tiistai 31. tammikuuta 2017

Kuukausikatsaus: Tammikuu

Viime vuonna alkanut Kuukausikatsaus saa jatkoa tänä vuonna, mutta pienellä lisäyksellä. Nyt jatkossa kirjaan vähän paljonko on myös kulunut rahaa kosmetiikkaostoksiin kuukauden aikana.

Aloietaan ensin kurkistamalla kuukauden aikana loppuneet tuotteet. Joulukuu olikin siitä erikoinen kuukausi, että silloin ei loppunut mitään - ei edes hammastahnaa!


Lumenen tuotteet ovat vakkarikäytössä ja Time Freeze Instant Lift V-Shaping Serum meni ja lopahti, samoin Artic Aqua yövoide. Molemmista pidin kovasti ja Time Freezeä on jo lisää, mutta yövoiteelle etsin vaihtoehtoa. Jos en löydä sopivaa, palaan tähän. Molemmissa mieto, kiva tuoksu, nopeasti imeytyvä koostumus.


Tammikuun hankintoja oli todella maltillinen määrä. Ei yhtään kynsituotetta!
Lumenen kasvopesu ja Doven dödö olivat molemmat tarjoustuotteita ja nämä kustansivat yhteensä alle kympin (tarkkaa summaa en muista ja kuittikin jo hukkui). 
Time Freeze oli lahja työkaverilta (kyllä, minulla on oikeasti maailman parhaat työkaverit), joten se ei verottanut omaa pussia penniäkään.

En törsännyt jouluna itseeni lainkaan, joten nyt sitten päätin raottaa pussukoiden nyörejä ja ystäväni Miljan lähtiessä Lontooseen, minä tuuppasin ostoslistan mukaan. Olen Googletellut kuukausitolkulla huulipunien sävyjä ja etsinyt itselleni sopivia. Listalle on päätynytkin kymmenkunta ja nyt niiden hankkiminen alkoi kahdella Kat Von D:n Everlasting liquid lipstickillä. Vehtasin kauan eri sävyjen välillä ja lopulta luokseni matkusti tämä kaksikko.




Outlaw oli Miljan suositus. Kerroin etsiväni Sitä Täydellistä Punaista. Ja kyllä, voin täten ilmoittaa, että toistaiseksi etsintäni on päättynyt sillä Outlaw on hyyyyvin lähellä sitä mitä haluan.
Olen myös kaivannut tummaa luumuisaa huulipunaa ja Exorcism on juuri sitä. Kuivuessaan sävy syvenee ja mattaantuu, kuten näillä punilla on tapana. Rakastuin. Pohdin, että onko sävy itselleni liian tumma ja Google kuvahaku antoi hyvin ristiriitaisia kuvia, mutta olen iloinen, että otin riskin.
Nämä punat köyhdyttivät minua kaikkinensa postimaksu mukaan luettuna 40e verran. 


Eli tammikuun tuhlailut kosmetiikan osalta olivat vähän alle 50e. 
Muut ostokset (uusi takki, kengät, toppahousut yms olivatkin sitten enemmän, mutta niitä ei onneksi listata tähän...!)


Lähtikö Sinulta mopo käsistä tammikuun aleissa?

maanantai 30. tammikuuta 2017

5+1: Lempparivihreät

Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki sujuu ja elämä etenee soljuvasti eteenpäin?
En minäkään.

Tammikuun haaste oli siinä vaiheessa, että olin tehnyt kaikki haastekynnet valmiiksi, kuvannut, editoinut, valmiina siirrettäväksi blogiin kirjallisia osuuksia varten. Tekniikka ei ollut puolellani ja lyhyesti kiteytän: kaikki tuo edellä mainittu katosi kuin tuhka tuuleen. Ja ei, en saanut palautettua. Ja ei, ei saanut kukaan muukaan. Ja ei, en ollut tallentanut varmuudeksi Pilveen tai Kuuhun tai Marsiin tai minnekään muualle. Eli siitä pääsimmekin tilanteeseen, jossa haasteen jatkamiseen tarvittava energia ja kiinnostus oli pyöreähkö nolla. Saattaa olla, että palaan haasteen pariin jossain vaiheessa elämää, mutta se vaihe ei ole nyt. Olen tässä pari päivää murissut ja pärrännyt ja nyt lakkausinspiraatiota etsiessäni lakkahyllyn edessä päätin napata kätöseeni lempparivihreitäni ja naputella teille niistä juttua.

