sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Oma koti kullan kallis

Sanonta "oma koti kullan kallis" on mielestäni hyvin osuva. Oma kotimme ei ehkä ole se kaikkein hienoin, kallein, mutta se on kodikas ja viihdymme hyvin. Puhuimme taannoin mieheni kanssa, että vaikka voittaisimme lotossa rahaa, emme välttämättä muuttaisi pois, vaan remontoisimme kotiamme ja jatkaisimme asumista tässä kuitenkin.


Moni minut tapaava saa kuvan, että olen sosiaalinen ja viihdyn ihmisten parissa. Olen toki iloinen ja reipas, mutta pidän ihmisistä pieninä annoksina kerrallaan. Päästän hyvin harvoja oikeasti lähelle ja viihdyn pitkiäkin aikoja yksin ja silloin olen todellakin onnellisimmillani. Mieheni tietää, että koti-ilta on minulle parhaimmillaan sitä, että olemme omilla paikoillamme, tuntejakin hiljaa, mutta pienillä eleillä huomioimme toisemme pitkin iltaa.

Tämä lipsahtaa nyt heti vähän syviin vesiin, mutta kävin joskus vuosia psykoterapiassa. Ihmismielen solmuja avaamassa. Osa solmuista aukesi, osa ei. Sain kuitenkin vahvistusta sille, että introverttina oleminen ei kaada maailmaa, se vain asettaa tiettyjä haasteita. Ja haasteet tulevat nimenomaan ulkopuolelta. Parina viime vuotena on ollut samaan aikaan ärsyttävää ja huojentavaa kun on tullut puhetta introverteista ja ekstroverteista. Ärsyttävää, kun saan kuulla olevani vain trendikkäästi introvertti. Jokainen saa ajatella miten haluaa; itse en tiedostanut koko asiaa ennenkuin terapeuttini sen minulle sanoi reilu viitisentoista vuotta takaperin. Se avasi silmiäni todella ja sain ymmärrystä omaan käyttäytymiseeni ja tuntemuksiini. Terapiassa en ole käynyt vuosiin hoitosuhteen päätyttyä. En tiedä onko se hyvä vai huono asia.
En tarvitse ihmisiä. Ahdistun uusista ihmisistä ja tilanteista. Uusien tilanteiden jälkeen olen kuitenkin pääsääntöisesti hyvin iloinen ja onnellinen kokiessani uutta. Se on hämmentävää ja outoa monelle kenelle sitä koittaa selittää.


Koti on minulle se paikka, jossa saan vain olla. Olla ja möllöttää, tarvittaessa päiväkausia putkeen.
Toki minäkään en ihan erakko ole ja vietän aikaa ystävieni kanssa, käyn ulkona ja baarissa ja olen ihan työelämässä ja harrastan. Usein työpäivän jälkeen olen väsynyt. Väsynyt kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Se todella vie joskus äärettömästi voimia ja haluan olla illan hiljaisuudessa.

 Bloggaaminen on siitä mukavaa, että saa höpöttää sydämensä kyllyydestä ja olla ihmisten kanssa tekemisissä ilman, että täytyy oikeasti puhua kenellekään. Saan vastata rauhassa, miettiä vastaustani. Olla ihmisten kanssa, mutta sopivan välimatkan kanssa.


 Mitä kotiimme tulee, on tämä kaikessa remppaamisen tarpeessaan hyvin rakas paikka.
Asuimme ennen kotiamme vastapäisessä asunnossa. Asumme rivitalossa ja olimme vanhassa asunnossa vuokralla. Vuokraisäntämme halusi myydä asunnon, mutta se oli meille valmiiksi pieni, koska olimme juuri saaneet vauvan. Saunallinen kaksiomme oli kiva ja tykkäsimme naapurustosta, mutta muutto oli edessä. Asuimme väliaikaisesti VVO:n vuokra-asunnossa; hissittömän talon kolmas kerros vauvan kanssa, rikosseuraamusviraston asunto alakerrassa, alkoholisoituneita naapureita, talo ison mäen päällä. Täys unelma. Niklaksen vauva-aika meni vähän sumussa, koska se oli suorittamista ja toivetta saada koti jostain muualta. Monta kuukautta meni myös mökillä ja muiden nurkissa putkiremppaevakossa, pienen vauvan kanssa päivien vesikatkokset ja pesumahdollisuus kolmen rapun päässä eivät olleet ihan ne ihanteellisimmat olot. Kerrostaloelämää. Never again.
 

