sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Ohi aiheen: Onnea etsimässä



 Lähdimme Juhannuksen viettoon mieheni isäpuolen omistamalle mökille. Anoppi miehineen oli mukana ja he ovat mukavaa seuraa eli viikonloppumme ei suinkaan mennyt pilalle. Poikamme sai ajan kanssa viettää aikaa Vaarin kanssa; he veistelivät, tutkivat ukkostutkaa, virvelöivät, ampuivat ilmakiväärillä, lämmittivät saunaa, tekivät vihdat, ...



Nautimme suunnattomasti kiireettömäyydestä ja yhdessäolosta. Miehelläni alkaa nyt viikon loma. Odotan sitä innolla vaikka tiedän, että viikko saman katon alla johtaa jossain kohtaa kinasteluun. Liika on liikaa! Heh..
Mökillä saunottiin, syötiin ja nukuttiin päikkäreitä. Siinäpä se pääpiirteittäin. Ja raavittiin hyttysenpistoksia. Minä olin erityisesti hyttysten mieleen, vaikka olin se, joka eniten suihkutteli itseensä karkotussuihkeita. Miksi!?
Kauniit maisemat ja upea ilta-aurinko (alla oleva kuva on otettu n.22.30!) kyllä hyvittelivät kaikki hyttyset.



Minun kesä-ääneni on ehdottomasti kuikan ääni. Kun järvi on tyyni ja hipsit aamuyöstä pissalle ja kuulet kuikan äänen, silloin on kesä.



Poikamme olisi ollut koko ajan uimassa, jos joku vain olisi ollut vahtina. Hän osaa jonkin verran jo uida, mutta ei tarpeeksi pysyäkseen koko ajan pinnalla. Hänen isoin toiveensa oli, että olisimme koko perhe yhtä aikaa uimassa. Ylitin itseni toteuttamalla poikamme toiveen ja olin järvessä myös. Siellä olla möllöteltiin ja juteltiin ja naurettiin. Ylitin itseni siksi, että pelkään syvää ja tummaa vettä ihan hirveästi. Yksin en olisi uskaltanut mennä. Nyt menin monta kertaa ja pari kertaa jopa ilman saunaa. Hyvä minä!


Otin lomaa somesta. Jonkin verran päivittelin Facebookia ja Instagramia, mutta puhelin oli ison osan ajasta äänettömällä tuvassa, poissa silmistä ja käsistä. Kameran pidin lähettyvillä ja uppouduin kirjaan. Yhden yli 500 sivuisen kirjan ahmin muutamassa tunnissa ja on ihanaa, kuinka kirjat kestävät aikaa. Somen valloittaessa ihmisten arkea, oli ihanaa vain olla ja kääntää sivua.
Ja välillä kurkata kuinka pieni miehemme puuhaili ilman kiirettä omia juttujaan.


Niklas sai Mummilta ja Vaarilta omat työhanskat, jotka olivat yksi Juhannuksen kohokohdista hänelle.
Kokko poltettiin kymmenen jälkeen Juhannusaattona ja silloin oli vielä valoisaa.


Ihana yötön yö!


Toivon, että jokaisella olisi paikka, on se sitten kaupungissa tai maalla, missä tahansa, jossa voi hetken vain olla.
Ilman soivaa puhelinta, viestitulvaa, laskupinoja, murheita ja huolia. Paikka, jossa voi vain olla ja hengittää vapautta ja onnea.


Ihanaa sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Yritin etsiä kuvista "Tykkää" -nappia :D Koska sitä ei löytynyt, niin sanon, että tykkään kuvista. Teillä on ollut ihana juhannus! Minulla ei ole mahdollisuutta päästä maalle, mutta olin äidin luona, siellä pääsee parvekkeelle istumaan ja ruokkimaan oravia <3 Talo on melkein kaupungin keskustassa, mutta siellä on iso piha suurine mäntyineen, ja siellä asuu paljon oravia. Ne ovat jo tottuneet siihen, että äidiltä saa pähkinöitä, ja tulevat jo aamulla ikkunan alle odottamaan. Jos istuu parvekkeella kahdestaan ja juttelee, ne kuulevat puheen ja välillä on kurkistettava kaiteen yli, onko siellä nälkäisiä odottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse huomaan viettäväni liikaa aikaa Instagramissa, kun yritän kaksoisnäpäyttää kuvia Facebookissa :D

      Oravat on <3

      Poista
  2. Näyttää niin ihanalta ja juurikin rauhallisen rentouttavalta! Itse juuri viitisen minuuttia ennen postauksen lukemista mietin, että kesän oma rentoushetki taitaa olla elokuussa Nightwishin keikalla. Tiedän, että se parintuntinen on aina niitä rentouttavimpia hetkiä kun päässä ei mahdu liikkumaan mitään muuta kuin musiikki. Jokainen tyylillään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin! Musiikki on parasta rentoutusta!

      Poista
  3. Onpa rauhallisen oloinen juhannus ollut teillä! :) Täällä oli myös mökkeillessä, ja minulla mökkeily vielä jatkuu kun saan/pystyn mökiltä käsin käymään töissä, mikä etuoikeus!(vaikka itikoita onkin liikaa kaverina :-D)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!