perjantai 28. elokuuta 2015

31 Day Challenge: Watermarble

(kuva lainattu netistä)

Marmorointia? Kyllä kiitos! Ongelmaksi muodostui tällä kertaa se, että millä väreillä ja millä kuviolla? Nyt saatoin hyvinkin sujahtaa siitä, missä aita oli matalin. Tein simppelit marmoroinnit, mutta sellaiset, joita en ole koskaan ennen tehnyt - ja olen kuitenkin ihan jokusen kerran hommaan ryhtynyt!


Ylläoleva kuva antaa melko suoran ja rehellisen kuvan harrastamisestani - rapatessa roiskuu. Putsaan putelit noin kerran kuussa, pullojen suut pyrin putsaamaan joka kerta lakattuani, etteivät korkit jumitu. Ainakin lakat ovat käytössä!

Marmoroinnissa käytin Pipe Dream Polishin lakkoja sekä China Glazen Liquid Leatheria.
Marmorin alle päätyi KONEHelsingin valkoinen lakka ja marmorin päälle INM Northern Lights Hologram Top Coat.

Marmoreista, ainakin nimettömien ja keskisormien osalta, tuli hieman revontulimaiset. Ja vielä kimallukset tekevät osansa. En ole koskaan aiemmin siis marmoroinut kynsiäni niin, etten tekisi mitään kuviota. Nyt pelkästään lakkoja kippoon, häränsilmä valmiiksi ja sormi sinne. Tulipa sekin koettua!





Peukaloihin tuli hyvin näkyviin renkaiden muodostuminen! Näin tehden voisi  saada kivat musta-valkoraidalliset tai marianne-karkkikynnet marmoroitua? Ei tarvitsisi koriste-teippien, vinyyleiden yms. kanssa kinastella. Täytyykin joku kerta kokeilla.

Tällä viikolla tupsahti tieto, että olen tästä eteenpäin osa Facebookin Kynsikoristekirppiksen ja Kynsikoristelut-ryhmien ylläpitoa. Tirehtöörittären valvova silmä on valppaana ;)

Omalta kohdaltani kun ajattelen, niin liityn ryhmiin, jotta saisin tietoa ja tutustuisin ihmisiin. Olenkin Kynsikoristeluiden ja blogien kautta saanut tutustua todella ihaniin ihmisiin, tavannut heitä oikeassakin elämässä ja saanut muutamista läheisiä sydänystäviä ja uskottuja - ei hassumpi harrastus, sanon minä.
Toki on myös ryhmiä, joissa keskustelut lähtevät välillä käsistä ja uskomatonta, mitä ihmiset voivat suutuspäissään sanoa ja uhkailla, aikuiset ihmiset. 
Vauva-palstat on ihan vihon viimeisiä paikkoja käydä pyörähtämässä...!


No mutta, jaarittelut sikseen! Kynsistä tuli kivat, lakat toimivat ja luottomustani ei pettänyt minua.
This was a good day.


Koska  viimeksi Sinä marmoroit?





Watermarbling - my one true love.

25 kommenttia:

  1. Peukalon kuviointi <3 Eipä kyllä itselläkään ole tullut mieleen iskeä kynsiä koskemattomiin renkaisiin. Täytyykin kokeilla, kun edellisestä vesimarmorointi kerrasta onkin vierähtänyt pitkä tovi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on <3

      Mulla on ollut tämä mielessä, mutta jäänyt toteuttamatta ennen tätä =)

      Poista
  2. Siis toi peukku! Keltainen raita keskellä on jotenkin autuaaksi tekevä. Tossa on pakko olla joku matemaattinen kultainen leikkaus :). Munkin pitäisi taas uskaltautua vesikipon ääreen. Tuntuu vaan, että nää päivät vaan hurahtaa ohi enkä oikein pysy matkassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivät kyllä vaan viipottava vauhdilla! Koko kesä, monta kuukautta, meni ohi yhdessä hujauksessa!!!

      Poista
  3. Vau miten pirteää:) en edes muista milloin olen marmoroinut... apua:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =)
      No, nytpä olisi sitten aika, eikös vaan? ;)

      Poista
  4. Wow, ihan niinkuin vinyyleillä tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mutta pienemmällä vaivalla ;)

      Poista
  5. Aivan älyttömän mageet värit valkkasit marmorointiin, upeat!
    Enpä nyt kyllä muista kuollaksenikaan milloin olisin viimeksi marmoroinut kynsiä... :D

    VastaaPoista
  6. Aivan mahottoman hienot! Oon muutaman kerran miettinyt tuollaista marmorointia, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Ehkä vielä joskus :D

    VastaaPoista
  7. Vautsi! Nyt on kyllä niin upean värinen ja muutenkin onnistunut marmorointi ettei mitään rajaa! Aika kauan on taas viimeisestä omasta yrityksestä. Hermot meinaa mennä aina, ei ole helppo laji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tässä on hermojen menetys aika minimaalista, kun ei tarvitse kuvioita miettiä!

      Poista
  8. Oooh, nämä on upeat! Pitääkin testata jossain vaiheessa tällaistakin, ehkä en epäonnistu kun ei tarvitse tehdä kuvioita erikseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, helpottaa hommaa kummasti! =)

      Poista
  9. Nää on I-H-A-N-A-T!!! <3 Kuten sinäkin <3

    VastaaPoista
  10. Nämä ovat niiiiiin mahvatavat, ihanat, upeat! <3
    Siitä on liian pitkä aika, kun minä viimeksi marmoroin, se on kyllä ollut mielessä monesti, mutta minä olen kuitenkin mennyt sitten siitä, mistä aita on matalin. Marmorointi on sellainen, missä minun pitäisi vielä kehittyä..
    Olen ajatellut monesti että liittyisin facen kynsihöperö-ryhmiin, mutta se on jäänyt. Ehkä minä nyt tulen sinne myös..! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!