Kuten suuri osa teistä saattaa jo tietääkin, ovat vihreät lakat suuri heikkouteni. Minulla on niitä kertynyt kymmenittäin ja joku voisi ajatella, että tarvitseeko niitä todella olla n.25, niin kyllä. Todellakin. Ne ovat kuitenkin kaikki keskenään erilaisia.. On oikeasti! Dupe-kierros olisi kyllä ehkä paikallaan, mutta välttelen todellisuutta.


Minun silmääni miellyttävät oikeastaan lähes kaikki vihreän sävyt vaaleasta vedenvihreästä tummaan metsänvihreään. Tähän sakkiin kävin läpi todella monta putelia ja tässä nähtävät kaverukset ovat tämän hetken lempparit.


OPI Here Today..Aragon Tomorrow SUEDE on lakka, jota metsästin kauan ja se harmittavasti kuuluu lakkoihin, jotka itsekseen katoavat pullossa. (Kyllä, se on mahdollista) Olen itse lakannut lakalla vain muutamia kertoja ja siitä on ehkä yhteen, kahteen kertaan vielä ytyä ja sitten se on vain kaunis muisto. Suede-lakat kuivuvat nimensä mukaisesti mokkaisen näköiseksi ja tämä on sävyltään ihana metsäinen.


OPI ja Essie kävivät kovaa taistoa ja OPI edustaakin ylivoimaisesti tällä listalla.
Thanks A Windmillion näyttää kuvissani sinisävyisemmältä kuin oikeasti on, mutta on minun silmissäni kyllä aavistuksen siniseen taittava.
Don´t Talk Bach To Me on jo nimensäkin puolesta suosikkisarjaani ja sävyltään kellertävän vihreä ihanuus. Minulla taitaa oikeastaan olla juttuna se, että mitä oudompi lakka, sen varmemmin siitä pidän.
I´m Sooo Swamped on uusimpia lemppareitani ja tämä sävy ja koostumus on ollut toimiva lakka marmoroinnissa.



A England Tess D´urbervilles ja piCture pOlish Mossy ovat ylivoimaisesti kokoelmani kauneimmat vihreät lakat. Molemmista löytyy lumoava kimallus, molemmissa se on uniikki.
Indielakoissa on vain sitä jotain!



Minkä värisistä lakoista Sinä pidät eniten?

tiistai 17. tammikuuta 2017

@clairestelle8´s January Challenge: 17th Home Decor Inspired


Tämän päivän haastekynnet ovat äärettömän löyhästi sidottu päivän aiheeseen.  Aiheena inspiroituminen kodin sisustuksesta.
Kotimme on iloinen sekamelska ihan kaikkea mahdollista ja haaveilen ihan kamalasti unisieppareista ja niiden tekemisestä.
Överihörpellyskynsien jälkeen haluan aina rauhallista kynsielle, niinkuin ziljoonatriljoona kertaa aikaisemminkin.


Käytännön syistä kynnet ovat nyt lyhyet, mukaminimantelit ja muotoilu aivan täysin kesken. Eli nämä ovat keskeneräiset mukaminimantelit! Koristelut ovat yksinkertaiset sulkasiirtikset, jotka ovat siis se löyhä yhteys niihin unisieppareihin.. Aika ontuvaa, tiedän, mutta juuri nyt en parempaan pystynyt. Kiire, univaje, unohdus, sekoilu päivämäärien kanssa - you name it!


