perjantai 6. marraskuuta 2015

Eräänä päivänä vuonna 2004.

Tulevana sunnuntaina vietetään Isänpäivää. Meillä on tarkoitus leipoa ja lahjakin on haettu. Saunotaan ja syödään hyvin. Olen hurjan onnellinen siitä, että lapsellani on maailman paras Isi. Iskän kanssa voi ottaa löylykisaa ja kokeilla kumpi jaksaa olla kauemmin kylmän veden alla suihkussa. Iskän kanssa voi kekkuloida ja tanssia. Iskän kanssa voi pelata pelejä ja lukea iltasatua. Iskän kanssa voi juosta postilaatikolta ovelle kilpaa. Iskän kanssa voi röhnöttää sohvalla ja piereskellä. 


Vuosia Isänpäivä oli itselleni vuoden pahin päivä.
Päivä, joka muistutti aina siitä, että olen erilainen kuin muut. Muut saivat halata Isäänsä, juhlia, käydä yhdessä harrastuksissa, paitsi minä. En tuntenut Isääni. En ollut koskaan tavannut. Tai siitä oli niin kauan aikaa, etten sitä hetkeä muistanut.

Olin kymmenenvuotias kun sain kesken vanhempieni riidan kuulla, että isäni ei olekaan isäni.
Mies olikin isäpuoleni, ei millään lailla samaa verta. Veljeni olikin velipuoleni. Menin nukkumaan itkien ja peläten, että minulle kerrotaan aamulla, että äitinikään ei ole äitini. Olin aina ajatellut isäni olevan etäinen ja tuon illan jälkeen ymmärsin miksi olin niin tuntenut.

Missä sitten oli minun oikea Isäni? Kuka hän oli? Miksi en ollut häntä nähnyt? Tiesikö hän minusta? Olinko samannäköinen? Rakastiko hän minua?
Kovasti kysymyksiä ilman vastauksia. En enää jälkeenpäin muista miten seuraavat ajat kuluivat tuon illan jälkeen. Muistan, että teini-ikäisenä kirjoitin monia kirjeitä Isälleni, mutta en niitä lähettänyt. Ne olivat kamalaa tekstiä. Täynnä vihaa, katkeruutta ja syytöksiä. Äitini kertoi joitain tietoja, että minulla on Isäni luona velipuoli ja siskopuoli. Isälläni on lapsia, mutta ei ole minuun yhteydessä. Suru valtasi minut joka päivä.


Alkuvuosi 2004.

Olen kotona yksiössäni, katselen televisiota iltamyöhään. Puhelimeni soi, tuntematon numero. En yleensä niihin vastaa, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Puhelimessa on nuorehko mies, joka esittelee itsensä nimeltä. Sitten toteaa, että oli virhe soittaa, pahoittelee ja lopettaa puhelun. Nimi, jolla hän esittelee itsensä, on sama kuin oikean Isäni kanssa asuvan velipuoleni. Sydämeni pusertuu ja mietin, että voiko kyseessä olla sama henkilö? Puhelun luonne on niin erikoinen.
Päätän tehdä ratkaisun ja etsin numerotiedustelusta kaikki samannimiset ihmiset ja lähetän viestin numeroon, jonka osoite täsmää. Esittelen itseni, kerron saaneeni puhelun ja kysyn onko hän koittanut tavoitella.
Vastaus yllättää: "En ole soittanut. Tiedän kuka oot. Annanko Pekalle sun numeron?"

Minä olen olemassa.
Minusta tiedetään, en ole vain haamu tai olematon muisto. Pian puhunkin ensimmäistä kertaa 22 vuoteen Isäni kanssa puhelimessa. Puhelu on sekava ja itkuinen. Epätodellinen. En ole koskaan elämässäni tuntenut niin paljon onnea ja hämmennystä yhdellä kertaa. Vaihdamme sähköpostiosoitteita ja saan pitkiä sähköposteja, joissa kerrotaan lapsuudestani, Isästäni, hänen perheestään, sisaruksistani. Käy ilmi, että olen asunut tietämättäni mummini kanssa viereisissä taloissa. Ehkä nähneetkin päivittäin?
Saan tietooni myös Äitini osuuden lapsuudestani. Miksi Isäni ei ole ollut elämässäni ja miksi en ole oppinut häntä tuntemaan. Olin pitkään hyvin surullinen Äitini ratkaisuista, mutta ne on tehnyt siinä hetkessä ihminen, joka on nähnyt asian sillä tavalla.

