perjantai 2. joulukuuta 2016

Kuukausikatsaus: Marraskuu + kuulumiset

Moikka! Kyllä kuulkaa voi ihminen olla ihan mahdottoman sekaisin. Kirjoitin jo blogin Facebookiin, että saatte luettavaksi Kuukausikatsauksen ja kynsiaiheisia juttuja sitten taas ensi viikolla. No, varmaan olisittekin saaneet, jos olisin edes kirjoittanut koko juttua! Olin siis vahvasti itsekin siinä uskossa, että juttua pukkaa ajastettuna... Muisti tekee tepposet ja väsymys ja kaikki.
Olen siis ollut nyt polvipirulaiseni vuoksi sairauslomalla tämän viikon ja nukkunut ja kekkuloinut yöpaidassa särkylääkkeen voimin. Plussaa on se, että vakuutusyhtiöstä soitettiin, että saan magneettikuvat ja ortopedin käynnin. Hurray!

Joulukuu tulla pullahti maisemiin ja joulukuu on lempparikuukauteni. Meillä on miehen kanssa hääpäivä nyt ylihuomenna, se on samalla vuosipäivämme muutenkin ja kihlajaispäivä. Varminta on tuupata kaikki samaan, niin ei unohda. Samaa metodia vois aatella käytettäneen viikon kuluttua, sillä meillä on molemmilla syntymäpäivä joulukuun 10. Ja sitten onkin kohta jo joulu ja meidän perheessä se tarkoittaa rauhoittumista ja SYÖMISTÄ. Isolla kädellä. Mies on loistava ruoanlaittaja ja itse tykkään kokkailusta, joten joulu ollaan ja nautitaan.

Marraskuussa lopahti joitakin tuotteita, kurkitaan niitä seuraavaksi.


Tajusin vasta kuvia koneelle siirtäessäni, etten napannut yhtäkään yksittäiskuvaa purnukoista. Ihan ei tämä pää nyt toimi. Mutta tässä kaikki on mitä on lopahtanut. 

Lumene on eniten edustettuna kaapissani. Etualalla näkyvä pumppupullo, Bright Now Vitamin C Dry Skin Cocktail Ravitseva Tehohoito oli itselleni nyt pakkasten alettua aivan mahtava pelastus! Minulla on rasvoittuva sekaiho, mutta myös kostetusta tarvitseva ja kylmällä ilmalla olen kaiken avun tarpeessa. Tässä myös ihana hedelmäinen tuoksu. Pumppupullo oli kätevä annostelun kannalta.

Kaksi kasvovettä Lumenelta on myös loppuneiden joukossa. Toinen on Matt Touch Pore Tightening Toner Ihohuokosia Supistava Kasvovesi ja toinen on Sensitive Touch Gentle Toner Hellävarainen Kasvovesi. 
Sensitive Touch oli käytössä melko kauan ja loput tilkat kaadoinkin nyt pois, sillä en muistanut enää koska pullo on korkattu. Tuoksuton ja mieto enkä oikein enää edes muistanut pidänkö vai en. Matt Touch on muistissa ja siitä pidin. Omassa käytössäni kaikki misellivedet ovat vähän syrjäyttäneet kasvovesiä.
Herbina Fresh Virkistävä Kasvovesi oli myös ollut niin kauan käytössä, että myös sen nyt tyhjensin loppuun. Tuoksu mielettömän kiva ja tämä tarkoitettu rasvoittuvalle ja sekaiholle. Tämä sisältää karviais- ja mustaherukkauutteita. Ja kuten todettu, nykyisenä misellivesityttönä saattaa mennä tovi ennenkuin hankin uudelleen, vaikka ihan hyvä tuote tämä olikin.

Xtra Kynsilakanpoistoaine ei tässä blogissa kaiketi enää oikein tarvitse esittelyä? Se on tuote, jota loppuu tasaisin väliajoin ja jota on aina pullo jos toinenkin odottelemassa vuoroaan tulla korkatuksi. Pullon koko on 250ml, joka on kyllä toki riittoisa, mutta tällaiselle hevijuuserille se on alkupala.

Yotuel All In One hammastahna on löytänyt tiensä kotiimme jostain lahjapaketista? Jos en ihan väärin muista? Sen tiedän, että itse en sitä ole ostanut. Tämä on maku Snowmint ja toiminut sellaisena välimallin hammastahnana, jos  joku muu on ollut juuri sillä hetkellä loppunut. Tuotteen sanotaan olevan valkaiseva, mutta en ole huomannut moista vaikutusta, kuten en juurikaan huomaa muissakaan tahnoissa. Pitäisi olla joku värikartta vieressä ja seurata aktiivisesti, jotta eron huomaisi. Tahna ei vaahtoa ja sen kyljessä lukee ohje, että pitää harjata 3 kertaa päivässä kolmen minuutin ajan. Ain´t nobody got time for that! Vakavasti ottaen, pesen hampaani aamuin illoin, mutta väliajoilla käytän purkkaa, en raahaa hammasharjaa ja tahnaa mukana pitkin päivää.

