viisastuneena seuraksi. Mietin hetken jopa hopeita leimoja, mutta totesin menettäväni yöunet ja järkeni sitä yrittäessä siihen aikaan illasta.

Marjaisat kynnet, olkaa hyvä:





Liukuväri kaikkea muuta kuin sulava, mutta en jaksanut enää välittää ja junnata.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Sain nukutuksi.



26 kommenttia:

  1. Oi wau kun on kauniit nakukynnet! <3 Molemmat lakkaukset on tosi nättejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna! :) Täytyy tuo leimausjuttu koittaa uusiksi..

      Poista
  2. Oooh aivan älyttömän ihanat nuo marjakynnet! Upea liuku! ♡

    VastaaPoista
  3. Tosi ihanat kynnet! Mun mielestä tossa liukuvärjäyksessä ei ole mitään vikaa. Mä kyllä tykkään noista tummistakin kynsistä :)
    Sulla on kyllä tosi nätit ja hyvä kuntoiset kynnet ilman lakkaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sulla on muuten aivan mainio nimimerkki! :)

      Itse on vaan aina niin kriittinen :D
      Mun kynnet on nyt suhteellisen hyvässä kunnossa, ei ole liuskoittumia tms. Kynsinauhat on kuivat, mutta se johtuu vaan laiskasta rasvaajasta.

      Poista
  4. Vinkki: jos haluat mattamustan päälle kiiltävät leimat, älä yritä leimata kirkkaalla lakalla vaan käytä ihan suosiolla mustaa. Koska sävy on sama, se näyttää ihan siltä, kuin leimat olisi tehty kirkkaalla lakalla :)

    Sun nakukynnet on kyllä aivan järisyttävän nätit. *vilkaisee omia katkeilleita, halkeilleita nysiään ja vinkaisee surkeana*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoden vinkki, kiitos Papu! Rohkenen kokeilla uudelleen! :)

      Kiitos <3 Älä suotta vinkaise, talven tullen nääkin tästä taas varmaan kauhistuu...

      Poista
  5. Kateellisena mietin omia nakukynsiäni... Kauniit ovat nuo sun kynnet.

    VastaaPoista
  6. Mä en kehtaa näillä omilla nakuilla kun kotona..

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä noi on hienoimmat noi mustat, tykkäsin niistä kovasti :D mutta on tuo liukukin nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin niistä muuten, mutta hermot meni epäonnistumiseen leimaamisen suhteen. Aion ottaa revanssin kyllä! :D

      Poista
  8. Ihana liuku! Voisi olla hieno ihan sellaisenaankin. Terkkuja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Se oli ihan kaunis kyllä. Sitten vaan aina iskee se tunne, että homma on kesken ja pakko sörssätä vielä vaikka mitä... :D

      Poista
  9. Upea liuku! Todella ihanat kynnet <3 Ja niin siistit nakukynnet! :)

    VastaaPoista
  10. Mustat kynnet oli nätit, mutta nämä marjakynnet kyllä superkauniit...

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. En ole huomannut kommenttia! Anteeksi!
      Kiitos eekku! :)

      Poista
  12. Liukuvärikynnet on kyllä tosi ihanat! ^_^

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!