torstai 22. lokakuuta 2015

Ohhoh!

Selasinpas kuva-arkistoa ja huomasin nämä kynnet, joista olin mielestäni jo kirjoittanut jutunkin, mutta ilmeisesti en sitten ollutkaan. 
Nämä sopisivat tyylinsä puolesta jollekin keikalle tai vaikka Halloween-kekkereihin?


Kynsille lakattuna superkaunis piCture pOlishin Hope, jonka koostumus on mainio. Siistiminen ei välttämättä ole se mukavin juttu, koska hitulaa saattaa löytyä joka puolelta, jos ei ole tarkkana.

Hope on sävyltään sellainen lakka, että voisin tuijotella sitä vaikka kuinka kauan. Kerrostamalla lakkaan tulee todella paljon syvyyttä ja se on kuin öinen tähtitaivas.
Tekisi ihan hurjasti mieli kokeilla miten se toimii marmoroinnissa, mutta pelkäänpä sen hajoavan liian paljon veden pintaan. Toki sitä ei voi tietää ennenkuin kokeilee.




Kynsillä lisäksi MILV-siirtiksiä, joita hankin taannoin CesarsShopista. Saatoin silloin tilatessa hieman innostua ja niitä on edelleen odottelemassa iso kasa. En pääse siitä nyt yli enkä ympäri, että nämä ovat niin helppoja laittaa! Koko kynnelle, tuosta noin vaan, hups! Suosittelen lämpimästi ja valikoimakin on ihan tolkuttoman laaja.


Jäin sairauslomalle, kun olo oli melko kehno. Sinnittelin töihin, mutta jouduin sieltä suoriutumaan lääkärin pakeille. Ja hyvä, että raahauduin, sillä lopputuloksena melkein umpeen turvonnut kurkku, viittä vaille angiina sekä otsa- ja poskiontelontulehdus. Kaupan päälle alkoi menkat. Voitte kuvitella, että on melko voittajaolo.
Tässä nyt sinnittelen teekupposen äärellä ja ajastelen tämän aamuksi. Uni ei vain tule, vaikka väsymys on kova. Onneksi ei ole yskää, se tekisi nukkumisesta sietämätöntä.
Luonne ei vaan anna periksi ihan pienestä jäädä kotiin, vaikka se onkin ihan vihoviimestä mennä sinne töihin tartuttamaan kaikki muut.

Yritän nyt ottaa rauhassa ja parannella ja toivon, että vältyn punkteeraukselta. Yyyyyh.


Oletko Sinä välttynyt syysflunssalta?

8 kommenttia:

  1. Hope on kyllä tosi kaunis lakka!
    Mä oon toistaiseksi flunssalta säästynyt, mutta kipuillut hampaita senkin edestä. :D Näinhän se yleensä menee, sitä ei halua jäädä töistä pois jos ei ole tosi pätevää syytä (esim. 40 astetta kuumetta). Sitä vain aina unohtaa senkin, että sitä tartuttaa sitten muut töissä jos sinne sairaana menee. Mutta niin sitä vaan ei muka kehtaa olla pois. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, itse aina sanon työkavereille, jos ovat kipeitä, että ei saa tulla kipeänä töihin! Sitten sitä ei meinaa itse muistaa sitä omaa kehotustaan??

      Poista
  2. Oi miten kauniit kynnet! Ja mikä ihastus tämä Hope! <3
    Mulla on ollut hyvin pientä flussan alkua, toivon että jäisi siihen ja kauhulla odotan milloin se räjähtää. Lapset meillä on kyllä ollut kovin flunssaisia ja yskiviä. :(
    Toivottavasti sinä paranet pian! Olipas hyvä että menit lääkärissä käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä poika nyt tänä syksynä vielä säästynyt, aikaisempina vuosina ollut kovastikin kipeä.
      Mun sairasteluhistoria on melkoisen hurja ja kurja, nyt on ollut suht pitkään hyvä kausi :)

      Poista
  3. Oi! Onpas kerrassaan upea tuo hope! En ole säästynyt syysflunssalta, mutta se meni onneksi ohi jo jokusen aikaa sitten. En kyllä ihmettelis jos ehtis iskeä vielä toinenkin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kiva lakka! :)
      Toivottavasti et tule uudelleen kipeäksi!

      Poista
  4. Hope on niin kaunis♥ Ja törkeen hienot siirtokuvat :D! Mulla just loppu kauhee flunssa. Nenä oli niin tukossa ettei edes nenäsuihke sitä avannut, hyi. Toivottavasti paranet pian!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!