keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

31 DAY CHALLENGE: Red Nails

Kyllä, aion aloittaa taas 31 päivän kynsienlakkaushaasteen. En tiedä mikä mielenhäiriö tässä on käynyt, mutta näin aion tehdä.
Saattaa toki olla, että haaste kosahtaa kasaan, mutta katsotaan miten käy. Pyrin siihen, että tästä päivästä eteenpäin seuraavien 31 päivän ajan julkaisisin uudet kynnet joka päivä, mutta saattaapi tulla myös välipäiviä väliin. Leimauslauantai on ja pysyy ja se solahtaa tänne väliin.

Tämän mukaan aion edetä, mutta sekaan mahtuu villejä kortteja ja päivät saattavat vaihtaa järjestystään.
Minulla on hetken ollut sellainen lukko, että ideoita on, mutta ei mitään järkevää tapaa tai järjestystä niiden toteuttamiseen, joten jospa tämä olisi vähän apuna ja ohjenuorana.

(kuva lainattu netistä)


Punaisilla kynsillä siis aloitetaan! Punaisia lakkoja on siirtynyt aika kasa kirppislaatikkoon enkä uskaltanut mennä sinne kurkkimaan ja etsimään, joten nyt piti siirtää katse kohti hyllyä ja ottaa mitä siellä oli tarjolla. Otin käteeni lakan, jolla en ole ikuisuuteen lakannut, enkä ymmärrä miksi. Enkä ymmärrä, miksi kaikissa lakoissa ei voi olla yhtä hyvää koostumusta kuin tässä!!


O.P.I A Definite Moust Have on yksi Minni-sarjan lakoista ja yksi harvoista pinkkiin taittavista punaisista, joita siedän kynsilläni. Otin sen pohjaksi, kun aloin väsäämään Lego-kynsiä!

Poikani rakentaa legoilla joka päivä ja nämä kynnet saivat alkunsa siitä, kun astuin yhden pienen punaisen lego-palan päälle. Inspiraatio voi yllättää missä ja koska tahansa, eikö?



Legonappuloiden tekeminen oli ehkä yksi hauskimmista kokeiluista aikoihin! Mielestäni lopputulos on tunnistettavissa ja poikani mielestä ainoa virhe, jonka tein, oli se, että olisi pitänyt kuulemma tehdä jokaisesta eri värinen! Se täytyy kyllä vielä toteuttaakin.

Nappuloiden nystyröinä (vai mitä nuo nyt onkaan nimeltään!?) on pyöreät strassit, joiden päälle on lakattu. Mietin lopputuloksen mattaamista, mutta en uskaltanut ottaa riskiä. Ja koska lego-palikatkin ovat kiiltäväpintaisia, niin jätin ne noin. 


Haaste on nyt sitten päräytetty käyntiin!

Mitä mieltä olet? Onko legot tunnistettavissa?



I started the 31 day challenge by doing red lego-nails. 
I think they look great!






18 kommenttia:

  1. Nää on ihan mahtavat! Ihastuin heti <3

    VastaaPoista
  2. Aika hauskat :) hyvin toteutettu, näyttävät ihan legoilta!! Definitely on muuten parhaita OPI-punaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin jälkeenpäin muiden tekeleitä ja noihin nystyröihin oli käytetty jotain pyöreitä juttuja, jotain irtoglittereitä, joita oli kasattu ja sitten lakattu päälle, mutta musta nuo strassit ajaa hyvin saman asian :)

      Poista
  3. Ou mai gaad! Ihan pakko tehä:D tuli kummipoika mieleen, hänellä on liikaa legoja;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kokeiluun vaan!
      Kuten poikani sanoisi: legoja ei voi olla koskaan liikaa!

      Poista
  4. Kyllä nämä ihan ilmiselvät legokynnet ovat (: Ja vieläpä tosi hienot !

    VastaaPoista
  5. Oi ihan huippu idea! Ja mahtava toteutus :3

    VastaaPoista
  6. Haha! Mahtava idea! :) Ihan on näköset. :D

    VastaaPoista
  7. Ovat tunnistettavissa! Tosi hauska tapa tehdä nuot! Olen nähnyt legokynsiä aikaisemminkin, mutta en ole hoksannut sitä, miten ne voisi toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tähän on varmasti monia eri konsteja, mutta nuo pyöreät strassit toimivat mun mielestä ihan jees!

      Poista
  8. Vau! Tosi kivan näköiset. Pitää itsekin ehdottomasti koittaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!