sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ohi aiheen: Hiukset

Hiukset. 
Tuo naisellisuuden kruunu, sanotaan.

Minä sanon,että höpö höpö. 
Myönnän, että hiukset ovat itselle tärkeä asia ja pyrin pitämään niistä hyvää huolta. 
Hiukset kuitenkin ovat itselleni asia, jotka muuttuvat usein. Minulla on ollut lyhyet, pitkät, lähes siilitukka, raidoitetut, tumman ruskeat, punaiset, blondit... Kaljua ei, enkä usko, että koskaan tulee olemaankaan, mutta never say never. Ja tiedän naisia, joille kalju todella sopii!
En usko viehättävyyden, itsevarmuuden ja seksikkyyden välttämättä olevan hiuksista kiinni, mutta ymmärrän heitä, kenelle nimenomaan hiukset näitä asioita tuovat. 

Sen enempää avaamatta henkilökohtaista elämääni tässä, kerron lyhyesti, että elämässäni on tapahtunut myllerryksiä isolla kädellä viimeisen kuukauden, puolentoista aikana. Myös lähipiirissäni on tapahtunut asioita, joita pohtiessa on tullut ajatelleeksi, että täällä ihan todella eletään vain kerran. Valtava klisee, mutta niin se vaan oikeasti on. 

Jos elää elämänsä miettien, "mitä jos" ja "sitten kun", niin elämä ehtii siinä välissä mennä ohi.

Tämän ajatuksen juoksun saattelemana päätin toteuttaa pitkäaikaisen hullun haaveeni purkkavärisestä tukasta. 
Kyllä, Kaisa 30+ päätti heittäytyä teinitukan valtaan.
Miksi? Siksi, koska voin.


Koska en osannut päättää väriä, otin "vähän kaikkia" ja ajattelin, että päätän sitten vähän siinä edetessä. Inspiraatiokuvia oli iso kasa ja niistä sitten vähän hain suuntaa.

Hiukseni olivat ennen tätä operaatiota vaalean ruskeat, joissa vähän raidoitusta.
Muutama ystäväiseni on käyttänyt Crazy Colorin värejä ja heiltä sitten kyselin käytännön vinkkejä ja suosituksia. Heitin värinpoiston vaikuttamaan ja jännityksellä odottelin lopputulosta. Seuraavana päivänä menin vaalennetulla tukalla huivin turvin töihin.



Seuraavana päivänä sitten aloin urakoimaan ja suunnittelemaan. 
Tarkoituksena saada edes jollain lailla sujuvahko liukuvärjäysyritelmä. 

Sekoittelin sopivan sävyn ja tuuppasin vaikuttamaan.
(kuva otettu peilin kautta)
Vaikuttaessa sävyt näyttivät juuri siltä mitä toivoinkin. 


Pesun jälkeen kuitenkin iski harmistus, sillä vaaleampi sävy ei ollut tarttunut YHTÄÄN. 
Minulla oli siis vaalea (vaalennettu) tyvi parilla pienellä vivahteella ja tumma latva. 

Sitten ajattelin, että jos purkkatukkaa lähdettiin hakemaan, niin vedetään sitten rohkeasti. 
Pinkissimo-purkki auki ja päähän.


Lopputulos sellainen yksisarvissateenkaarimylittlepony-tukka kuin olin ajatellutkin.
Muutamia kohtia täytyy varmaan vielä tuunailla ja voimistaa, mutta sain ainakin tavoiteltua muutosta ja vaihtelua päähäni!


Sain myös osakseni hämmästelyä ja kummastelua.
"Etkö yhtään ajatellut mitä töissä sanotaan?"
"Mitä sun mies tuohon tuumaa??"

Mieheni sanoi "siitä vaan" ja töissä teen työtäni ammattitaidollani, en hiuksillani.

Ja hei, se on vain tukkaa.



Jos elän elämäni peläten mitä muut ajattelee tai mitä hiusten väri aiheuttaa, heitän aikaa hukkaan.
Maailmassa on oikeita murheita, oikeita ongelmia, joista hiusteni väri on aikalailla siellä pohjimmaisena. 


Haluan elää tässä ja nyt.


28 kommenttia:

  1. Oot sää rohkea! Sen kummemmin sua tuntematta, niin toi väri kyllä sopii tyyliisi ainakin sen perusteella millaisen kuvan susta saa näin ruudun takkaa. Mä olen niin turvallisuus hakuinen ja rutiineja rakastava, et jo ajatuskin tällasesta heittäytymisestä pelottaa :D Mut tää postaus sai kyllä oikeasti miettimään pitäisiköhän kuitenkin uskaltaa poiketa hieman valitsemaltani turvalliselta polulta...

    VastaaPoista
  2. Mahtava postaus ja hyvä sinä :). Mukava lukea näin blogiteitse, että muillakin on samoja fiiliksiä kuin itsellä. Täällä suunnalla on myös ollut surua ja murhetta tänä vuonna vaikka muille jakaa ja samojen tunteiden siivittämänä leikkasin pitkät hiukseni lyhyiksi ja värjäsin ne ensin turkoosiksi, sitten tumman vihreäksi ja nyt laventelin värisiksi. Osaltaan tää on varmaan jotain heittäytymistä kuten sanoit, kerran täällä vaan ollaan. Toisaalta elämässä tulee joskus aikoja, jolloin tuntuu ettei itse enää ole ohjaimissa ja tuohon avuttomuuden tunteeseen tuntuu hyvältä vastata esim. pätkäisemällä kutrit tai värjäämällä ne sateenkaaren väreihin. Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, joten kaikki vaan rohkeasti heittäytymään!

