maanantai 21. maaliskuuta 2016

SYNTTÄRIARVONTA!

Nyt on päässyt käymään niin, että Kynsisirkus on tavoittanut kolmen vuoden iän! Koristelujuttujen jakaminen henkilökohtaisessa Facebookissa saavutti lakipisteensä ja aloin jakaa niitä blogimuodossa vuonna 2013. Vähän niinkuin yleisön painostuksesta. Ja tässä sitä ollaan, kolme vuotta myöhemmin ja edelleen homma on kivaa ja on paljon opittavaa! Niin bloggaamisesta, kuvien ottamisesta kuin itse kynsien koristelusta ja tekniikoista. Tieni on vasta alussa.

Haluan tässä kohtaa sanoa kiitoksen lukijoille, niille vakkareille sekä satunnaisille. Kiitos. Ja iso kiitos teille, jotka eksytte blogiini uudelleen ja uudelleen ja jaksatte jättää kommenttia. Jokainen kommentti on tervetullut; on se ruusu tai risu. Risujakin on tullut, ne ovat olleet joskus asiallisia, joskus ei. Asiattomuuksia olen saanut myös sähköpostiin, mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kuitenkaan koskaan ei ole tullut sellaista kanssakäymistä eteen, joka olisi saanut minut harkitsemaan blogin lopettamista.

Kiitoksena teille, ihanat tyypit, haluan järjestää arvonnan! Arvontapalkinto koostuu asioista, joista itselleni tulee hyvä mieli ja jotka ovat omia lemppareitani.



Sen lisäksi. että arvonnassa on tavarapalkinto, on mukana myös kivaa ekstraa! Tukkataikuri Isa Salminen osallistuu Kynsisirkuksen synttäreihin tarjoamalla blogini lukijoille -20% alennuksen palveluista! Ainoa ehto on, että varaus tehdään arvonta-aikana eli 21.-31.3.  ja varausta tehdessä pitää muistaa mainita olevansa blogini lukija. Ajan ei tarvitse siis osua tuohon ajankohtaan, mutta varaus pitää tuona aikana tehdä.
Luotan Isan käsiin hiukseni kyllä uudelleen ja uudelleen ja niin sinunkin kannattaa tehdä! Liike sijaitsee Hämeenlinnassa, muta kannattaa saapua kauempaakin!

Hiushuone Kontrasti / Isa Salminen
osoite: Linja-autoasema, Eteläkatu 1, 13100 Hämeenlinna
puh. 0406411551
hiushuonekontrasti@gmail.com

Hiushuone Kontrastin löydät myös Instagramista ja Facebookista!



Muutakin mukavaa on tiedossa! Tadaa!


Arvonnan voittajalle lähtee Kérastasen hiusöljy. Sain omani blogin kautta lahjaksi ja päätin jakaa ilosanomaa hankkimalla arvontaan samaa, hyväksi havaittua tavaraa. Mukaan lähtee myös Color Maskin sävyttävä tyvispray.


Kävin The Body Shopissa nuuskuttelemassa suihkugeelejä ja sitten eteen osui tämä ihanuus, vihreä tee! Raikas, mieto, monelle sopiva.
Sievä lahjapakkaus sisältää suihkugeelin (6o ml), kuorinnan sekä vartalovoin.


Naposteluun CocoVin terveelliset herkut; karpalo- ja appelsiinivälipalapatukat.
Patukka on lisäaineeton, laktoositon, gluteeniton.


Pakettiin tulee mukaan myös lempparisiirtokuviani muutaman arkin verran.


Miten osallistut?

Sinun ei tarvitse olla blogin julkinen lukija, myös anonyymit voivat osallistua. Sinun tulee kuitenkin jättää kommentti tähän julkaisuun, jossa kerrot kolmella sanalla millainen blogi Kynsisirkus mielestäsi on ja yksi ehdotus mitä haluaisit blogissa jatkossa nähdä ja lukea. Lisäksi tarvitsen voimassa olevan sähköpostiosoitteesi, muista jättää se myös!
(Sähköpostiosoitettasi käytän vain voitosta ilmoittamiseen)


Koska on myöhäistä?