Yritän ehkä tsempata hieman seuraaviin kynsiin; nyt vain elämä yrittää tehdä arjesta vähän haasteellista!


Mitäs Sinun viikkoosi kuuluu?







@clairestelle8´s January Challenge:

7th Nail Vinyls
10th Silver
14th Animal
17th Home Decor Inspired
21st Circles
24th Out Of Your Comfort Zone
28th Holographic

lauantai 14. tammikuuta 2017

@clairestelle8´s January Challenge: 14th Animal

Tänään jatketaan haastetta eteenpäin eläinaiheen parissa! Tätä päätin lähestyä jotain muuta kautta kuin tekemällä ah-niin-ainaiset-leopardipilkut.


Lakkoina tänään pääosissa Essencen musta  "Black Is Back" ja valkoinen "Wild White Ways" ja täytyy myöntää, että tämä kaksikko on kyllä hinta-laatu-suhteeltaan tosi mainio. Essencen lakat maksavat pari euro kipale ja varsinkin cremeissä koostumus on tosi jees. Pinkki lakka on OPI "Sparrow Me The Drama".



Näiden kynsien eläinhahmo aiheutti kyseenalaistamista perheessämme, kun mieheni totesi näiden olevan seeprat. Hmm.
Lehmä se on olevinaan, uskokaa tai älkää! Idea löytyi internetin ihmeellisestä maailmasta ja niin monen eri henkilön tekemänä, että alkuperäinen idea jäi pimentoon. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu!


Lehmän laikut tein hieman eri välinettä käyttäen kuin yleensä. Jatkojohtoni napattiin työhuoneesta vähän lainaan ja näin ollen siellä ei ole lainkaan valoa. Kattovalaisinta ei ole, vaikka ollaan asuttu tässä nyt vuodesta 2009 lähtien. (Joillain asioilla ei vain ole kiirettä...) Minulla on siellä pöytälamppu ja tarkkaan työskentelyyn tarkoitettu kohdevalaisin, joihin ei siis nyt ole virtalähdettä, kun tarvittiin jatkari johonkin uuteen digiboksiin tai johonkin muuhun sellaiseen. Tilalle en ole saanut uutta. (Joillain asioilla ei vain ole kiire...) Lakkailin siis kynsiäni keittiön pöydän ääressä ja tajusin, että dotting tool tai pilkkutikku, miten haluaakaan kutsua, on työpöydälläni työhuoneessa. Puhelin, jossa taskulamppu, on takin taskussa ja sitä en voi sieltä kostein kynsin kaivella. Ajattelin löytäväni sen hieman hämärässä huoneessa ulkomuistista. En ollut siivonnut työpöytää ja tavarat olivat epämääräisesti siellä ja täällä ja käteeni ainoa osuva esine oli lyijykynä. No silläpä sitten! Eli laikut on tehty lyijykynällä ja kyllä ne silläkin sitten jotenkuten onnistuivat?



Tämä musta lakka on nyt virallisesti ohittanut luottomustani China Glazen Liquid Leatherin. Mainitsin asiasta jo aiemmin, että näin saattaa käydä ja nyt se on todellakin virallista. Lämmin suositus.

Viikonloppu kuluu akvaariopuuhissa (se siirtyy olkkarissa toiseen kohtaan), tyttöjen illassa (ruokaa, juomaa, pelailua ja karaokea) sekä sitten mahdollisessa dagen efterissä uimahallissa pulikoimista äidin kanssa (kun tuli jo luvattua). Hankin eilen tapetteja ja muuta sisustusrompetta ja pitäisi ottaa yksi kodinkunnostuspäiväkin tässä joku kerta. Kiinnostaisiko teitä mahdollisesti joku esittelytyylinen juttu meidän kodista ja työpisteestäni? (Jos vaikka se olisi motivaattori hakea se jatkojohtokin?)


 Muu muu siellä ja muu muu täällä...


Muuuuukavaa viikonloppua!