Tuli päivä, jolloin vanha naapurimme Esa soitti ja ehdotti, että tulisimme käymään ja katsomaan uutta kotiamme. Hän asui koiran kanssa kaksin ja halusi myydä kotinsa jollekin luotettavalle. Kävimme hänen luonaan kylässä ja heti tuli olo, että tultiin kotiin. Kävimme asuntoesittelyissä, mutta mistään ei tullut samaa oloa.  Muutimme lopulta siis sitten vanhaa kotiamme vastapäätä asumaan. Kodissamme on kolme huonetta, iso olohuone, keittiö, kylppäri, sauna, iso terassi ja iso takapiha. Neliöitä on tasan sata. Olemme asuneet tässä nyt 7 vuotta ja kertaakaan en ole katunut tähän muuttamista. Etuovelta on lähimmälle bussipysäkille n.20 metriä, lähin kauppa on n.400 metrin päässä. Naapurit kivoja ja tuttuja, hyvä taloyhtiö. Kotiamme asuttaa lisäkseni miehenretale, pieni 9v miehentaimi, 350 litran akvaario ja leopardigekko Sibelius.
Talo on valmistunut 1979, remonttia on tehty, mutta edelleen ois vaikka mitä puuhaa. Kotimme on kuitenkin asuttavassa kunnossa, hehe.

Kuvituksena muutamia välähdyksiä kotoamme; seuraavien viikkojen aikana luvassa tämän hetkisen lakkapisteeni esittely. Sitä en tarkalleen osaa sanoa, että koska, mutta lähiviikkoina.


Millaisessa kodissa Sinä asut?

10 kommenttia:

  1. Olipa kyllä jotenkin tutun kuuloinen postaus, kaiken kaikkiaan. :D Mä olen luonteeltani myös introvertti, mikä asettaa tosiaan välillä isoja haasteita omassa työssäni.

    Minäkin viihdyn tosi hyvin yksin ja ennen koti olikin mulle se mieluisin paikka. Nykyään ei, kun meidän idioottinaapuri autohifistinä on onnistunut pilaamaan tämän talon mulle, en tykkää enää asua tässä. Tai tykkäisin, jos tässä ei asuisi enää naapureita lähellä. Olen herkistynyt melulle tosi pahasti ja vaikka naapurin autotalli on taas pitkään ollut hiljainen, kaikesta musiikin jumputuksesta/melusta joka taloomme kuuluu, olen paniikkikohtauksen partaalla. Tämä ei ole yhtään mukavaa ja haluaisin muuttaa pois talostamme, vaikka muuten tästä tykkäänkin. Johonkin pois naapureista, kiitos.

    Muuten tuo kodin kuvaaminenkin kuulosti tutulta, meillä neliöitä on muutama neliö alle sadan, talo on rakennettu muistaakseni 81 ja remotoitu on paljon ja paljon olisi vielä tekemättä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaargh mikä naapuri!
      Meillä oli hetken aikaa (siinä meidän vanhassa asunnossa) pariskunta, joka tappeli aina ja koko ajan. Heidän kanssaan asui myös naisen pieni poika ja oli ihan kauheaa seurata sitä ja joutua puuttumaan. Ahdisti olla kotona, kun näki heidän olevan kotona, kun koko ajan vaan odotti, että mitähän seuraavaksi. Muutenkin välillä ahdistaa ja sitten olisi vain halunnut, että kotona voi olla rauhassa ja turvassa. He ovat sittemmin muuttaneet onneksi muualle.

      Teilläkin varmasti tosi kiva koti! :)

      Me haaveillaan ajoittain omakotitalosta, mutta rivariasumisessa on omat hyvät puolensa. Ja meillä on päätyasunto, joten nou hätä :D

      Poista
  2. Kiva postaus, kiitos <3
    Mullekin kotin on sellainen turvasatama, että sinne purjehdin mielelläni turvaan. En ole erityisen ihmisrakas ja kuvaan itseäni termillä "sosiaalinen erakko". Eli viihdyn kyllä seurassa, on kiva nähdä ystäviä ja tehdä jotain kivaa, mutta sen jälkeen on myös ihanaa tulla kotiin ja mieluiten hiljaiseen ja tyhjään kotiin. Mulle ei tuota ollenkaan vaikeuksia olla kotona koko viikonloppu tapaamatta yhtään ketään.
    Vuosi sitten asuimme vielä metsän keskellä kaukana kaikesta ja nyt keskellä vilkasta lähiötä, mutta olen viihtynyt. Tässä on kaikki lähellä ja kuitenkin sopivalla tavalla rauhallista siihen nähden. Vaikka asumme kerrostalossa, tämä on hiljainen talo pl. alakerran koirat. Liikenteen melua ei kuulu sisälle, vaikka kaikki bussit ja junat kulkevat puolen kilsan päästä. Parasta on helppo asuminen ja se, että ilman autoa pärjää hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kiva kun tykkäsit lukea <3