Soitin isäpuolelleni ja kysyin mitä mieltä hän on, jos olen oikeaan Isääni yhteydessä. Mies on kuitenkin ollut isäni kaikki ne vuodet. Maksanut ruokani, ostanut vaatteeni, peitellyt uneen. Kestänyt teini-ikäiset vittuiluni ja avautumiseni. Hän oli puolestani äärettömän onnellinen. Tällä hetkellä välimme eivät ole läheiset hänen kanssaan, mutta pystymme puhumaan. Emme kuitenkaan pidä yhteyttä.

Oikea Isäni halusi tulla tapaamaan minua. Olimme juuri muuttaneet Juhan kanssa yhteen. Eräänä päivänä vuonna 2004 minä seison rivitalomme postilaatikoiden luona odottamassa Isääni. Mies, jota en tuntenut, mutta jota odotin ihan hurjasti. Hän tuli luokseni kylään, toi ruusuja ja halasi minua lujasti.
On ehkä sanomattakin selvää, etten tätä juuri nyt kovin kuivin silmin kirjoita.


Pääsin tapaamaan sisaruksiani ja minulla on maailman ihanin ja hyväsydämisin Äitipuoli. Heidän perheensä on sellainen, jossa jokainen haluaisi olla perheenjäsenenä.

Välillä heidän näkemisensä ahdistaa. Ei siksi, ettei heitä olisi ihana nähdä, koska todellakin on, mutta tunnen itseni ulkopuoliseksi. Heillä ja heidän välillään on jotain, joka on nivoutunut vuosien saatossa ja jossa minä olen ollut vain etäinen nimi enkä voi koskaan päästä siihen samaan asemaan kuin sisarukseni. Sen hyväksyminen on raskasta ja tuntuu välillä todella pahalta.

Olen tuntenut Isäni nyt reilut 11 vuotta ja vaikka näemme harvoin, hän on päivittäin mielessäni ja hän on minulle Maailman Paras Isä. Hän on pojallemme isoisä ("Ukko") ja olen siitä hyvin onnellinen.
Pari vuotta sitten sain kokea hetken, joka on yksi parhaista muistoistani. Matkustin Isäni luo Turkuun ja pääsin hänen mukaansa aamulenkille. Jalassani lenkkarit, jotka hän oli minulle ostanut.

Aamulenkki kauniissa Suomen Turussa, oman Isän kanssa.
Pistäkää paremmaksi.


Tulevana sunnuntaina vietämme siis Isänpäivää omassa kodissamme rauhaksiin. Aamupalatoiveet on kuunneltu tarkasti ja kahvit keitetään ja lehti haetaan valmiiksi laatikosta.
Soitan omalle Isälleni ja toivotan Hyvää Isänpäivää, jos sitten Joululomalla pääsisi viimeistään taas halaamaan.



Kynsillä A England Iseult ja INM Northern Lights Hologram Top Coat "Gold". Käsin maalatut "talven törröttäjät" tehty Ra Nails Ra Paint-akryylimaaleilla. 

26 kommenttia:

  1. Muista halata kunnolla, joku päivä häntä ei enää ole. Omani meni isien taivaaseen kesällä enkä minäkään kirjoita tätä kuivin silmin <3

    VastaaPoista
  2. Jotenkin ihana tarina, niin surullinen ja herkkä. Minulla oma suhde isääni on todella mitätön. Emme juttele, emmekä vietä aikaa keskenämme. Jos satumme puhumaan, siitä syntyy tosi usein riita. Olen esimerkiksi miehelleni kateellinen, kun hänellä on täydellinen isä. Hän soittelee kuulumisia ja hän viettää lastensa kanssa aikaa. On aina valmis auttamaan ja olemaan tukena. Itselle isänpäivät ovat aina olleet enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä...Olen kuitenkin onnellinen puolestasi, koska olet löytänyt oman isäsi ja olet hyvissä väleissä hänen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isiä on niin kovin monenlaisia!

      Kiitos, onnellinen olen minäkin!

      Poista
  3. Koskettava ja kaunis kirjoitus. Kynnet on tosi kauniit.