Arvonta-aika on 21.3.-31.3.2016, eli enää 1.4. ei voi osallistua. Arvon voittajan huhtikuun ensimmäisenä päivänä ja ilmoitan voittajan sekä täällä blogissa, että  blogin Facebook-sivulla ja voittajalle henkilökohtaisesti sähköpostitse.


Onnea arvontaan!



31 kommenttia:

  1. En osallistu mutta toivotan synttärionnea! Tykkään sun omintakeisesta koristelutyylistä ja maalauksista joissa olet tosi taitava :)

    VastaaPoista
  2. Vau blogisynttärionnea!
    Kynsisirkus on: mielikuvituksellinen, raikas ja vihreä! Itseäni kynsijuttujen ohella kiinnostaa ohi aiheen-postaukset, eli niitä on kiva nähdä ja lukea jatkossakin :)

    ooonavv@gmail.com

    VastaaPoista
  3. On kiva katsella kauniita kynsiä. Hienoja koristeita ja ihania värejä. Jatka vaan rohkeasti eteenpäin välittämättä negatiivisista ihmisistä 😃

    VastaaPoista
  4. On kiva katsella kauniita kynsiä. Hienoja koristeita ja ihania värejä. Jatka vaan rohkeasti eteenpäin välittämättä negatiivisista ihmisistä 😃

    VastaaPoista
  5. Kauniit kynnet on ilo katsella, omiaan kun joutuu nykyään piilottelemaan :P... Kynsisakset; Värikäs, pirteä ja "rajaton"-tällä viimeisellä meinaan siis sitä että kynsiä nähdään hyvinkin erilaisia, laidasta laitaan ja sulla vaan taitoa löytyy ^^ Minäkin kannatan tuota satunnaista ohi aiheen menemistä, harkiten ^^ Tiina

    VastaaPoista
  6. Onnea
    Teet kauniita kauniita kynsiä ja lisäksi tykkään ku uskallat kokeilla erinlaisia hiustyylejä,Itellä tekis mieli jotain räväkkää mutta ei vaan kantti riitä =)
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  7. Onnea 3-vuotiaalle! Kynsisirkus on pirtea, varikas ja yllattava. Tirehtooritar on ihana ja sirkuksen elamaa on ilo seurata. :) Tykkaan poikkeuksetta kaikista sun postauksista, olipa ne kynsiaiheisia tai ei, joten jatka vaan samaan malliin! :)

    Rusinapulla82@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kynsisirkus on kiinnostava, mukaansatempaava ja kaunis. Kiinnostavia koristeluja, jokainen postaus on tullut luettua, vaikken olekkaan aktiivinen kommentoija ja kynnet ovat erilaisia, mutta kauniita. Postaustoiveena olisi lisää hiusjuttuja. Erityisesti kiinnostaisi nähdä vanhoja kuvia eri hiusväreissä ja -malleissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja se sähköposti: ruuhilehto.salla@gmail.com

      Poista
  9. Paljon onnea! Teet kauniita kynsiä, etenkin vesimarmorointiin olen innostunut. Innostus tosin kestää vain siihen asti, kun taas kiroilen vesikupin äärellä... :) Käyn katsastamassa Kynsisirkuksen säännöllisesti, vaikken juuri kommentteja jätäkään. Jatka samaan malliin!

    Toivoisin tuohon sivupalkkiin mahdollisuutta etsiskellä lakkauksia värien tai koristelutyylien tms. perusteella. On helpompi löytää ideoita, jos ei ihan tiedä miten kynnet laittaisi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no jäipä multakin se posti: naerppae (at) gmail.com

