keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kohti I Love Me-messuja 2016

Nyt on taas se aika vuodesta kun messuja aletaan toitottamaan tuutin täydeltä. Ja vielä varmasti viikkoja messujen jälkeenkin. Mutta I Love Me-messut ovat mielestäni kiva ja hyvin järjestetty tapahtuma ja oikein hyvällä mielellä suuntaan sinne jälleen tänäkin vuonna. Sain itselleni bloggaajapassin, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkina messupäivinä. Viime vuonna kiersin kaikki kolme päivää, mutta tänä vuonna varmaankin jää vähemmälle. Kolmeksi päiväksi kyllä riittää koettavaa, sillä messut sisältävät viisi osiota; Terveys, Muoti, Kauneus, Luonnollisesti sekä Koru&Kello.

http://iloveme.messukeskushelsinki.fi/

Messut ovat avoinna pe 21.10. klo 10-19, la 22.10. klo 10-18 ja su 23.10. klo 10-18.



Tapahtuman omilta sivuilta voi ostaa lippuja ja suunnitella messupäivänsä ennakkoon. Sieltä löytyy näytteille asettajat ja muuta tärkeää infoa, jotka auttavat tekemään kokemuksestasi mukavan.
Kätevä tapa suunnitella viikonloppu on ladata Messukeskuksen mobiiliappi, josta löytää kaikki Messukeskuksen tapahtumat sisältöineen, myös I Love Me-tapahtuman. Sovellus on ladattavissa iOS- ja Android-laitteille.
Viime vuonna tämän latasin itselleni, mutta se ei ihan aina valitettavasti toiminut; joidenkin juttujen lataaminen kesti tovin toivottua pidempään, mutta uskon sen johtuneen valtavasta ihmismäärästä ja palvelun ruuhkautumisesta. Muuten aplikaatio oli kätevä. Sinne sai talletettua mm. näytteilleasettajien pisteet ja sen kautta löytyi Messukeskuksen ruokapaikkoja. En ole sitä nyt vielä itselleni tälle vuodelle ladannut, joten en ole täysin varma onko se samanlainen kuin viime vuonna.


Muutamia omia tärppejäni:

Näytösalueella tapahtuu läpi messujen. Body Painting-kisat ovat joka kerta olleet melkoisen huikeaa seurattavaa.  
La klo 17 on Body Painting Competition 2016 palkintojen jako.
Su klo 17 on Maskeerauksen SM-kilpailun palkintojen jako

Tästä näet muita näytösalueen aikatauluja: 
http://iloveme.messukeskushelsinki.fi/messuilla/naytosalue/



Näytteilleasettajia, joiden pisteillä aion vierailla: 

TERVEYS/LUONNOLLISESTI:

Fazer Makeiset Oy, 6h109
Erotiikanherkkukauppa, 6r121 (kukkahattutädit hei camoon.)
Familon Oy, 6k109
Ivana Helsinki, 7y39
Jungle Juice Bar, 6h91 (IHAN PAKKO!!)
Puhdistamo -Real Foods Oy, 6m71
Shock Absorber, 6p99
Vuohelan Herkku Oy, 6s121


MUOTI:
Lumoan, 6g141


KAUNEUS:

Avon Cosmetics Finland Oy, 6e148
BM International Oy, 7d59

Cailap Oy, 6c121
Consult Lady Oy, 7a48
Dermalogica&Skincode, 6e131
Grimas, 6d79
MakeUpForever, 6a91
Mosaic Nail Systems Finland, 7d49
Mehron.fi /Punanaamio Oy, 6e76
NYX, 6d121 (NYX Professional Make Up Halloween-look, 22.10.2016 klo 11.30-12.00!)
Ribella Finland Oy, 7d51
 Willkem Oy, 6d109


KORU&KELLO

Kalevala Koru Oy, 6h111


 Tässäpä näitä nyt oli! Messuraporttia seuraa sitten myöhemmin.
Samaisena viikonloppuna CesarsShopissa järjestetään kaikkea mukavaa puuhaa myös; olen siellä itse paikan päällä jonkin aikaa. Luvassa NCLA Gelous-geelilakkauksia (5e) ja ilmainen Nail Art Work Shop molempina päivinä! Kannattaa poiketa! http://www.cesarsshop.fi/

Aiotko Sinä mennä messuille?

4 kommenttia:

  1. Totta kai pitää suunnata messuilemaan! Aikataulut pakottaa osallistumaan perjantaina, ja mua niiiin harmittaa, etten pääse Cesarsille osallistumaan viikonlopun hulinoihin.

    VastaaPoista
  2. Joo messuillaan ja oonkin odottanut näitä tärppejä, kiva lukea! :)

    VastaaPoista
  3. MEssuille on kyllä tarkoitus mennä, mutta en ole vielä ehtinyt katsoa tarkemmin tärppejä. Tästä listasta oli kyllä apua!

    VastaaPoista
  4. Hyvät tärpit kun itse en oo vielä kauheeti ehtinyt messutarjontaan tutustumaan.
    Messuille suuntaan ehdottomasti! Ne on mulle yks joka syksyn kohokohdista, oon käynyt jo tosi monena vuotena :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!