      Sosiaalinen erakko on niin loistava termi, että varastan sen ehdottomasti käyttööni! :)

      Poista
  3. Koti <3 Mä viihdyn myös varsin hyvin kotona ja hiljaisuudessa ihan omissaoloissani. Mieheni oli 10 vuotta reissuhommissa ja sain olla paljon itseksesni, ja nyt kun hän on ollut pari vuotta kotona, niin välillä mua melkein ahdistaa, kun hän on kokoajan kotona :D Onneksi hän kuiten viihtyy hyvin autotallissa, joten saan olla tunni jos toisenkin usein yksin. Mun piti ihan googlettaa et olenko mä nyt sitten intro- vaiko ekstrovetti... Ehkä mä kuiten olen ekstovertti vaikka yksikseen viihdynkin. Me asutaan kahdestaan 146 neliöistä omakotitaloa vielä toistaiseksi, mutta laitettiin pari viikkoa sitten talo myyntiin. Asutaan maalla ja varsinkin mun veri vetää lähemmäs kaupunkia. Nyt meillä on herännyt jopa haave rakentaa oma talo, mut tollanen vajaa 100 neliöä riittäis oikein hyvin, mut kattotaampa nyt... Tulihan tätä maaseudun rauhaa koettua jo melkein 9 vuotta, ja jos sitten ei viihdytä kaupungissa, niin ainahan sitä voi muuttaa takaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli myös totuttelemista, kun mies olikin yhtäkkiä koko ajan kotona tehtyään monta vuotta viikko töissä-viikonloput kotona-arkea. Se oli todella outoa!

      Poista
  4. Taalla toinen introvertti, mun miehen oli suhteen alkuaikoina kauhean vaikea ymmartaa, etta ma halusin valilla olla ihan itsekseni ja yksin. Mulle ei tuota lainkaan vaikeuksia olla poistumatta kotoa paivakausiin. Nykyinen leipaduunini on yotyota, ja meita on koko kerroksessa 2-4 henkea, ja se sopii mulle kuin nena paahan, ei tarvitse liikaa sosialisoida. :D Nykyinen koti on "ihan kiva", vastarempattu ja tilava, ja ennen kaikkea homeeton, mika ei taalla ole lainkaan itsestaanselvaa. Rakkain asunto missa oon asunut, oli 32-nelioinen yksio Helsingissa, jossa asuin monta vuotta ja se oli aivan ihana, oikeasti ikavoin sita vielakin, vaikken sinallaan muuten ikavoi Suomeen. :D

    VastaaPoista
  5. Minua jotenkin ärsyttää ihmisten lokerointi, että sinä olet nyt ekstrovertti, ja sinä olet introvertti jne. Minusta jokainen on oma yksilönsä mitenkään lokeroimatta. Mutta jos pakko olisi lokeroida, niin minä olisin ekstrovertti introvertti, eli Sissin mainitsema sosiaalinen erakko. Viihdyn yksin kotona, näennäisen sosiaalisena somen äärellä, eikä haittaa olla useampikin päivä käymättä missään. Sitten taas toisaalta saatan istua tunteja kavereiden kanssa kahvilla jossain huoltoasemalla tai kahvilassa. Kaupassakin saatna jäädä suustani kiinni, jos joku tuttu tulee vastaan. Töissäkin on näitä molempia puolia, istun satoja kilometrejä yksin, ja sitten purku- tai lastauspaikalla saattaa turista konekuskien kanssa hyvän tovin, jos ei ole kiire. Ja toki noilla työreissuilla tulee tavattua muitakin ihmisiä, kuin vain työhön liittyviä, kuten esim. Sissi :) Eikä Kaisankaan tapaaminen kaukana ollut, sentään samalla kylällä kävin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, ärsytys on ehkä liian voimakas sana tähän, mutta olkoon nyt :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!