maanantai 30. tammikuuta 2017

5+1: Lempparivihreät

Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki sujuu ja elämä etenee soljuvasti eteenpäin?
En minäkään.

Tammikuun haaste oli siinä vaiheessa, että olin tehnyt kaikki haastekynnet valmiiksi, kuvannut, editoinut, valmiina siirrettäväksi blogiin kirjallisia osuuksia varten. Tekniikka ei ollut puolellani ja lyhyesti kiteytän: kaikki tuo edellä mainittu katosi kuin tuhka tuuleen. Ja ei, en saanut palautettua. Ja ei, ei saanut kukaan muukaan. Ja ei, en ollut tallentanut varmuudeksi Pilveen tai Kuuhun tai Marsiin tai minnekään muualle. Eli siitä pääsimmekin tilanteeseen, jossa haasteen jatkamiseen tarvittava energia ja kiinnostus oli pyöreähkö nolla. Saattaa olla, että palaan haasteen pariin jossain vaiheessa elämää, mutta se vaihe ei ole nyt. Olen tässä pari päivää murissut ja pärrännyt ja nyt lakkausinspiraatiota etsiessäni lakkahyllyn edessä päätin napata kätöseeni lempparivihreitäni ja naputella teille niistä juttua.

Kuten suuri osa teistä saattaa jo tietääkin, ovat vihreät lakat suuri heikkouteni. Minulla on niitä kertynyt kymmenittäin ja joku voisi ajatella, että tarvitseeko niitä todella olla n.25, niin kyllä. Todellakin. Ne ovat kuitenkin kaikki keskenään erilaisia.. On oikeasti! Dupe-kierros olisi kyllä ehkä paikallaan, mutta välttelen todellisuutta.


Minun silmääni miellyttävät oikeastaan lähes kaikki vihreän sävyt vaaleasta vedenvihreästä tummaan metsänvihreään. Tähän sakkiin kävin läpi todella monta putelia ja tässä nähtävät kaverukset ovat tämän hetken lempparit.


OPI Here Today..Aragon Tomorrow SUEDE on lakka, jota metsästin kauan ja se harmittavasti kuuluu lakkoihin, jotka itsekseen katoavat pullossa. (Kyllä, se on mahdollista) Olen itse lakannut lakalla vain muutamia kertoja ja siitä on ehkä yhteen, kahteen kertaan vielä ytyä ja sitten se on vain kaunis muisto. Suede-lakat kuivuvat nimensä mukaisesti mokkaisen näköiseksi ja tämä on sävyltään ihana metsäinen.


OPI ja Essie kävivät kovaa taistoa ja OPI edustaakin ylivoimaisesti tällä listalla.
Thanks A Windmillion näyttää kuvissani sinisävyisemmältä kuin oikeasti on, mutta on minun silmissäni kyllä aavistuksen siniseen taittava.
Don´t Talk Bach To Me on jo nimensäkin puolesta suosikkisarjaani ja sävyltään kellertävän vihreä ihanuus. Minulla taitaa oikeastaan olla juttuna se, että mitä oudompi lakka, sen varmemmin siitä pidän.
I´m Sooo Swamped on uusimpia lemppareitani ja tämä sävy ja koostumus on ollut toimiva lakka marmoroinnissa.



A England Tess D´urbervilles ja piCture pOlish Mossy ovat ylivoimaisesti kokoelmani kauneimmat vihreät lakat. Molemmista löytyy lumoava kimallus, molemmissa se on uniikki.
Indielakoissa on vain sitä jotain!



Minkä värisistä lakoista Sinä pidät eniten?

6 kommenttia:

  1. Jos tulee tarve toiselle Aragornille niin taalta vois irrota. Vihrea ei todellakaan oo mun juttu. :D

    VastaaPoista
  2. Minäkin aikoinaan haaveilin Aragon Suedesta, mutta eipä ole tullut vastaan. Ja jos sun Aragonille kerran kävi noin ohraisesti niin ehkä ihan hyvä, että jäi väliin. (Happamia sanoi kettu...) Mulla on kyllä yksi OPIn Suede-lakka, joka on vielä hyvässä hapessa. Pari hilelakkaa sen sijaan on hävinnyt taivaan tuuliin.
    Vihreä on myös mun lempilakkaväri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreät on <3

      Ärsyttävää, kun ei voi ennakoida mikä lakka katoaa ja mikä ei. Ja kun se tapahtuu yhdelle lempparille, niin kyllä se harmittaa...

      Poista
  3. Oonkin joskus saanut vaikutelmat että pidät paljon vihreistä lakoista ja tämä postaus tukee ajatusta. ;)
    Itse en ole kovin taitava perusvihreiden käyttäjä, eikä mulla ole näistä lakoista yhtäkään mutta tuo Mossy on kyllä todella kaunis...

    VastaaPoista
  4. Pitää varmaan laittaa postauksen lakat muistiin ja pohtia, että olisiko niistä joku sopiva vihreysrakkauttani jatkamaan. Mossy on ainakin ollut jo vähän turhankin pitkään ostoslistalla ja tulee kyllä seuraavassa tilauksessa olemaan numero 1. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!