torstai 21. syyskuuta 2017

Uusia lemppareita

Heippa tyypit!
Olipa kiva lukea kommentteja koskien Kiara Skyn systeemiä. Itselläni kynnet edelleen kuosissa ja yksikään ei ole ilmaantunut. Omien kynsieni kasvuvauhti on vain aivan älytön ja kasvun raja alkaa itseäni häiritsemään alle kahdessa viikossa. Pian pääsen siis tekemään ensimmäistä kunnon huoltoa.

Tänään kurkistetaan uusia lemppareitani kosmetiikan saralta. Tämä juttu piti saattaa teidän silmien eteen jo aikaisemmin, mutta terveydellisistä syistä johtuen olen ollut vähän koomassa. En kirjaimellisesti, mutta läheltä liippasi. Epilepsialääkitystä puretaan ja uutta tilalle ja kaksi unettavaa lääkettä päällekkäin on saanut minut kirjaimellisesti kävelemään unissani ja olen joutunut joitakin päiviä olemaan pois töistä, koska en ole oikeasti pysynyt hereillä. Yhtenä päivänä huidoin 19h unta putkeen. Ja silti väsytti. Ollaan oltu neurologini kanssa vähän huuli pyöreänä, että miksi näin rankka väsymys, mutta jälleen osoitus siitä miten eri lääkkeet vaikuttavat erilailla eri ihmisillä. Tällä hetkellä pahoinvointi on kaikonnut. Toissapäivänä olo oli kuin olisi ollut raskauspahoinvointi, matkapahoinvointi ja nousuhumala samaan aikaan. Toisin sanoen aika hevii settii. Sain pahoinvointilääkettä ja nyt olo on tasaantunut siltä osin ja nyt taistelen enää väsymystä vastaan. Luotan siihen, että sekin helpottaa, kunhan toinen lääke on purettu alta kokonaan pois.
No mutta! Nyt niitä lemppareita!

Kesällä hankin ihkaensimmäisen Escadan tuoksuni. En ymmärrä miten olen jättänyt ne täysin huomiotta aikaisemmin! Nyt kurkkasin lähi-Emotionin hyllyyn ja ilokseni huomasin uuden tuoksun hyllyssä. Taj Sunset huumasi tuoksullaan; ihanan pehmeän hedelmäinen tuoksu. Juuri sellaisia mistä pidän. Ei vaniljaa, myskiä tai muita hullutuksia.


 Isompi tuoksu oli tarjouksessa, mutta koen ison pullon aina uhkaksi ja päädyin pienempään, 30ml kokoon. Olin ajatellut hyödyntää tähän S-Mobiilissa olevan -25% koodin, mutta kassalla olikin iloinen yllätys myös tämän pienemmän olevan S-etukortti-tarjouksena suoraan.


 Escadan pullojen muotoilut ja sävyt ovat kyllä vertaansa vailla. Kaunis pullo yhdistettynä ihanaan tuoksuun.. We have a winner here.


Koska tuosta tuoksusta sai sen S-edun, niin käytin sitten sen Mobiili-kupongin tähän Lumenen tuotteeseen. Hehkua ja hohdetta tuova tuote kuulosti jo mainoksessa erikoiselta ja kun koitin testeriä, olin myyty. Lumene on vuodesta toiseen yksi lempimerkeistäni ja päädyn aina vain hankkimaan hyväksi havaittuja juttuja. Nyt päätin hypätä laatikon ulkopuolelle ja kokeilla jotain uutta. Tämä Instant Illuminizer todella tuo hohdetta kasvoille. Paketissa sanotaan: "Pohjoista lähdevettä, kirkastavaa lakkaa ja valoa heijastavia sävypigmenttejä sisältävä höyhenenkevyt koostumus saa ihon näyttämään hyvinvoivalta ja viimeistellyltä." Täytän tänä vuonna 35 ja tuntuu, että olen vasta viimeisen parin vuoden aikana saanut ihoni sellaiseen kuntoon ja oppinut syömään asioita, jotka eivät saa naamaani kukkimaan. Huolellinen puhdistus ja kosteutus on ollut avainasemassa ja se, että on oppinut tuntemaan oman ihotyyppinsä.


