tiistai 20. lokakuuta 2015

I Love Me-messut-maratonkooste

Heipparallaa!
Vuotuiset I Love Me-messut ovat nyt ohi ja vaikkakin joka tuutista messujuttuja nyt puskee ulos, niin haluan kuitenkin jakaa oman messukokemukseni. Julkaisu on pitkä, kuvia on paljon, asiaakin paljon, mutta kolmesta päivästä riittääkin kerrottavaa!

Messuja edeltävänä iltana onkin tosi kätevää päättää tehdä pieniä freesausjuttuja itselleen. Minulla oli blondi tukka, jossa pieni tyvikasvu, jonka päätin värjätä. Ihan sillä samalla millä ennenkin. Jotain mystistä tapahtui ja kun pesin väriä pois, tyvelle ei ollut tapahtunut mitään. Ei yhtikäs mitään. Kaikki muut hiukset olivatkin saaneet sellaisen granny silver-lookin. Tokikin se taitaa olla nyt muotia, mutta tukkani oli ihan karsea. Kohta puoliin pitäisi olla jo unten mailla ja tukkakriisiin ei olisi tosiaan aikaa ja kampaajalle ei ehdi. Kaapissa olisi Crazy Colorin suoravärejä.... My Little Pony-pelastus alkoi tuntua ainoalta vaihtoehdolta...!

Tietenkään minulla ei ollut ylimääräisiä hanskoja. Miksi olisikaan? Paljon kivempaa lähteä edustamaan itseään ja kynsiblogiaan ihmisten ilmoille smurffikäsien kanssa!



Jynssäsin ja jynssäsin ja sain suurimmat smurffeudet (se on sana!) pois. Ja miksi ihmeessä sitä nyt tuhlaisi aikaa nukkumiseen, kun voi alkaa marmoroimaan. Voi pyhä jysäys sentään tätä ihmismieltä.

Marmoroinnit tein liukuvärjäyksen päälle ja kuorrutusta holotopperilla. Voilá ja unta kuuppaan.






PERJANTAI 16.10.

Nukkuminen on niin yliarvostettua puuhaa! Hyppäsin perjantai-aamuna mieheni kyytiin ja huristin Riihimäen rautatieasemalle, josta jatkoin matkaa kohti Pasilaa.

Aikainen bloggari muiden lakat nappaa, kuten vanha sanonta kuuluu.




Suunnistimme Miljan kanssa aamupalan ja meikkaussession jälkeen Messukeskukseen, jossa saimme infopisteeltä bloggaajapassimme. Aulassa törmäsimme heti tuttuihin nassuihin, kun jonossa edessämme oli Emma ja Sissi.
Heivasimme tavaramme lehdistökeskukseen ja aloimme tehdä suunnitelmaa, mutta kuitenkin päädyimme haahuilemaan ilman päämäärää koko perjantain.
Milja oli nukkunut vielä vähemmän, koska oli viettänyt yönsä tehden (älyttömän hienoja!!) glitter placement-kynsiään.



Perjantaiaamuna porukkaa oli kohtuullisen paljon, vaikka saavuimme Messukeskukseen jo heti kymmenen maissa. Kosmetologipäivät ja rajattu alue verotti tilaa merkittävästi ja lauantaina olikin jo hieman väljempää klo 14 jälkeen.



Essencen pisteelläkin poikkesimme ja teimme muutamia ostoksia. Iltapäivällä väkimäärä oli jo älytön!


Kiertelimme innokkaina kaikkia maistelupisteitä ja Skyrin popcorn-caramel kaikessa outoudessaan oli hyvää! Tässä vaiheessa seuraamme oli jo liittynyt Jenni, joka oli viettänyt aamupäivän koulunsa puolesta Kosmetologipäivillä.


Puhdistamon piste (tai tarkemmin kai alue?) oli tänäkin vuonna iso. Viime vuonna hamstrasin appelsiinisuklaata, nyt maltoin itseni.


Fazerin pisteelläkin oli maistiaisia ja jonoksi asti ihmisiä muutaman hassun lakupalan takia. Kyllä, minä myös. Kannatti jonottaa, hyvää oli!


Välillä pohdittiin seuraavaa suuntaa...