Siinäpä ne loppuneet sitten olivatkin. Suhteellisen maltillinen määrä tavaraa ja ihanaa saada laittaa pois turhat purnukat.

Joku minulta jo kysyikin, että miksi luovun geeleistä ja miksi en lakkaile kynsiäni nyt hetkeen. Syynä on se, että olin viime viikonloppuna talkooapuna rakkaan ystäväni luona. Meillä oli oikein mukava viikonloppu ja näin ystäviä, joita en ole toviin nähnyt, mutta jotka ovat juuri niitä, jotka on kuin olisi viimeksi eilen nähty. Ystävyysleveli on tasoa "voin pieraista seurassasi".  Tehtiin hommia, saunottiin, syötiin hyvin ja juotiin vielä paremmin. Geelikynnet, varsinkin hieman pidemmät, eivät kuulu tuohon yhtälöön. Tähän liittyy kuusi tuntia putkeen puuhommia, yksi melkein päälle kaatunut puupino ja sen sellaista. Sunnuntaina käteni olivat kipeät. Kynnet olivat kaikki vasemman käden peukaloa lukuunottamatta ottaneet osumaa ja lähes napsahtaneet irti. Eivät ilmaantuneet irti, vaan napsahtaneet irti, joten voitte aavistella, että ne ovat todellakin kipeähköt. Käsissäni oli paksut työhanskat ja koitin olla varovainen, mutta se ei riittänyt. Kaatuvaa puupinoa paetessani kävi viimeinen niitti, kun otin tukea ja siinäpäs se sitten olikin. Nyt kynnet ovat siis ihanihan lyhyet ja pari kynttä on melko arkana.


Näky on hieman eri mihin on nyt viimeisen vajaan vuoden ajan tottunut. Mutta sanon itselleni onnittelut ja taputukset olalle, että ilmeisesti hyviä kynsiä olen itselleni alunperin tehnyt ja hyvin ne huoltanut, sillä helmikuusta tähän hetkeen on vain YKSI kynsi itseltäni ilmaantunut kokonaan irti ja kynnet kestivät keväällä Dodgeball-turnaukset.
Nyt kuitenkin tuli niin kovia osumia, että kävi huonosti ja näillä nyt mennään. Uskon siis, että teiltä löytyy nyt ymmärrystä, että miksi kynsien lakkaaminen ei nyt ole mielekästä. Pyrin saamaan kynnet hyvään kuntoon tässä lähiaikoina, sillä lakatut kynnet ovat itselleni iso ilo ja haluan niitä kuitenkin lakata. Toki voisin tähän nyt varmaankin taas geelit laittaa päälle, mutta juuri nyt siihen ei riitä aika ja jaksamus. Tai aikaa varmaan nyt olisikin, mutta usean tunnin uurastus ei ole nyt se juttu.

Lueskelin motivaatioksi läpi itseni kirjoittamia juttuja lyhyiden kynsien koristelusta ja kyllähän se niin on, että lyhyitäkin kynsiä voi todella hyvin koristella!



Mukavaa viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Paljon onnea kaikille tuleville merkkipäiville, niin hää, kihlajais ja synttärit ja ties mitä nyt olikaan luvassa!! :)
    Ja vaikka et nyt lakkaile kynsiäsi kun oottelet että paranevat ja kasvavat, niin mielelläni ainakin itse lukisin niitä lempparilakat eri merkeiltä -postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :)

      Täytyy katsoa mitä kaikkea täytettä keksin; luonnoksissa on juttua China Glazen lakoista, mutta ne vaatis swatch-kuvia... Luonnoksissa myös juttu Essencestä ja tuotteista, joihin oon tykästynyt sen lanseerauksen jälkeen. Tänään tosin lakkasin ystävälleni kynnet, jotka sai mulle pienen kipinän aikaan.. Jospa lakkaisin sittenkin vielä tänään! :)

      Poista
  2. Onnea roppakaupalla tulevien juhlapäivien johdosta <3

    VastaaPoista
  3. Ihanasti juhlapäivät kimpassa, mun siskolla on synttärit samana päivänä kun teillä :) Noista kynsistä sen verran, sulla on aina ollut niin paljon luovuutta ettei varmasti ole ongelma koristella ja lakata lyhyitäkään kynsiä (sitten kun se päivä jaksamisesta koittaa) Jos sulta löytyy sitä CND Rescue Rxx:ää niin käytä ihmeessä, sain sillä omille kynsille ihmeitä aikaan! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea siskollesi! :D

      Voi kiitos, kiva kuulla, että luottoa ois meikäläiseen :)

      Mulla ei oo tuota CND:tä, pitäis kyllä varmaankin ihan vakavasti harkita!

      Poista
  4. Paljon onnea merkki- ja juhlapäiville ♡ Kuulostaa tosi kipeältä noiden geelien katkeaminen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara <3

      Juu, en uskonutkaan miten paljon se voisi tehdä kipeää! Nyt onneksi alkaa vähän tasaantua. Olen rasvannut ja öljynnyt ja koittanut ottaa iisisti.

      Poista

Kiitos kommentistasi!