    VastaaPoista
  4. Olen ehkä tähän aikaan illasta liian tunnellinen kun en meinannut selvitä koko postauksesta läpi vuotavien silmien takia.
    Hyvin koskettava kirjoitus. Oikein hyvää isänpäivä teidän koko perheelle :)
    Meidän poika teki tänä vuonna ensimmäiset lahjat ja kortit ihan ite tarhassa, ikää 1v 9kk :D

    Ja ah noi kynnet! Oon aikasemminkin kehunut tota northern lightsia mut se vaan on niiin ihana, samoin kun se hopea versio.
    Onks noi kuviot akryylimaalilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooooih, ihana pieni askartelija teillä siellä! Hyvää Isänpäivää myös teidän perheeseen! :)

      Mulla on Northern Lightsia sekä hopeinen, että kultainen versio - molemmat tosi jees! China Glazen Fairy Dustin olen korvannut hopeisella, kun FD nyt niin kovasti jankkiintuu ohennuksesta huolimatta. Eihän se sama asia ole, Fairy Dustia ei voi olla kuin yksi, mutta hyvin menettelee! Juu, kuviot on tehty akryylimaalilla.

      Poista
  5. Koskettava kirjoitus. Onneksi oli onnellinen loppu.

    VastaaPoista
  6. Ei tätä kuivin silmin voinut lukeakaan...oman isäni kuolemasta tulee ihan pian 10 vuotta. Mulle nämä isien- ja äitienpäivät ovat aina vähän vaikeita vaikka äidinkin kuolemasta on 15 vuotta. Samoin joulut ja muut perinteiset suvun ja perheen yhteiset juhlat. Kyllä sitä vaan vanhempia kaipaa vaikka olisi aikuinenkin, ikävä ei koskaan lakkaa.
    Hyvää ja rauhallista isänpäivää teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sissi <3

      Kyllä lapsi on aina lapsi, aikuisenakin <3

      Poista
  7. Luin tän jo eilen mutta en tiedä mitä kommentoisin. Kaunis kirjoitus, joka herättää paljon kysymyksiä, sympatiaa ja hatunnostoja. Onneksi kuitenkin sait yhteyden isääsi, vaikka siinä kauan menikin. Hyvää isänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Kyllä minäkin olen tätä kuviota kovasti miettinyt. Tätä elämää eletään vain kerran ja meidän kohdalla asiat menivät näin eikä sitä voi koskaan muuttaa eikä perua. Yksi päätös joskus voi vaikuttaa toisen elämään vielä 20 vuoden jälkeen todella merkittävästi.

      Poista
  8. Koskettavaa ja onneksi sait tutustua isääsi

    VastaaPoista
  9. Luin tekstin kyynelten lapi, ihanaa etta olet saanut isaasi yhteyden. Itse en isaani nahnyt kymmeneen vuoteen, aina suunnittelin etta pitaisi ottaa yhteytta ennen kuin olisi liian myohaista. Kolme vuotta sitten isani kuoli, odotin liian pitkaan. Ala murehdi menetettyja vuosia, nauti siita mita teilla on nyt. :)

    VastaaPoista
  10. Oi, miten kaunis tarina :)
    Oikeastaan aika samanlainen kuin poikaystävällä, oikea isä asui naapurissa. Eli näkivät, juttelivat ja niin edelleen, mutta ei tiennyt juttelevansa sen oikean isänsä kanssa. Kun sai tietää asiasta oli jo liian myöhäistä, "molemmat" isät ovat menehtyneet. Ja vielä enemmän sitä ahdistaa, kun on itsekin isä, mutta välit on niin huonot exänsä kanssa, eikä ole pariin vuoteen lastaan nähnyt. Eli hänelle tämä on se aika vuodesta, kun ahdistaa.

    VastaaPoista
  11. Siis ei tätä kyllä kuivin silmin lukeakaan voinut :') Uskomattoman hienoa, että olet lopulta saanut tilaisuuden tutustua omaan isääsi, vaikkakin kovin ikävää ettet hänestä aiemmin tiennyt tai häntä tuntenut. Voin vain kuvitella miltä sinusta on tuntunut kun asiasta sait tietää, itse olisin tuskin tuota edes kyennyt käymään lävitse. Kynnet on muuten hurjan kauniit, sopivat tämän herkän tekstin kuvitukseksi hyvin ♥

    VastaaPoista
  12. Kaunis tarina ja kauniit kynnet! Onneksi lopulta pääsit tutustumaan isääsi♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!