keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kuukausikatsaus: Huhtikuun loppuneet

Kello on jo ihan huisisti. Tai no, valvon muutenkin yleensä myöhään, mutta juuri nyt pitäisi olla unilla, sillä huomenna on reissu. Tänään ajelin ystäväni kanssa Somerolle hakemaan yhden pienistä matkalaisista jo tänne Hämeenlinnaan, sillä huominen on jo muutenkin matkustamista täynnä. Tietty sitten tuli sopivasti tälleen edellisenä iltana mieleen, että missähän kaikki tarvittavat henkilöllisyystodistukset ovat jne. Hiki päässä etsin, valjastin miehenikin etsintäpuuhiin ja lopulta kaikki tarvittava on kasassa. 
 
 
Reissusta varmaan nappailen jonkin verran kuvia ja niitä päivittyy varmaankin enemmän Instagramin puolelle.
 
Mutta nyt siirrytään päivän aiheeseen, eli kurkataan mitkä tuotteet tulivat tiensä päähän huhtikuussa.
 

Tuotteita ei lopahtanut montaakaan. Kerään tuotteet pieneen koriin eikä kori tullut tosiaankaan täyteen. Käydään tuotteet läpi hieman tarkemmin.



Batisten kuivashampoot ovat vieneet sydämeni. Käytin pitkään Herbinan kuivista, eivätkä ensimmäiset kokeiluni Batisten kanssa olleet kovin hyviä. Ihmettelinkin aluksi muiden hehkutuksia, että mistä oikein nyt onkaan kyse.
Tulemme kuitenkin nykyään oikeinkin hyvin juttuun ja varsinkin tämä perus originalversio on ollut käytössäni paljon. Lopahtaneen tilalle en ole vielä ostanut uutta, mutta Batisten tuuheuttava kuivashampoo on kaapissa ja saa luvan kelvata paremman puutteessa. Siinä on vain sellainen tuoksu, joka vähän ottaa nokkaani, mutta tässä originalissa tuoksu on kiva ja raikas.



 Xtran kynsilakanpoistoaine on lähes kulttikamaa. Ja kyllä, loppuneen tilalle on viisi uutta. Käytän ja käytän ja käytän ja toivon, etteivät lopeta valmistusta koskaan. Aamen.
Pullon ulkonäkö on muuttunut ja siniset tekstit vaihtuneet vaaleanpunaiseen.



Rimmelin Scandal Eyes Rockin´Curves-maskara on yksi parhaimmista, joita olen koskaan käyttänyt. Iso tuuhea harja, jonka kanssa massa leviää juuri niin kuin haluan ja näyttävyyttä tulee.
Tällä hetkellä käytössäni on Lumenen uutuus, True Mystic Volume. mutta se ei ole sama asia.. Hyvä sekin on, mutta lopputulos ei omissa ripsissäni ole samaa tasoa kuin Rimmelin kanssa. Halpa ei ole aina huono!

OPI Avoplex kynsinauhaöljy on ollut aktiivikäytössä ja mahtuu kivasti pieneen työlaukkuuni. Mieto, kiva tuoksu, imeytyy hyvin, helppo levittää. Mikä jottei hankkisin lisääkin.

Bepanthen on voide, jota perheessämme on kulunut monta tuubia. Tämä Bepanthol-huulivoide ei ole yhtä raskas, vaan on kevyt, mutta mielestäni ei kuitenkaan yhtä hoitava. Sellainen perushyvä, mutta jos huulesi ovat halkeilleet ja kuivat, niin käytän edelleen kaikkein mieluiten "tehohoitona" ihan ehtaa tavaraa.


Tässäpä näitä.
Oliko joukossa joku Sinulle tuttu tuote?

4 kommenttia:

  1. Tästä postauksesta tulikin mieleen, että mulla on vain YKSI VAJAA kynsilakanpoistoainepullo. Heti huomenna pitää kyllä käydä hamstraamassa viisi lisää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistoainetta pitää olla AINA varalla :D

      Poista
  2. Mun loppuneista löytyy myös yleensä Xtran kynislakanpoistoainetta ja parin kuukauden välein myös Batistea ja ripsiväriä! =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!