Rosy Dawn on heleä hohtava helmiäispinkki, joka sulautuu ihoon kauniisti. Tokikin tätä tarvitaan ihan pari pientä tippaa kerrallaan, ei noin isoa määrää, joka kädelläni näkyy.
Hintaa tällä tuotteella oli 29,90e, josta siis vielä sain -25% alennuksen. Oletteko muuten hoksanneet miten paljon etukuponkeja S-Mobiilissa on?! Minulle aukesi ihan kokonaan uusi maailma, kun tajusin käydä kupongit läpi.


Emotionissa heiluessani päädyin myös ison hyllykön eteen, joka oli täynnä toinen toistaan kivemman näköisiä purnukoita. Organic Shop oli itselleni uusi tuttavuus ja testereitä nuuskiessa meinasi ihan todella tulla vakava valinnan vaikeus. Valitsin tällä kertaa mukaani vain yhden tuotteen, vaikka hintansa puolesta olisi voinut ottaa useammankin; tämä purkki maksoi 3,50e, jos en ihan väärin muista. Purkki on tuhti 250ml.
The Body Shopin Virgin Mojito-tuoteperhe hurmasi minut kesällä ja tässä sokerikuorinnassa oleva sitruunaruohon tuoksu on, jos vain mahdollista, vieläkin parempi. 


Kuorinta muistuttaa lähinnä karkeaa sammakonkutua koostumukseltaan. Pieni määrä riittää pitkälle ja iholle jää ihana, raikas tuoksu! Todella mukava uusi tuttavuus.
Tällä merkillä oli myös kivoja shampoita ja kasvonaamioita, joiden hankinnassa esteenä oli se valinnanvaikeus. Ensi kerralla saattaa mukaan lähteä joku naamio.


Siinäpäs niitä. Olikos joku näistä Sinulle tuttu juttu? Ensi viikolla itselleni luvassa kivoja juttuja, sillä pääsen malliksi microblading-kurssille. Tekijät ovat jo kouluttautuneita, eli uskallan antaa kasvoni kanvaasiksi. Olen ensin sen päivän neurologin juttusilla ja sitten illaksi pääsen neulan alle. Kirjoittelen siitä kokemuksesta sitten blogiinkin.

Mukavaa loppuviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Moikka :) Tuo kuorinta on aivan ihana ja ihan huippu myös hinnaltaan! Pitää seuraavaksi käydä nuuskuttamassa tuoksu, Escadat ovat usein kivoja tuoksuja eivätkä tuo ellottavaa oloa jostain syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan hämmentynyt, kun katsoin jokaisen tuotteen kohdalla, että miten nää voi olla näin halpoja? Ja purnukat isoja ja täynnä tavaraa! Iso valtalovoikin oli alle kympin.

      Escadat ei tosiaan saa tuota ellottavaa (hieno sana, varastan käyttöön!) oloa aikaan. Joistain tulee tuoksuttaessa jo ihan oikeasti huono olo ja migreeni kolkuttaa ovella. Miellyttäviä, pehmeitä tuoksuja. (paitsi se joku kirsikka, se ei ollut mun juttu!)

      Poista
  2. Kaikki tuotteet on itsellekin tuttuja ja mieluisia, mutta en voi kylliksi ylistää Organic Shopin kuorintoja. Ovat puhdasta rakkautta purkissa <3

    VastaaPoista
  3. Kuorinta on tuttu, pohja kohta tuosta tuoksusta näkyvissä, mutta onneksi varastossa on kaksi muuta jo odottamassa. :) Ostin myös kyseisen merkin hoitoaineen ja en tiedä tykkäänkö vai en kun vasta vähän aikaa olen sitä käyttänyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!