    VastaaPoista
  3. Minä nostan sulle hattua! Oot sissi nainen! <3 Upeat hiukset sait itselles. Oot ollu monesti mielessä, vaikka sitä ei tuu sanottua...

    VastaaPoista
  4. Vau, tosi makeet! Mulla on luonnostaan todella tumma tukka, enkä enää halua blondata niitä (kokeiltu on), koska mun hiukset menee siitä niin järkyttävään kuntoon. MUTTA, jos mulla olisi luonnostaan vaaleat hiukset, niin aivan varmasti mulla olisi tälläkin hetkellä joku yksisarvisväri päässäni! Hienoa Kaisa, olkaamme juuri sitä miltä tuntuu, eikä sitä mitä meidän odotetaan olevan <3

    VastaaPoista
  5. Olen sen verran arka ja konservatiivinen, että musta ei tuohon ois, mutta olen kyllä samaa mieltä sun kanssasi: ne on vain hiuksia ja jos ne haluaa My Little Pony -sävyisiksi, niin siitä vaan! :D Kerran täällä vain eletään, todellakin :) Ja siihen käsitykseen, mikä mulla on sun persoonastasi, noi hiukset kyllä istuu varsin mainiosti ♥

    VastaaPoista
  6. Ohhoh! Makeet hiukset ja tuo letti!! :) Mä saattasin joskus uskaltaa repästä ja tehä radikaaleja muutoksia hiuksiin, mutta toisaalta mä oon kasvatellu mun tukkaa jo niin monta vuotta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans kasvatin puoleen selkään asti ja sit yhtenä iltana päätin haluta polkkatukan. Hupsheijaa :D

      Poista
  7. Aivan upeat hiukset.Itsekkin tekis mieli repäistä jotain,mutta ei uskalla =)

    VastaaPoista
  8. oikeesti, puhut niin totta. pitää uskaltaa olla oma ittensä ja kokeilla kaikenlaista, kerran täällä vaan eletään. kiitos kaisa <3

    VastaaPoista
  9. voi mitkä hiukset! sopii sulle ihan mielettömän hyvin...
    mä oon haaveillut pinkistä päästä / pinkeistä latvoista ainakin pienen ikuisuuden, mutta pieni sellainen "mitä muut ajattelee" ajattelutapa on liian iskostunut päähäni. tuossa ranskassa lomaillessani koitin pinkkejä latvoja ihan sellaisella "one night only" liidulla, joka nappasi melkein viikoksi päähäni ja vakuutuin siten, että haluan oman my little pony momenttini, kun palaute ihmisiltä oli silloin vain positiivista. nyt olisi mullekin tulossa värejä postissa, mutta vähän pelottaa onnistunko vain hyvin onnistuneesti mokaamaan koko värjäysprosessin... well, se nähdään sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo, mahtavaa! Haluan ehdottomasti nähdä sitten kuvia!!! :)

      Poista
  10. Ihanat hiukset sait aikaan! :)
    Mä olen haaveillut pinkeistä tai sinisistä latvoista, mutta mä mietin liikaa sitä "mitä muut sanoo". Varsinkin nyt, kun mulla on tuo pieni prinsessa, voiko äiti tosiaan muka värjätä hiukset shokkiväreillä? Eihän sen pitäisi este olla, ja ehkä mäkin vielä uskaltaudun värjäilemään. :) Ja tuossa olet kyllä ihan oikeassa, että hiusten väri ei vaikuta työntekoon, ainakaan negatiivisesti. Korkeintaan maistuu työtkin paremmin, kun on uudet hiukset jotka miellyttävät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kuusivuotias poika. Päätin, että olen ihan hyvä äiti tämänkin värisen tukan kanssa :)
      Rohkeasti vaan!

      Poista
  11. ASIAA! Mulla on kans ollu vaikka mitä värejä ja malleja tukassani, täytyyhän kaikkea kokeilla :D asenteella eteenpäin, sanon minä! Lopputulos on ihan huippu :D

    VastaaPoista
  12. Oon jo ihaillut sun hiuksia Instassa, mut naa on niin mahtavat! Itellakin hiusten vari vaihtelee vuorotellen blondista kirkkaan pinkkiin, jos joskus taas ois pidempi letti nii just joku tammonen liukuvari ois tosi jees. Hyva Kaisa! T. Kata 30+ vee :)

    VastaaPoista
  13. Ihanat! :O
    Toimisikohan tuo myös miun musta-violetti-juurikasvu tukkaan :D

    VastaaPoista
  14. Aivan mahtavat hiukset olet saanut itse värjättyä, todella upeat! :) Itselläkin ollut hiusmalleja aivan lyhyestä pitkään ja kaikkea siltä väliltä, värien myös vaihtuessa aika laidasta laitaan. Hiuksethan ovat kasvava luonnonvara, joten niillehän voi minun mielestä tehdä mitä vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Seuraavat ideat siintää jo mielessä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!