Hurraw´n huulirasvat ovat monen kaverini suosiossa ja olen kuullut pelkkiä kehuja, mutta itseäni ne eivät sytytä. En tiedä mikä siinä on? Enkä osannut millään päättää, mikä olisi lempparini!


Messuilta suuntasimme Miljan ja Jennin kanssa Cesarsille katselemaan löytöjä ja moikkaamaan Satua.
Ensimmäisen päivän jälkeen kasseja kertyi kiitettävä määrä.


Hoksasimme, että kaikessa tohinassa emme olleet syöneet koko päivänä, maistiaisia lukuunottamatta, kunnon ruokaa. Cesarsilla oli ihanat tarjoilut ja niitä mutustettiinkin sitten kaksin käsin nälkäämme.
Pauliina liittyi seuraamme ja vietimme illan Cesarsin tiloissa syöden, jutustellen...


 ...ja swatchaten F.U.Nin lakkoja!


Keräsimme kimpsut ja kampsut ja matkasimme Espooseen kohti Pauliinan kotia.


Ja koska nukkuminen on yliarvostettua, lakkasin vielä pitkän messupäivän päätteeksi uudet kynnet seuraavalle päivälle.
Lakkana kaunis piCture pOlish Bardot, joka on sävyltään ihana, mutta koostumukseltaan ei ehkä ihan sitä parasta pp-laatua.


Sitten vielä pieruhuumoria ja unta...


PERJANTAIN PLUSSAT:
PUHDISTAMO
VUOHELAN HERKKU
ESSENCE
JALOTOFUN "TOFUPOJAT"

PERJANTAIN MIINUKSET:
KIUKKUINEN UKKELI

Perjantain fiiliksiä laski eräällä pisteellä (en mainitse nimeä, koska eivät ansaitse tulla mainituksi) oleva ukko, joka oli ensin iloinen ja ystävällinen ja sitten kun otin kameran esille, hänestä kuoriutui hirviö. "Mitä sä kuvaat!? Miksi sä otat kuvia!?" Kerroin, että olemme julkisessa tilassa, jossa noin tuhat muutakin ihmistä ottaa kuvia. Kerroin kirjoittavani blogia, jonne kerään itselleni mielenkiintoisia asioita ja kerron niistä sitten messujen jälkeen. "Yleensä kyllä tapana kysellä ensin saako kuvata". Herran kiukku ei ottanut laantuakseen, joten hän jäi ilman maksavia asiakkaita ja marssimme seuraavaan paikkaan. Onneksemme kohta osui kohdalle Jalotofun piste, jossa saimme hymyileviä ilmeitä, mukavaa jutustelua ja asiallista kohtelua. Ja saimme ottaa kuvia....


LAUANTAI 17.10.

Lauantaina suunnistimme messuille puolen päivän jälkeen ja marssimme yhtä päämäärättömästi kuin perjantainakin.
Yksi must see-juttu minulle oli Letti-isi Matti Airolan näkeminen. Jono oli kova ja mies niin kiireinen, että jutulle asti ei päässyt. Taitava!


Apteq`n pisteellä meitä oli vastassa joukko hymyileviä miehiä, jotka kertoivat niin asiallisesti, kattavasti ja hyvin tuotteestaan, että päädyimme koko porukka ostamaan paketit biotiinia kokeiluun.
Tästä kerron myöhemmin vielä lisää erillisessä julkaisussa (inhoan sanaa "postaus").


Seuraavaksi päädyimme Ricciolon pisteelle, missä hauska setämies esitteli erilaisten härvelien käyttöä. Sai kuulkaas sellaiset kierteet pottuihin ja porkkanoihin, että morjens. Hauskan näköistä ja voi että miten täydellinen turhake. En ostanut, mutta joku muu seurueestamme saattoi ehkä ostaakin...



Suklaapisteitä oli erilaisia ja Pana Chocolaten piste oli yksi suosikeistani. Maisteltavina makuina oli minty, eighty ja cinnamon, joista 80% eighty oli suosikkini. Plussaa kauniista pakkauksista ja kokonaisuudessaan maatuvasta pakkauksesta.


Messuilta lähdimme jälleen kohti CesarsShopia, jossa oli VarjoMessut. Paikalla oli lauantaina Emman ja Sissin lisäksi ihana Sigi. Naiset olivat pitäneet workshopeja ja esitelleet vieraille mm.maalausta ja leimausta.

