keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Trooppiset marmorit

 Minulle käy usein niin, että teen jotain asiaa ja hetken kuluttua ajatukset ovat linkittyneet jo aivan muualle. En voi olla ainoa, jolle niin käy. En enää edes oikein muista miten päädyin katselemaan trooppisia kukkasia, mutta niin siinä kävi ja niistä aasinsillan kautta päädyin tekemään niiden pohjalta inspiroituneena marmorointeja. Kevyt iltapuhde, eh?



Lakoiksi valitsin Essencen paksuja, hyviä cremejä, joissa hyvä pigmentti. Marmoroinnissa on ihan parasta se, että kuvioista tulee täysin uniikkeja ja upeita. Aina saa erilaista kuin koskaan aikaisemmin. Usein kysytään, että mitkä lakat toimivat marmoroinnissa ja vastaan, että kaikki. Parhaiten toki paksut cremet, mutta kaikilla lakoilla voi marmoroida. Nämä Essence-sävyt ovat 3 Wild White Ways, 66 Shade Of Happiness, 84 Olive You, 72 Plump Power, 73 More Than A Feeling ja 83 Pretty Cool Life.


Nyt lähdin hakemaan kukkakuvien pohjalta terälehtikuvioita, kokeilin jokaiseen kynteen vähän erilaisia ja eri sävyisiä.




Etusormen kukka taisi olla kaikkein eniten mieleeni.





Marmorin alle lakkasin kerroksen valkoista lakkaa, kuten aina. Marmoroinnissa valkoinen näytteli muutenkin pääosaa; tiputtelin valkoista mukiin 6-10 tippaa ennen värilakkoja ja kuviointia, jolloin tausta jäi valkoiseksi. Kuviot tein piCture pOlishin marmorointityökalulla, joka on mielettömän hyvä. Jokaisen kosketuksen jälkeen pyyhin kärjen paperiin, että kuvio pysyy skarppina. Toki ihan tavallinen hammastikku tai vaikka neulakin käy! Pinnan putsaan puhaltamalla kevyesti ja poistamalla ylimääräiset lakat vanupuikolla.
YouTube on täynnä hyviä vinkkejä; omat suosikkini ovat Muckin Fusser ja Simple Little Pleasures.
TÄSTÄ ja TÄSTÄ pääset kurkkaamaan paria marmorointiteemaviikon juttua ja inspiraation lähteet löytyvät TÄSTÄ.







Miten Sinun viikkosi on sujunut?

10 kommenttia:

  1. Uuh, mitä väriyhdistelmiä ja ihan huima toteutus!

    VastaaPoista
  2. Ja minä en ole saanut yhtään Essenceä toimimaan :D

    Upeat marmoroinnit, ja ihania nuo inspiraation lähteinä olleet kukkaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta!? Hassu juttu! Mistähän se johtuu? Joissain päin voi olla tosi rautaista vettä, vaikuttaisiko joku sellainen juttu?

      Kiitos kehuista :)

      Poista
  3. Onpa komea väriyhdistelmä, tuo kuva lakkapulloista oli kyllä kaunista katsottavaa, värit soljuvat yhteen niin kauniisti! Ihanat kynnet ja todellakin vain "kevyt" iltatoiminta :D

    VastaaPoista
  4. Ma en oo ikina uskaltanut kokeilla vesimarmorointia muuta kuin tikuilla, ja nekaan ei oo ollu jarin onnistuneita, joten luulen etta tyydyn vaan ihailemaan sun taidonnaytteita ikuisesti..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!