      Poista
  10. Ihana, ihanalla tavalla syvällinen ja rento. Toivon, että sirkuksen meno jatkuu samanlaisena.
    laurakatarooma@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnittelut kolmivuotiaalle Kynsisirkukselle! Blogisi on ainutlaatuinen, räiskyvän pirteä ja mielekäs luettava. Blogisi lifestyle osiot on mielenkiintoista luettavaa, ja kynsien osalla postaukset joissa haastat itseäsi osa-alueelle joka ei ole vahvuuksiasi, joten näitä lisää! :) s-posti on wirvee@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kynsisirkus on värikäs, pirtsakka ja nuorekas. Tykkään lukea kynsipostauksia ja niitä toivon jatkossakin. Lakka uutuudet kiinnostaa aina ja samoin erilaiset koristeluvinkit. :)

    nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Onnea kovasti! Kynsisirkus on minusta inspiroiva, kaunis ja mielenkiintoinen :) Ja samaa toivon jatkossakin! <3
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnea kovasti! Kynsisirkus on minusta inspiroiva, kaunis ja mielenkiintoinen :) Ja samaa toivon jatkossakin! <3
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Onnea sinulle ja blogillesi! Kynsisirkus on positiivinen, inspiroiva ja syvällinen. Syvällisellä meinaan semmosia julkaisuja ku esim. ystävänpäiväteemaviikolla, niitä lukiessa tunsi välillä niin suunnatonta iloa käytännössä tuntemattomien ihmisten puolesta että iteki tuli tosi hyvälle mielelle! Niiden kaltaisia postauksia lukisin mielelläni lisääkin :)
    (kahvimurmeli@gmail.com)

    VastaaPoista
  16. Onnea blogille! Upeat ja tarkat kuvat, pirtsakka ja inspiroiva. Ohi aiheen-jutut ovat ihan mielenkiintoisia välillä :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Onnea 3-vuotiaalle blogille! Kolme sanaa:tyylikäs, marmorointi, viihdyttävä. Shoppailupostauksia ei voi koskaan olla liikaa.
    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  18. Onnea! Blogisi on inspiroiva, viihdyttävä ja ilmeeltään positiivinen.
    mieluusti mukana kisassa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Onnea kolmevuotiaalle!!
    Kynsisirkus on iloinen, herkkä ja tunteellinen <3 (Kolme sanaa EI RIITÄ!)
    Pidän kaikenlaisista postauksista, ei tarvitse olla aina kynsiä, vaikka ne ovatkin pääasiallinen kiinnostuksenkohde.
    tuikku.savolainen@gmail.com

    VastaaPoista
  21. blogi: paljoooon vesimarmorointia, värejä.
    tahtoisin nähdä sanomalehtikynsiä ja maalauksia.
    enkelipeikko@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kynsisirkus on värikäs, rohkea ja persoonallinen. Olisi kiva lukea jonkinlainen postaus sun lempi- tai inhokkilakoista. :) Hyvää blogisynttäriä!
    yuenkynnet(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  23. blogisi on värikäs, hauska,kannustava

    epäinnistuneita lakkauksia ois hauska nähdä :D

    niina.s.jaaskelainen@gmail.com

    VastaaPoista
  24. blogi on iloinen ja inspiroiva.

    halluisin nähä tekstuurilakkoja.

    tintti405(@)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Osallistun ihanaan arvontaan :) Blogisi on hyvällä mielikuvituksella höystetty, täynnä taitoa ja isoja inspiraatioita :) Välillä on kiva myös lukea muita postauksia kynsipostausten lisäksi :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Osallistun ilman muuta! :)
    Hauska, persoonallinen, inspiroiva!
    Toivon näkeväni ideoita joskus myös videomuodossa!
    -Sallamari

    ss.riikonen @ hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Omalaatuinen, hyväntuulinen ja pohtiva. Tykkään lukea kynsipostausten lisäksi myös aiheesta poikkeavia postauksia. Sellaset postaukset on kivoja, joissa on lakkauksia harrastuksen alkutaipaleelta. Niin ja onnea blogille! :)
    theyellownails@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Blogisi on todella kannnustava ja inspiroiva.

    Haluaisin nähdä enemmän kuivamarmorointia.

    saaraihanainen@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Eloisa, inspiroiva, rehellinen! Tätä blogia on ilo lukea, ja jatkossa lukisin sitä juuri samanlaisena kuin tähänkin asti :) Vesimarmoroinnista olisi kiva saada erilaisia tutoriaaleja, ja myös tekemäsi teemaviikot ovat enemmän kuin tervetulleita. Paljon onnea synttärisankarille! ♥


    nsurakka@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!