Jennin kanssa istahdimme myös pöydän ääreen kokeilemaan Ra Paint-akryylimaaleja ja piCture pOlishin siveltimiä ja molemmat saavat kyllä 5/5 tähteä. Hankin itselleni kaikkein ohuimman siveltimen sekä listasin maalit, joita aion hankkia.






Sävyjä on tarjolla monia ja vietinkin pitkän tovin Ra Paint-hyllyn edessä.



...kuten myös F.U.Nin hyllyn edessä! Desires huutaa mun nimeä!




Sigin kanssa tehtiin iltamyöhään tarkkaa vertailua ja ilmeestä näkee, kun löytyy helmiä kohdalle..


Ihana Satu nappasi meidän sakista kuvan - tällä porukalla oli mukavaa viettää viikonloppua!



LAUANTAIN PLUSSAT:
GRIMAS
ISADORA
ILTA CESARSILLA

LAUANTAIN MIINUKSET:
IHAN HITOKSEEN LIIKAA IHMISIÄ



SUNNUNTAI 18.10.

Viimeinen messupäivä! Puuuh!
Kolme päivää messuilua tuntuu jaloissa, voin kertoa. En voi käsittää niitä naisia, jotka marssivat siellä piikkikoroissa. Itsellä oli maailman mukavimmat kengät ja silti jalat huusi hoosiannaa.


Sunnuntaina menimme suoraan ensimmäiseksi Essencen pisteelle, koska Pauliina ei ollut vielä siinä käynyt. Me kävimme tosiaan Miljan kanssa perjantaina ja lauantaina ei ollut toivoakaan ihmismäärän takia, joten päätimme tehdä täsmäiskun heti aamusta.

Pisteellä hääri koko viikonlopun meidän oma Essencemies René, joka jaksoi kiireestä huolimatta hymyillä, rupatella rauhassa ja napattiin yhteiskuvakin.


Sunnuntaina pääsimme vihdoin myös Koru ja Kello- sekä Muotipuolelle. Ei vain ehditty aiemmin!
Bongasin aivan ihanan Kalevala Korun kaulakorun, jossa oli kompassimainen kello. Ihana!


Teimme myös mahtavan löydön ja törmäsimme pisteeseen, jossa oli ihania laukkuja! Reyformin Reija Forss oli esittelemässä tuotteitaan ja ihastuin jokaiseen.




Tämä kaunis ihanuus vei sydämemme ja mietimme loputtoman kauan, että ostaako vaiko eikö osta. Päätimme näyttää laukun myös Sigille ja loppu on historiaa, josta voi lukea myöhemmin Sigin blogista.

Mainitsemisen arvoinen piste oli myös Sägenin ihanat korut! Korut oli valmistettu kierrätysmateriaaleista, mm.posliinikupeista sekä laminaatin paloista. Jokainen hyvin kaunis ja uniikki koru. Veronpalautukset on niiiiin tuhlattu etukäteen.


Pakollisiin messupisteisiin kuului myös Elvari Korut, mutta omistan jo niin monta Elvaria, että tyydyin vain olemaan valitsemisapuna Pauliinalle.


Merinovillan pisteellä vietimme pitkän tovin ja saimme kuulla kattavasti tuotteista ja eri vaihtoehdoista. Pauliina päätyi ostamaan kassillisen tuotteita, minä päädyin tekemään ison ostoslistan ja tekemään tilauksen kotoa käsin, kun liitän tilaukseen oikeilla mitoilla myös pojalleni tuotteita.

Talvi tuloo kohta, tarttee varautua...


Kiertely ja kaartelu väsyttää ja pidimme pienen tauon Jungle Juice Barin pisteellä. Ah miten ihanan raikkaita juomia! Valintoinamme olivat Green Frog, Pumpin Iron ja Pink Panther.



Kävimme myös uudestaan "Tofupoikien pisteellä", että Sigikin pääsee tutustumaan ja maistelimme jälleen,


Kosmetiikkaa.comin pisteellä oli aivan hurmaava kylpyamme täynnä kaikkea ihanaa ja tuoksuvaa.