@clairestelle8´s January Challenge:
7th Nail Vinyls
10th Silver
14th Animal
17th Home Decor Inspired 
21st Circles
24th Out Of Your Comfort Zone
28th Holographic 

tiistai 10. tammikuuta 2017

@clairestelle8´s January Challenge: 10th Silver

Tammikuun haaste jatkuu eteenpäin teemalla Silver, hopea. Olen hopeatyttö enemmän kuin kulta; kaikki koruni ovat joko hopeaa tai valkokultaa. Näiden kynsien suunnittelu oli kuitenkin jostain syystä melko työlästä puuhaa. Ideoita oli sata, mutta niiden aloittaminen ei vain sujunut.


Päädyin lakkaamaan A Englandin Excaliburilla, joka on hyvin pigmenttinen ja peittää yhdellä kerroksella. Ajattelin siten säästäväni aikaa. Käytän lakkaa yleensä vain leimaamisessa, sillä se raidoittuu hieman. Tämä on Excaliburin alkuperäinen versio ja minulla on tätä varapullokin. Kakkosversio on hyvin erilainen ja minua harmittaa ja kummastuttaa, ettei sitä nimetty täysin uusiksi vaan ratsastettiin vanhalla nimellä aiheuttaen hämmennystä.
Seuraksi laitoin pilipaliblingiä ja mikrohelmiä (tai mikrop*skiaisia, kuten ystäväni Heidi niitä kutsuu).



Päällyslakka sumensi pilipalikoristeet, mutta en antanut sen haitata menoa.


Katselin puhelimella blogin kuvia ja niissä sormet näyttävät lähes poikkeuksetta todella punaisilta. Kolmella läppärillä katsottuna ne kuitenkin ovat ihan tavallisen sävyiset. Punoitusta toki on hieman minulla aina kylmällä ilmalla ja käsien kuivuessa, mutta puhelimen näytöllä ne muistuttivat ihan rapukäsiä. Toivottavasti teille näkyy kuvat edes suht todenmukaisina.


Tämä haaste on alkanut kivasti ja leppoisan tahdin takia on uskoakseni sellainen minkä saan kyllä hoidettua loppuun asti.


Mukavaa viikkoa!


@clairestelle8´s January Challenge:
7th Nail Vinyls
10th Silver
14th Animal
17th Home Decor Inspired 
21st Circles
24th Out Of Your Comfort Zone
28th Holographic 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

5+1: lempiblogit

Viime päivinä ollaan bloggaajaporukalla jutusteltu siitä, miten moni blogi on lopettanut tai vähentänyt merkittävästi julkaisutahtiaan.
Itselle bloggaaminen on edelleen mukavaa ja aloitin todella hyvillä mielin neljännen blogivuoteni. Sitä en tiedä mihin suuntaan blogini kehittyy tai kuinka kauan jatkan, mutta juuri nyt on hyvä ja näin jatketaan. Olen ajoittain pohtinut blogin rinnalle YouTube-kanavaa. Se vaatisi vain jonkin verran investointia hyviin kuvausvälineisiin. Tilat minulla siihen puuhaan jo olisi, sillä kotonamme on työhuone, jonka olen jo  noin  95% valloittanut kynsiharrastukselleni. Olen myös joskus pohtinut blogin lopettamista ja homman siirtämistä kokonaan YouTubeen, mutta se ajatus on toistaiseksi kokonaan jäissä. Totuus kuitenkin on, että harrastus elää. On blogeja, jotka ovat omaani suositumpia. Olen kuitenkin päässyt yli ajatuksesta, että minun täytyisi kilpailla muiden kanssa. Uskon, että blogiani lukevat henkilöt lukevat ja seuraavat sitä koska olen saanut luotua siitä miellyttävän ja helppolukuisen ja ehkäpä jotkut lakkauksetkin ovat säväyttäneet. Taiteiluni ovat edelleen aika kotikutoisia, kuvat välillä vähän sinnepäin, mutta verrattuna neljän vuoden takaiseen aloitukseen, olen tullut siitä pitkälle. Uskonkin myös, että minulla on vielä varaa kehittyä suuntaan jos toiseen ja lainaankin tähän Sami Minkkisen lausahdusta: "viekää homma niin pitkälle kuin se kantaa ja niin kauan kuin on kivaa".

