lauantai 9. heinäkuuta 2016

Leimauslauantai: Goottikynnet

Pitkästä aikaa Leimauslauantai! Edellisestä onkin vierähtänyt tovi. Kipinän leimaamiseen sain kun katselin Mallen kynsiä. Minulla on myös tuo musta leimauslakka, jonka kanssa olen taistellut ja sen kanssa en ole saanut leimattua yhtään mitään. Se on kuivunut leimasimeen ennenkuin olen ehtinyt hengittää ja olen jo manannut ko.lakan alimpaan koloseen. Olen käyttänyt sitä sitten tavalliseen lakkaamiseen ja harmitellut hyvän mustan leimauslakan puuttumista. Mutta sitten näin Mallen kynnet ja ajattelin, että olisiko vika sittenkin leimaajassa eikä leimauslakassa ja päätin antaa vielä yhden mahdollisuuden. Hankin Facebookin Kynsikoristekirppiksen Huutokauppapäivänä (joka on jokaisen kuun ensimmäisenä sunnuntaina!) MoYouLondonin Gothic-laatan ja tänään päätin yrittää leimaamista. Avainsanana oli rauhallisuus. Huomasin käyttäneeni skrapaa ylimääräisen lakan poistamiseen liian innokkaasti ja voimakkaasti. Rauhallisuus ja hellyys auttoi, kuvat nousivat hyvin, lakkaa oli tarpeeksi eikä se ehtinyt kuivua ja piCture pOlishin läpinäkyvä leimasin oli hyvässä yhteistyössä. Luotto omiin taitoihin palasi ainakin osittain. Kynsistä tuli todella sekalaiset, mutta kaikessa outoudessaan tykästyin näihin ihan mielettömästi! Gootti-rokki-kynnet, joissa viihdyn.


Lakkoina MoYouLondon Black Knight, Oriflame White Tip ja A England Excalibur (alkuperäinen versio). Excalibur leimaa myös tosi hyvin ja sen takia minulla on sitä varapullo. En tiedä mitä teen siinä vaiheessa kun pullonpohja häämöttää...





Oikealla kädellä poseeraaminen olikin yllättävän hankalaa. Yleensä kuvaan vain vasemman käden lakkaukset, mutta nyt kun tein molempiin käsiin toisistaan poikkeavia koristeluita, halusin kuvata senkin. Vähän oli tönkköä hommaa.




Sain valjastettua aviomiehen kuvausassariksi iltamyöhään, kun halusin saada hyvin molemmat kädet kuvaan. Hän otti kuvia noin 70. Niistä onnistuneita oli 2.  Sinnikkäästi hän halusi yrittää ja yrittää, mutta voinemme todeta tässä ja nyt, että valokuvaajaa ja vakkariassaria hänestä ei taida tulla. Arvostan kuitenkin yritystä. Tässä toinen onnistuneista kuvista.


Viikonloppu sujahtaa lauantain osalta liikunnan ja kotiolojen parissa, sunnuntaina otamme pojan ja ystäväperheiden kanssa nokan kohti Tamperetta ja Särkänniemeä. Kesäreissu odottaa ja toivottavasti sääukko suosii. Viileä ilmakaan ei haittaa yhtä paljon fiilistä kuin sade.


Kivaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Ihanat goottikynnet <3 mulla MYL musta on toiminut tosi hyvin ja se on paras leimausmusta tällä hetkellä. Itsekin käytän skrapaa helposti liian kovasti, on pitänyt opetella hellemmät otteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä lakasta tykkään nyt todella, kun päästiin vauhtiin :)

      Poista
  2. Ihan täydelliset kynnet! Mä en ikinä tajua käyttää leimoja vain osaan kynttä, vaikka se helpottaisi mun elämää suuresti, kun suurin osa leimoista on kuitenkin liian pieniä mun kynsille. Pitääpä yrittää muistaa jatkossa. Aivan mahtavaa, että lakka toimi vihdoin. Joskus nää leimaushommat on niin korkeamman käsissä. Varmaan ilmankosteus ja lämpötilakin vaikuttaa tosi paljon lakkojen käyttäytymiseen. Yhtenä päivänä yritin leimata Mundon lakoilla ja löllöleimasimella mutta lakat jumahtivat leimasimeen niin kovaa, etten meinannut saada niitä irti edes teipillä. Tuo skrapaamishomma on varmaan mullakin vielä optimoimatta ja välillä tuntuu, että raavin laattaa hengen hädässä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän laatan hankkiessani en tajunnut miten pienet kuvat on. Piti sitten soveltaa, mutta ei haitannut :)

      Poista
  3. Erittäin hyvä kokonaisuus sanon mä! :)

    VastaaPoista
  4. Erittäinkin mieleiset kynnet! Mulle on matkalla tuo musta leimalakka ja odottelen jo innolla että pääsen testaamaan ja ehkäpäs pitkästä aikaan tekemään blogi postauksen. No mutta mitäs mä itestäni tulin tänne pölisemään. Kivaa reissua ja toivotaan että sää suosii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli hyvä, sää suosi!
      Odottelen innolla sun kirjoitusta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!