Kruunasimme messuviikonlopun istahtamalla Magnumin pisteelle nauttimaan.





Itselleni tuli päällysteeksi kuivattuja karpaloita, salmiakkilastuja, suolaa ja sokerisydämiä. Jäätelö kastettiin ensin valkosuklaaseen. Omnomnoms!!!

Messukeskuksesta lähtiessä poikkesimme Pauliinan kanssa vielä Lushin liikkeeseen. Siellä oli kaikkea ihanaa, mutta se tuoksujen määrä...! Huh huh. Ei ihan se paras paikka migreenikolle. Olen tiennyt paikan olevan tuoksuja täynnä, mutta se olikin melko paljon hurjempaa kuin luulin.



SUNNUNTAIN PLUSSAT:
ESSENCE
MERINOVILLAKAUPPA
MAGNUM

SUNNUNTAIN MIINUKSET:
CHANGE LINGERIE

Menimme Changen pisteelle. Katselemme tuotteita. Hypistelemme, odotamme myyjää. Paikalla on neljä myyjää, kaikki tiskin takana. Kukaan ei tervehdi. Kukaan ei tule kysymään, haluammeko sovittaa, tarvitsemmeko apua. Odottelemme viisi minuuttia, kymmenen... edelleen ilman palvelua. Lähdemme pettyneinä. Teemme uuden kokeilun hetken kuluttua ja menemme takaisin. Sama toistuu - meitä ei tervehditä, kukaan ei kysy tarvitsemmeko apua, haluammeko sovittaa. Olimme nimenomaan odottaneet rintaliivien kokeilua ja kaiken lisäksi olisin halunnut saada nykyisen kokoni selville. Emme saaneet palvelua ja olimme äärimmäisen pettyneitä. Neljä myyjää varattu messuille, mutta miksi? Juttelemaan ja räpläämään puhelimia? Hieno juttu! Ens vuonna uusiks, eiks jeh?


Ja mitä sieltä messuilta tarttui käteen? Mukavinta oli ehdottomasti päästä tapaamaan muita bloggaajia ja tutustua taas uusiin ihmisiin. Ihan superia ja joka kerta yhtä mukavaa huomata miten tämä harrastus yhdistää ihmisiä.




Essencen pisteeltä hankin uuden siveltimen siistimistä varten, tässä on sopivan viisto ja ohut pää. Pari lakkaa ja rajauskyniä silmämeikkiin.



Vuohelan Herkun kohdalla tuli juttua, että perheessäni on kaksi keliaakikkoa. Tykkään leipoa ja rohkeasti kokeilen uutta. Kerroin, että kaikki muu onnistuu, mutta pullien kohdalla tapahtuu joku mystinen juttu. Esittelijäherra sanoi, että "odotas hetki" ja toi kassin, jossa ainekset onnistuneeseen pullaan! Mahtavaa!! Tästä teen ohi aiheen-juttua jossain kohtaa, katsotaan miten Kaisan keittiössä pullat valmistuu!



Cesarsilta hankin marmorointityökalun sekä pienen siveltimen tarkkaan työskentelyyn. Kaupan päälle sain valita jonkin O.P.In lakan ja valintani oli Red Fingers&Mistletoes.


Yksi erikoisimmista jutuista oli Marlin vedenmaustaja. Ei niinkuin mehua, mutta maistuu siltä. Saimme jokainen valita joko appelsiini-persikan tai mansikka-vesimelonin. Mansikka-versio maistui mielestäni todella keinotekoiselta, tämä taas vähän raikkaammalta.


Tukesin Kukkahattutädin kohdalla päädyimme Miljan kanssa YouTube-haastatteluun, jossa meiltä kyseltiin kemikaaleista.


IsaDoran pisteellä oli mahdollisuus saada näytteitä, jos näytti tykkäävänsä Facebookissa ja jos kokeili jotain heidän tuotteistaan, otti kuvan ja laittoi Instagramiin #isadorasuomi
Sain Nude Sensation meikkivoidetta, highlighterin ja valitsin maanläheisin sävyin varustetun luomiväripaletin. Kaikki tosi mieluisia!