Tänään 5+1-sarja käsittelee siis blogeja. Listaan tähän kotimaiset lempparini, jotka ovat tässä täysin satunnaisessa järjestyksessä.

Sannun blogi SanNails oli yksi ensimmäisistä kotimaisista blogeista, joita aloin lukemaan ja jotka edelleen porskuttavat eteenpäin. Sannulla on ollut vaihteleva postaustahti, josta hän onkin itselleni kertonut jo aiemmin, mutta olen seuraillut häntä Instagramissa ja ihastellut kynsien lisäksi mm.hänen ihania lettikampauksiaan. Sannun blogissa alunalkaen viehätti hänen hyvin kauniit ja sirot kätensä ja maailman parhaimman malliset mantelit. Itse en osaa mantelimuotoa tehdä lainkaan!

Sissi on myös bloggaaja, jota olen seurannut jo ennenkuin minulla itselläni oli blogia lainkaan.
Better Nail Day on blogi, joka tarjoaa kauniit kuvat, sujuvaa tekstiä ja sopivassa suhteessa tuote-esittelyjä ja kynsitaidetta.

Natan White Trash Disease- blogi on sellainen, jota syytän hiushullutuksistani ja sisustuskateuden aiheuttamisesta. Natan suora ja kursailematon tyyli on se, jota itsekin suosin. Tätä blogia olen seurannut siitä asti, kun Nata sen aloitti, eli ikuisuuden.

Emman edesottamuksia suoltava Wasting Lifestyle on blogi, jossa kaiken hulluuden keskellä voi nähdä mielettömän hienoja swatch-kuvia ja saada itselleen kiitettävän pitkän ostoslistan kyhättyä, kun esittelyssä on uusia mielenkiintoisia tuotteita.

Eyeshadow&Flame - blogin Ilonan meikit ovat sellaisia, joita toivoisin itsein osaavani tehdä! Todella taidokkaita väriyhdistelmiä ja ihanuuksia! Ja hei, Ilonan kulmat! Oh my. *kateellinen huokaus*

Bonuksen tarjoan serkkuni Katjan blogin Project Mama josta voi löytää samaistumista arkeen. Katjan tyyli kirjoittaa on melko kaunistelematon ja hän jakaa vahvasti mielipiteitä.


Moni lempiblogini on laittanut pillit pussiin ja yksi eniten kaipaamistani on Saara Sarvaksen kauneusblogi. Sitäkin luin iät ja ajat. Tässä listauksessa on blogit, joista itselleni tulee hyvä mieli. On monta muuta blogia, jotka ansaitsisivat maininnan. Luen myös paljon ulkomaisia blogeja, joista sitten ehkä joskus toiste lisää. Tässä listauksessa mainituista blogeista olen tavannut muut kirjoittajat paitsi Natan ja Sannun. Tosin Sannunkin kanssa ollaan Facebookin puolella kavereita. On hauskaa nähdä livenä ja saada seuraamalleen blogille kasvot. Siksikin pyrin ilmoittautumaan miitteihin, jos niitä järjestetään ja jos vain aikataulut antavat myöden.


Oliko joukossa tuttuja?

lauantai 7. tammikuuta 2017

@clairestelle8´s January Challenge: 7th Nail Vinyls

Olen melko huono kaikissa haasteissa. Olen tehnyt pari 30 päivän haastetta, joissa totta puhuakseni on meinannut lähteä järki. Törmäsin Instagramissa @clairestelle8 jakamaan haasteeseen, jossa ei tarvitsisi lakkailla ihan joka päivä. Päätin ottaa härkää sarvista ja lähteä tähän mukaan. Tammikuun seitsemännen päivän haasteena on Nail Vinyls eli kynsivinyylit.


