torstai 18. helmikuuta 2016

Marmorointiteemaviikko: Marmoreista mukavimmat

Tänään kurkitaan ajassa taaksepäin ja katsastellaan omista marmoroinneista niitä kaikkein mieluisimpia. Meni tovi selatessa, mutta uskoakseni ne lempparit löytyivät.
Tässä julkaisussa on melkoinen kuvatulva, mutta kestäkää.



 
Nämä kynnet saivat pohjakseen raidallisen marmorin.
 
 
Puolikuu-vinyyleillä koristelut jokaiseen kynteen. Tätä konstia minun on pitänyt tehdä uusiksi toisilla väreillä miljoonia kertoja ja aina vaan se on jäänyt muiden kokeiltavien juttujen jalkoihin. Vielä joskus!
 
 




Myös nämä "riikinkukkomarmorit" lukeutuvat lemppareihini. Jostain syystä vihreät sävyt viehättävät minua ja mielelläni niitä käytän myös marmoroinneissakin.






Sitten vuorossa yksi ihan ehdoton all-time-favorite-lakkaukseni ikinä. Heittämällä top kolmosessa. Lakkaus, josta olen itselleni kateellinen ja olen yrittänyt toistaa sitä uudelleen, siinä kuitenkaan ihan täysin onnistumatta.
Desigual-inspiroitu marmorointi.





Tykkäsin Desigual-marmoroinnin harmoniasta, sävyistä, kaikesta. Ah. Saako itseään kehua? Kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse? Taputan itseäni olkapäälle. Hyvä Kaisa, hyvä.
 
 
Lempparikoristelutapoihin kuuluvat myös erilaiset liukuvärit ja niiden kanssa kikkailu. Ja jos voi yhdistää liukuvärin ja marmoroinnin, niin aina parempi!
Tässä on yhdistelty ei niin ilmeisillä sävyillä tehty My Little Pony-liukuväri ja siihen päälle marmorointi läpinäkyvällä ja valkoisella lakalla. Toimii.
 




Nämä kynnet ovat yhdet lakkaushistoriani onnistuneimmista ja olen niistä edelleen hyvin iloinen.



Sitten kynnet, joissa marmorointi ei ole se kaikkein onnistunein, mutta tykkään näistä jostain syystä silti. Muistan kun tein näitä kynsiä ja mielleyhtymänä oli liekit. Molemmat kädet onnistuivat suht tasaisesti ja lopputulos oli melko näyttävä rohkeiden värien takia.
 
Hassua miten joskus on lakannut vain yksivärisiä kynsiä ja sitten voikin alkaa irrottelemaan ihan melkoisesti.


Mitäs sitten tehdään, jos kynsillä on ihanat lakat, ei halua niitä poistaa, mutta tekee mieli marmoroida? No sitten marmoroidaan varpaan kynnet! Viime kesänä kokeilin tätä hulluutta. Sen sijaan, että olisin yrittänyt tunkea varpaani vesikippoon, otin marmoroinnin leimasimelle ja tein siirtokuvat. Nämä olivat melkoinen piristys ja ehdottomasti täytyy kokeilla kesävarpaille uudelleenkin!



Summa summarum: marmorointi on se lempparein tapa minulle koristella kynsiäni ja niitä tullaan jatkossakin blogissa näkemään.

Oliko tässä joukossa joku suosikkisi?
 
 
Watermarble. That´s my thing.

 

10 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!