keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Omena tuntemattomalle

Työmatkani varrella oli ränsistynyt puutalo. Erakkoasumus, jonka ikkunoista osa oli rikki, valoja ei koskaan, ovi joskus raollaan, kissa pihassa. Rinnetontti, kauniita omenapuita, leikkaamaton ja villiintynyt nurmikko. Pelottava piharakennus. Taloa asutti yksinäinen mies, jonka silloin tällöin näin pihassa ja tai portailla tupakalla. Hiukset ja parta villiintyneet samalla lailla kuin pihan kasvillisuus. Kasvoissa arpia, vaatteissa viikkojen pinttymät, käsissä känsät, huulilla lempeä hymy. Joskus pihassa oli ystävyksiä. Vanhat polkupyörät rivissä, rapistuneiden maalien kanssa, renkaat vailla ilmaa. Elämää nähneet ihmiset vailla kiirettä, olutpullot tarakalla.
 

Erakkomies tervehti aina. Minä tervehdin aina takaisin. Katseemme kohtasivat useamman kerran viikossa. Sanoja ei vaihdettu, pelkkä kohtelias nyökkäys. 
Tuli päivä, jolloin hän yllätti aamuni kysymällä haluaisinko omenoita. Puissa kuulemma niin paljon, etteivät oksat jaksa kantaa ja hänen selkänsä ei anna myöden keräämistä, menevät huonoksi jos ei kukaan syö. Kiitin tarjouksesta, vetosin kiireeseen. En tohtinut sanoa, että olen allerginen.

Seuraavana aamuna ohittaessani taloa, huomasin pihatien päässä pari lautaa, joiden päälle oli kasattu omenoita pinoon. Ilman mitään lappua, mutta näin, että siinä luki "ota tästä, ole hyvä". Hymy nousi väkisinkin huulille.


Ilmojen kylmetessä talon ikkunoihin ilmestyi pahvit. Banaanilaatikkoikkunat. Polkupyöriä ei näkynyt niin usein, ruohikko kuivui, omenat mätänivät puiden alle maahan.

Lumen saapuessa piha oli usein tukossa, kolaamatta. Mieltäni lämmitti, kun yhtenä aamuna huomasin traktorin jäljet ja pihatie oli aurattu. Erakkomiestä oli autettu.



Tuli päivä, jolloin itkin koko matkan töihin. Tuntemattoman kuolemaa. Erakkomiehen talon edessä paloivat kynttilät, sade jätti urat hiekkaan. Minä sateenvarjon alla itsekkäästi itkin, että kuka minulle nyt hymyilee.

Huomasin suuttuvani, kun talon eteen ilmestyi muutamien kuukausien kuluttua kyltti ja nauhat. "Kaupunki purkaa tämän ja tämän tontin kiinteistöt." Vanhan laitapuolen miehen elämän. Ei hänellä kai muuta ollut kuin tuo ikkunaton talo.

Tänään kävelin töistä kotiin. Purkuhomma saatiin joitakin viikkoja sitten valmiiksi, nyt oli nauhat poistettu. Ei taloa, ei piharakennusta. Ei miestä portailla tupakalla. Tasaista, vain pari isoa kivenmurikkaa.

Olisivat jättäneet edes yhden omenapuun.


Maailmalla sattuu ja tapahtuu paljon surullisia asioita, joihin ei pieni ihminen voi vaikuttaa. Omassa arjessa kuitenkin onneksi voimme. Anna hymy tuntemattomalle, halaus läheiselle.



Rauhallista keskiviikkoa kaikille!










Tämä oli Kynsisirkuksen 500. julkaisu. Yksi virstanpylväs siis ohitettu!
Käy osallistumassa synttäriarvontaan !

8 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!