Rock Nail Starin vinyylit ovat tähän mennessä parhaita kokeilemiani ja käytin niitä tänään. Heraldry-setti oli korkkaamatta ja halusin yksinkertaisen tyylikkäät kynnet, joten nämä pienet kuviot sopivat suunnitelmiini. Googlailin miten päin kuvio kuuluisi laittaa ja sain vastaukseksi, että kaikki käy, joten käytin taiteilijan vapautta.


OPI Infinite Shine sarjasta minulla on vain yksi lakka, ihana minttuinen Withstands the Test of Thyme. Lakkasin sen pohjaksi ja kuvioihin käytin Essencen kultakimalteista On Air!-lakkaa. Essencet ovat kyllä todellakin hinta-laatu-suhteeltaan erinomaisia.







Rock Nail Starin vinyylit ovat siitä hauskoja, että näistäkin jäi vielä täysin käyttökelpoiset "tarrat" jäljelle. Koko setin voi siis todella käyttää hyvin hyödykseen.
Pohjalakan täytyy olla täysin kuiva ennenkuin vinyylin laittaa paikalleen kuvion tekemistä varten. Vinyyli pysyy hyvin eikä vuoda alle ja se on helppo poistaa.


Kuvioista tulee todella tarkkoja! Tässä kuvassa näkyy myös hyvin tuo Essencen tarjoama ihana kimallus. Näyttää tekstuurilakalta kuitenkaan olematta sitä.


Sain tämän Infinite Shinen lahjaksi laivareissulta muistaakseni jo melkein vuosi sitten. Mies valkkasi merkin ja kaverinsa valkkasi sävyn. Hyvää yhteistyötä miehet! En tajunnut silloin edes pyytää tuliaisia, joten tämä oli mukava ylläri. Ja lakkasin sillä vasta nyt ensimmäistä kertaa.

Essencen Ultra Gloss Nail Shine top coat on nyt ollut muutamia kertoja käytössä ja edelleen voin tätä kyllä suositella. Leimojen ja marmoroinnin päälle täytyy vielä testailla.



Oletko Sinä vinyylien ystävä? 

@clairestelle8´s January Challenge:
7th Nail Vinyls
10th Silver
14th Animal
17th Home Decor Inspired 
21st Circles
24th Out Of Your Comfort Zone
28th Holographic 

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

En tarvitse, mutta haluan!

Otsikko sinänsä johtaa ehkä aavistuksen harhaan, sillä kyllä joukossa on oikeasti muutama ihan tarpeellinenkin asia.
Olen etsinyt uutta kalenteria tovin ja FB-ryhmä Kalenterimania ei oikein auta, koska siellä hengatessa tulee pakottava tarve saada kaikkihetimullejustnyt.
Päätin kysyä lähipiiristä neuvoa ja käännyin kalenterihullun Miljan puoleen. Siinä sitten vierähti tunti jos toinenkin jutellessa ja saadessamme toisemme listaamaan melko paljon ostettavia asioita. Päädyin loppujen lopuksi näihin kahteen vaihtoehtoon, joista jompikumpi varmaankin sitten lähtee tilaukseen ja saapunee luokseni.

Color Crushin Planner A5-koossa. Katsokaa miten ihania välilehtiä jo valmiiksi. Näen jo niin itseni hurahtavan syvään suohon. Ennestään tursuilevat askartelulaatikostoni eivät välttämättä riemuitse tämän illan listatuista hömpötyksistä, mutta niistä ehkä sitten tuonnempana lisää.


Kaikki alkoi oikeastaan siitä, että kysäisin Miljalta josko Lontoon reissultaan toisi jonkin näistä Kat Von D:n  punista. Niitä ilmestyi melkoinen läjä jossain vaiheessa ja menin jo hiukan sekaisin mikä on mikäkin, kun selailin kuvia. Sitten Kat julkaisi nämä kollaasit, jotka auttavat kyllä vertailussa. Mutta ei päätöksen teossa, todellakaan. Lemppareiksini nousivat Nocturna, Crucifix, Miss Argentina, XO, Woolf ja Rubens. Todella erilaisia keskenään, mutta kaikki tosi kivoja!