Yksi erikoisimmista jutuista messuilla oli rovaniemeläinen Arctic Warriors Oy. He ovat luoneet ruusujuuresta ja väinönputkesta 100% luonnollisen, kotimaisen tuotesarjan, jolla on vahva perinnetietoon pohjautuva tarina. Tuotteita on kolmea erilaista; Puolustaja, Taistelija ja Energia. Tuotteet on pakattu annospakkauksiin geeli- ja hunajashoteiksi.
Näitä aion kokeilla.


Muut omat lempparini olivat Kosmetiikkaa.com, Myssyfarmi sekä jo mainittu Merinovilla-miehien bisnes.

Ensi vuonna aion jälleen suunnata messuille. Miksikäs ei? Kolme päivää oli melkoinen rutistus, mutta kolmessa päivässä ehti käydä rauhassa läpi kaikki osastot ja osa vielä jäikin. Ensi vuodesta en osaa vielä sanoa, että millainen reissu on tulossa.


Olitko Sinä messuilla? 
Mitkä olivat Sinun plussasi ja miinuksesi?



I Love Me-beauty fair. Been there, done that. And had fun!

12 kommenttia:

  1. okei mä masennuin taas ihan täysin kun näin noi sun maalaamat sulat! :D sitä kuvittelee maalanneensa hienon henkarin ja sit tulee Milja ja maalaa silmän ja sit Kaisa joka maalaa sulat...*tupisee*

    Ens vuonna meen kyllä useampana kuin yhtenä päivänä messuille. Mulla jäi näemmä vaikka mitä huomaamatta >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkari.. *tirsk*
      Hieno se oli! Kovasti yritän päättää mitkä maalit tilaisin! Jos ois niin hurja, että blogissa ois leimauslauantai ja maalausmaanantai!?

      Poista
  2. Kattava raportti, kiitos iltalukemisesta. Vähänkö hienoa, että pääsitte essence-miehen kanssa yhteiskuvaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hjuva!
      Juu, se oli yks kohokohta!! :) Mukava setämies, oli kiva tavata hänet!

      Poista
  3. Itsekin kiinnitin huomiota siihen, kun joissakin pisteissä myyjät olivat kiinnostuneita vain toisistaan ja puhelimista :/ Sitten itsekin tulee semmoinen tunne, että ne ei edes halua myydä/esitellä mitään.

    Mie kävin Essencen pisteellä räpsimässä kaksi kuvaa ja lähdin, kun samat tuotteet saa meiltäkin, ilman tungosta :D Ja miekin näin ilmeisesti essencemiehen, kiersin vaan niin kaukaa, että ei nimilappua nähnyt lukea. Bloggaajia taisin nähdä ehkä kuusi? Ja kaksi niistä oli sovittuja diilausretkiä, tosin yhden kohdalla satuttiin vahingossa samaan paikkaan (mikä oli ihan hyvä, sillä netti ei siellä oikein toiminut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo messut on kuitenkin melkoisen mahtava tilaisuus edesauttaa myyntiä jne ja pitäis jaksaa olla skarppina. En usko astuvani ko.liikkeeseen enää koskaan. Vien tissini ja rahani muualle!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Lauantaina olikin paljon sakkia liikkeellä!

      Poista
  5. Oi, te tulitte lauantaina Cesarille, just kun mä olin lähdössä =) Jos olisin ollut vähän vähemmän koomassa, niin olisin voinut jäädä tervehtimäänkin. =) Mulle tapahtui aika paljon samanlaisia juttuja. Esim hiuskatastrofi just ennen messuja. Onnistuin värjäämään hiukseni mustiksi XD Ja lauantaina unohdin syödä, joten menin ahmimaan Cesarille niitä herkkuja. Muistaakseni jotain jäi jäljellekin, kun lähdin ;)
    Teillä oli kyllä todella perustellinen messuviikonloppu! Mä ajattelin, että ensi vuonna voisin kokeilla kahtena päivänä peräkkäin. Tosin en tiedä kestääkö jalat tai pää =) Ensi vuonna pitää saada jokin naamataulukartta, että osaa tunnistaa kaikki bloggaajat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, oisit tullut nykimään hihasta vaan! :)

      Ensi vuodeksi täytyy kyllä tehdä jonkin sortin suunnitelma, nyt tuli haahuiltua liikaa edes takaisin ja kulututettua turhaan aikaa...

      Poista

Kiitos kommentistasi!