sunnuntai 12. lokakuuta 2014

The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 / Week 4 / Play That Song + Negative Space

Tämä onkin ollut hiljainen viikko blogissa - pahoitteluni.

Haastetta jatkan eteenpäin ja tässä julkaisen kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli tämän viikon molemmat haastekynnet. 

Play That Song-päivän kynnet saivat inspiraationsa H.E.A.T-yhtyeen kappaleesta All The Nights.
Kyseinen kipale on sellainen, josta en ensin pitänyt ollenkaan. Levy, jolla laulu on, sisältää meneviä rock-biisejä, ja tämä balladi ensin jotenkin latisti koko levyn tunnelman. Sitten kerran ajelin iltamyöhään kotiin, taivas oli sinisenvioletin tumma ja tihkutti vettä. Klassinen leffa-efekti. Tämä biisi alkoi soida ja sai ihan eri fiiliksen aikaan kuin ennen. Ja vaikka ei tästä bändistä muuten innostuisi, niin hra Grönwallin ääni nyt vaan on aika huikea. 
Tästä pääset kuuntelemaan kappaleen. 

Ja sitten ne kynnet:

Tein liukuvärin käyttäen ILNP:n kaunista vihreää Princetonia ja KIKOn luumun väristä ihanuutta. 
Ja koska olen edelleen mattavillityksen kourissa ja koska se mielestäni tähän sopi, niin huitaisin kerroksen China Glazen Matte Magic-lakkaa päälle. 


Oksat tein pilkkutikun avulla China Glazen Liquid Leatherilla.



Lopuksi vielä mattasin mustat osuudet myös.
Lopputulos oli juuri niin surullinen, kun halusinkin.


Negative Space-kynsiin halusin saada säihkettä ja blingiä. 
Pitkän harkinnan jälkeen lakoiksi valikoituivat O.P.In My Signature Is "DC" ja Solitaire-hiekkalakka.


Joillain saattaa tulla jo vinyylit korvista ulos, mutta itse en ole niihin vielä kyllästynyt. 
Siispä tässä käytin siksak-vinyyleitä. Lakkasin kynnelle vain A Englandin aluslakan ja sen kuivuttua kiinnitin vinyylit ja lakkasin päälle DC:tä kerroksen. Aksenttikynsiin ihana Solitaire kahden kerroksen verran ja lakan ollessa märkä, laitoin "palloniitit".




Instagramin puolella pääset seurailemaan menoani suht reaaliajassa; 
blogiin asti jutut päätyvät valitettavasti viiveellä. Yritän tsempata!
Ensi viikonloppuna olen suuntaamassa I Love Me-messuille Helsinkiin. 
Eli jos olet paikalla lauantaina ja näet minut jossain, tule nykäisemään hihasta! :)

Miten Sinun viikonloppusi sujui?

I´ve been busy(lazy) this week and my blog hasn´t been updated - sorry!
This weeks #ablecaw14 was to create Play That song- and Negative space-nail art.
Play That Song-nails had their inspiration from the song All The Nights by H.E.A.T and Negative Space-nails got their gorgeous shine from O.P.I My Signature Is "DC" and the lovely Solitaire.



8 kommenttia:

  1. Tosi kivat värit noissa ekoissa kynsissä ja ovat tosi kivat matattuina! :)

    VastaaPoista
  2. Oh, mä en vieläkään pääse yli siitä kuinka upea tuo liuku on <3__<3 Ei ihan heti ensimmäisenä tulisi mieleen, että vihreän ja liilan saisi saumattomasti ja kauniisti yhdistymään toisiinsa, mutta sinä se vaan osaat! Tuo mattaus vielä oikein kruunaa koko homman.

    VastaaPoista
  3. Molemmat lakkaukset on kyllä mahdottoman kauniita ^.^
    Ensimmäisissä kynsissä on todella upeasti onnistunut liukuvärjäys ja mattaus kruunaa kynnet, ihanat! Ja negative space -kynnet, aah! taisin rakastua ♡

    VastaaPoista
  4. Ekat on upeat kaikessa surumielisyydessään, tokat ihanat kaikessa säihkeessään...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!