perjantai 5. kesäkuuta 2015

Hemmottelupäivä

Olin kevättalvella ihanan serkkuni kaasona ja sain häneltä kiitoksena lahjakortin. Töistä sain samaan paikkaan lahjakortin ja päätin yhdistää nämä kaksi ja saada enemmän hemmottelua kerralla.
Paikkana STUDIO KAUNIS SINÄ Hämeenlinnassa Linnan läheisyydessä ja siellä minua palveli mukava Päivi.
(en hyödy linkin klikkaamisesta mitenkään)

Netistä löytyvä ajanvaraus oli minusta selkeä ja helppo ja siitä tuli heti varmistus sähköpostiin. Sähköpostiini tupsahti myös muistutusviestit.


Mietin pitkään mihin lahjakortit tuhlaan ja päädyin ottamaan 90 minuutin jalkahoidon ja perinteisen ripsien pidennyksen. Jalkani olivat niin koppuraisessa kunnossa, että se jalkahoito oli aika kärkipäässä valinnoissani. Ripsien pidennykset minulla on ollu aiemminkin ja tällä kertaa päädyin perinteisiin volyymien sijaan. Päivi on tehnyt ripsiä useamman vuoden ajan ja kouluttautuu tasaisin väliajoin. 
Olen ottanut ripsiä useammaltakin eri tekijältä ja täytyy sanoa, että tekijöissä on todellakin eroa. En edes tuntenut kun Päivi teki työtään ja sain vain nauttia ja kuunnella musiikkia ja lähes nukahdin. Lopputulos miellytti ja ripset eivät painaneet tai tuntuneet. Juuri niinkuin pitääkin!


 Jalkahoitoni vaati pieniä erityisjärjestelyjä kaikkien yliherkkyyksieni takia. Kaikki salisyylihappoa ja manteliöljyjä sisältävät tuotteet täytyi unohtaa, mutta Päivi löysi sopivia tuotteita ja sain nautiskella. Nyt kovassa huudossa olevat kuorintasukat, esim. Holika Holikat eivät minulle juuri happojensa takia sovi.


Jalkani pehmiteltiin ensin kylvettämällä, veden seassa oli jotain suolaa... Lämmin vesi.. Ah!


Kylvettelyn jälkeen Päivi hoiti kynsinauhani ja viilteli ja rapsutteli kovettumiani pois. Pelkäsin ensin, että miten pystyn olemaan paikoillani, sillä kutian jalkapohjista ihan helkutisti. Hyvin sujui! Päivi kertoi, että kovettumat myös suojaavat jalkaa, eli kotioloissa ei kannata kovin usein raspailla ja poistella, ettei tee tuhojaan. Muutamia kertoja vuodessa ja muuten vain rasvaa ja kosteutusta, niin pärjää pitkälle.


Seuraavaksi jaloilleni valuteltiin ihanaa öljyä ja jalat paketoitiin ja sitten köllöttely jatkui musiikin soidessa taustalla. Tällä välin poikani, joka oli mukanani, valitsi korista lakan, jolla varpaan kynnet lakattaisiin. Vaihtoehtoina oli ärtsy vihreä ja naisellinen punainen. Valitsin punaisen, koska minulla ei koskaan ole ollut punaisia varpaankynsiä. Kerta se ensimmäinenkin siis...


Nämä tuotteet olivat niitä, joita minulle voitiin turvallisesti käyttää ja jaloistani tuli kyllä ihanan pehmoiset! Mieskin huomasi illalla ja ihan varta vasten mainitsi asiasta!


Ennen ripsien laittoa Päivi vielä antoi pienen demon sokeroinnista jalkaani ja sokerointi on ehdottomasti se, mihin varaan seuraavaksi ajan itselleni!


Koska Sinä viimeksi hemmottelit itseäsi?

Little pampering every now and then is something I will recommend to everyone.

4 kommenttia:

  1. Voi miten mukavalta kertomasi kuullostaa :) Omasta hemmottelu hetkestä kosmetologin penkissä on jo yli vuosi! Joo-o, totta se on vuosi sitten helatorstain aikaan oltiin tyttöporukalla Tallinnassa, ja kävin kasvo ja jalkahoidossa tuolloin. Mulla on vielä kuukausi kesälomaan, mutta taidan varata ainakin jalkahoidon heti siihen loman alkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! :)
      Tallinnassa taitaa ollakin vaikka ja mitä ihania paikkoja? :)

      Poista
  2. Kuulostaapa mukavalta :) en oo ikinä käynyt missään kauneushoidoissa. mullakin on ne holikaholikan sukat kotona mutten ole viitsinyt niitä käyttää... se varmaan lasketaan hemmotteluksi että ostaa croisantin ja syö sen rannalla, eli tänään ^^,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti lasketaan hemmotteluksi!! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!