Siitä liu´uttiin sitten lisää metsästysretkelle ja päädyin valitsemaan listalleni seuraavat neljä sävyä Jeffree Starin kokoelmasta. Iskin silmäni Sagittariukseen; olen itse Jousimies ja tuo sävy on sopivan neutraalin oloinen arkeenkin. Olen etsinyt myös täydellistä syvää, tummaa punaista ja Unicorn Blood ei jätä minua rauhaan. Androgyny ja Mannequin viehättävät neutraaliudellaan myös.


 Sitten sekalainen haavelista!
Olen rasvoittuvalla sekaiholla varusteltu ihmislapsi, jonka ikiongelma on rasvoittuvat luomet. Vaikka kuinka pohjustan, niin jossain vaiheessa iltaa luomivärit ovat eläneet omaa elämäänsä. Urban Decayn Eyeshadow Primer Potionia on nyt niin monesti minulle suositeltu, että täytyisi ottaa todella testiin. Niinikään UD:n Moondust paletti on vilkkunut blogeissa niin tiuhaan, että se kummittelee. UD:n Naked Illuminated Shimmering Powder olisi myös mukava hankkia ja hehkua kuuhun asti. Jeffree Starin Peach Goddess Highlighter kyllä myös houkuttaa ja vähän vertailenkin näiden kahden välillä. Koska kahtahan ei tarvitse. Vai tarvitseeko?
Ecotoolsin Syväpuhdistavat puhdistussienet olivat jo joululahjalistallani, mutta eivät kotiin asti päässeet. Jospa vielä tässä joku päivä.
Urban Decayn Metal Glitter Eyelinerit on pakko saada. KAIKKI. Koska glitter.
Urban Decayn De Slick Make Up Setting Spray on ideoitu rasvoittuvalle iholle ja haluaisin kokeilla olisiko se apuna pelastamaan kiiltävää ihoani.


Kynsilakkapuolellakin on moooonta houkutusta. Nämä NCLA-ihanuudet huutavat nimeäni. Ei hätää, pelastan teidät mahdollisimman pian!


Sekalaisista kynsitavaroista listalla keikkuvat holotopperit, Decal Work-matto sekä nestemäinen lateksi, joka on ihan täysin loppusuoralla!


piCture pOlish pitää paikkaansa lempilakkamerkkinäni ja haavelista siltäkin osin edelleen piiitkä. Seassa yksi uusi FUN Lacquerin lakka, Evening Gown.



Siinäpäs sitten haaveilua kerrakseen. Pohdin herjalla laskevani paljonko kaikki olisi yhteensä kertaostoksena, mutta päätin terveyssyistä jättää sen tekemättä. Vaarallista tällainen sairastelu. Oikeasti terveempää ja turvallisempaa olisi olla visusti töissä, pois koneen ääreltä!

Oliko joukossa joitain kokeilemiasi juttuja tai onko mielessäsi jotain, jota voisit suositella jonkin tilalle?

tiistai 3. tammikuuta 2017

Startataan vuosi 2017!

Hyvää uutta vuotta kaikille! Uusi vuosi on lähtenyt käyntiin. Itsellä se menee samaa rataa kuin edellinen loppui eli sairastellessa. Jokin ihan hullu maailmanlopun tappotauti löysi kuin löysikin luokseni ja yritän sitä nyt taltuttaa. Tänään nähtäviä kynsiä olen tehnyt kolme päivää. Aina vähän kerrallaan, kun kunto on ollut melkoisen tööt. Koukutin itseni Sons Of Anarchyyn ja muutamissa päivissä olen tahkonut neljä kautta jo plakkariin. Sohvalla mölliminen alkoi käydä jo sen verran työstä, että hoidin jaloittelun virkaa niin, että kannoin lakkoja keittiön pöydän ääreen ja takaisin. Huolsin geelejä yhden kokonaisen päivän, kun olin niin voimaton. Nyt joku voi siellä pohtia, että miksi ylipäätänsä ryhtyy hommaan, jos ei jaksa? No koska kasvuraja ja koska SOA-överiys vaati oikeasti jo taukoa. Nyt kynnet on huollettu ja jopa lakattu ja tätä kirjoittaessani telkku on varattu pojan Ankronikka-hetkelle ja joudun odottamaan vuoroani, jotta pääsen taas Jaxin&kumppaneiden seuraan.

Selailin blogia taaksepäin ja huomasin ennen tehneeni melko kokeellisiakin lakkauksia. Päätin, että tänään sitten koristelen jos jonkinlaisella.


Pohjalakaksi nappasin piCture pOlishin Lizzien. IHANA vaalean lila hitulahömpötys. Kimallus paljastuu valon osuessa ja tämä on oikein sievä jo itsellään. Laitoin swatch-videon Instagramiin ja oli mukava yllätys, kun piCture pOlishin tytöt kävivät sitä kommentoimassa ja toivottamassa hyvää uutta vuotta. Tuollaisista huomioimisista tulee hyvä mieli.


En olisi uskonut sanovani tätä ääneen, mutta luulen löytäneeni vastineen China Glazen Liquid Leatherille. Noin, nyt se on sanottu. Essencen musta 46 Black Is Back osoittautui mainioksi lakaksi ja hyvä, että nappasin sen hyllystä mukaani.


Koristeluissa siis tuo Essencen musta, jonka avulla tein sirppimäisiä kuvioita. Niiden kuivahdettua, laitoin päälle pitsisiirtokuvia, joita olen hillonnut ikuisuuden laatikossa. Niiden päälle tein hopeisella, alkuperäisellä A Englandin Excaliburilla kuviot. Päällyslakkana kokeilin tänään Essencen Ultra Gloss Nail Shine-lakkaa, jonka sanotaan olevan Mirror Effect eli pelimäisen kirkas kiilto. Jännä nähdä miten hyvin suojaa lakkauksia. Kiiltoa on kyllä ja kuivui supernopeasti eli ainakin niiden osalta pullossa lueteltu lupaus piti.


Oli jokseenkin suuritöiset kynnet monine eri vaiheineen, mutta näitä oli kipeänä olosta huolimatta kiva puuhata. Ehkä juuri se sopiva kaivattu piristys. Lääkäristä sanottiin, että seurailen keuhkojeni fiiliksiä ja sitten näytille jos ei ala helpottamaan. Töihin olisi pitänyt suunnata maanantaina, mutta jaksoin hädin tuskin raahata pyrstöni vessaan ja takaisin. Katsotaan mikä on huomenna aamulla tilanne. Jos olo on tällainen, niin kotisohva kutsuu edelleen; en pidä viisaana mennä puolikuntoisena; itseni ja muiden takia. Jos tämä on influenssaa, niin parasta pitää se näiden seinien sisäpuolella.

Näistä kynsistä tuli itselleni mieluisat ja yritänkin nyt antaa blogilleni uuden vuoden lupauksen: Lupaan palata taas siihen enemmän, että kokeilen rohkeasti uutta.

Muuten en uuden vuoden lupauksia antanutkaan. Ne ei oikein tahdo koskaan pitää. Uuden vuoden aatto meni raasutellessa ja möllötin autossa muiden ampuessa raketteja. Ajoimme kaupungilla ja katselimme raketteja vielä myöhemminkin. Sitten sohvalla Sonsia ja unta, unta, unta.

Tästä on suunta kuitenkin vain ylöspäin! Lunta on satanut, kevättä kohti mennään ja pian on taas valoisaa!



Miltä näyttävät vuoden ensimmäiset Kynsisirkuksen kynnet?