lauantai 6. tammikuuta 2018

Tajunnanvirtaa

Heippa kaikille!

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, sillä oma läppärini sanoi sopimuksensa irti.
Koska sillä koneella on kaikki kuvatiedostoni ja kuvankäsittelyjuttuni, en ole istahtanut alas toiselle koneelle naputtamaan juttuja.
Nyt kuitenkin istahdin ja lainasin miehen työkoneen.

Kynsiä olen lakkaillut ja elämää elellyt eteenpäin kuitenkin. Elämässä on kuitenkin nyt etusijalla terveysjutut ja tuon koiran kanssa harrastaminen. Kynnet kuitenkin myös edelleen rakas harrastus.

Viime viikkoina ajatukseni on täyttänyt myös pohdinta blogin jatkosta. Sen tiedän jo valmiiksi, että blogia haluan jatkaa, mutta missä muodossa, se on itselleni hyvin epäselvää.
Itselleni tärkeitä asioita kynsien lisäksi on eläimet, erityisesti nyt tuo koira ja sen kanssa harrastaminen, kosmetiikka, sisustaminen, askartelu, plannerointi, piirtäminen, luonto...
Pallottelenkin ajatusta, että jakaisin blogini näiden asioiden kesken entistä enemmän, aloitan kokonaan uuden blogin, jatkan tätä, mutta heitän sekaan enemmän ohi aiheen-juttuja... Olo on hämmentynyt ja tätä samaa pallottelua olen käynyt aikaisemmin mm. Sannails-blogin Sannun kanssa. Kun haluaa blogata, mutta kun kynnet eivät enää ole se ainoa juttu tai sanotaanko riittävä. Kun haluaisi kirjoitella useammin, mutta lakkaa vain kerran viikossa. Toki voisi ottaa ja rykäistä aina yhtenä päivänä useammankin lakkauksen, joista kirjoittaa valmiiksi, mutta... Ei se oikein nyt ole se juttu.

Tuote-esittelyjä on tuossa jonossa, kuvatkin otettuna ja saan läppärin toivottavasti tässä käyttööni seuraavien kahden viikon kuluessa, jona aikana myös toivottavasti bloginkin muoto on selkiytyneempi.
Tai sitten ei, sillä myös blogin nimi pohdituttaa. Se on toki jo vakiintunut niin moneen käyttöön ja paikkaan, että tuntuisi hassulta muuttaa sitä, mutta jos blogi on paljon muutakin kuin vain kynsiä... Hankalaa, tiedän!

Nyt saa kommenttikentän laittaa laulamaan!
Mitä Sinä haluaisit nähdä blogissani? Mistä asioista olet erityisesti tykännyt? Vai kannattaako koko blogia jatkaa lainkaan? Sana on vapaa!

Pieni porkkana loppuun: kaikkien kommentoineiden kesken arvon jotain pientä kivaa ylläriä tammikuun lopussa :)

20 kommenttia:

  1. Tykkaan kaikesta, ala ainakaan lopeta! Ja sun blogin nimihan on just hyva, kynnet on kynsia ja kaikki muu sirkusta. ;)

    VastaaPoista
  2. Pallottele rauhassa! Niin tein ittekin ja päätin, että blogi tulee sulkemaan ovensa. Lakkaan toki edelleen, mutta en tosiaan niin usein että saisin edes kerran viikossa tahtia pidettyä yllä. Päätös helpotti. Instagram jää. Mielenkiinnon kohteet vaihtelee ja jos vielä bloggaisin, se olis täysi sekametelisoppa tätä nykyä: kynsiä, kosmetiikkaa, atooppista ihoa, ruokaa, leivontaa, sisustusta, parvekepuutarhaa, vähän kaikkea ja silti ei mitään yhteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota pohdin, että kun voi käydä sellainen, että ryhdyn keliakialiiton kautta bloggaamaan, niin onko liian monta rautaa tulessa.
      Toki voisi tehdä kylmästi niinkin, että blogi vain kynsille ja kaikki muu Instagramiin. Tai blogi säppiin ja kaikki Instagramiin.
      Mutta kun se kirjoittaminen -- siitä mä tykkään!

      Poista
  3. Aika harva taitaa nykyään blogata pelkästään vain yhdestä aiheesta (no, ehkä joku ruokablogi on eri asia :D).

    Miusta on kiva, jos sisältöön tulee muutakin juttua ja ne on yleensä luetuimpia postauksia, kun eivät käsittele aina sitä yhtä ja samaa kategoriaa.

    Miuta kiinnostaa askartelu, plannerointi ja tuote-arvostelut :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on pitkään ollut saman tyyppiset ajatukset oman kirjoittamisen kanssa. Ite tykkäisin kyllä lukea sun koirulista, planneroinnista ja kaikesta, sisustamisesta sekä askatelusta ym. Hyvin voisi olla tää sama blogi eikä nimeäkään välttis tarvis muuttaa. Instastakin tykkään mutta eri juttu kun saa lukea myös juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittamisesta pidä, joten blogia en ole lopettamassa. Kaikista noista saat jatkossa lukea täältä :)

      Poista
  5. Minusta blogisi on ollut hyvä sellaisenaan kuin se on. :) Tiedän kyllä itsekkin tuon palloittelu-tunteen koska itsekkin olen miettinyt blogini jatkoa. Minulla on pitkään ollut jo toinen nimi mielessä mutta se liittyy ehkä kuitenkin enemmän vain kynsiin mitä nykyinen ja se ei välttämättä niin hyvin sitten kuvaisi blogiani. En tiedä, tämä on tämmöistä vaiheittaista pohdiskelua, joka selviää ajan kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet tykännyt :)

      Aikomuksena on uudistella blogia, mutta pitää pääpainoa kaikessa kädentaitoihin liittyvässä :)

      Poista
  6. Lähtökohtaisesti mun mielestä jokaisen pitäisi tehdä oman näköisensä blogi ja kirjoittaa siitä mistä haluaa. Kuitenkin on varmaan hyvä miettiä jonkinlainen linja tai runko, minkä yhmpärille blogia lähtee rakentamaan. Esimerkiksi Charming Nailsin Lifestyle lauantaita oikein odottaa, vaikka kynsipostaukset kiinnostaa mua eniten.
    Ehkä joku tuollainen systeemi, että esittelet jonkun asian ja päivität sen kuulumisia aika-ajoin, voisi toimia.

    Sulla kumminkin on ihailtava tyyli kirjoittaa asioista selkeästi ja mielenkiintoisesti. Todellakin toivon, että blogisi jatkuu. Minä en näe tarvetta nimen vaihtamiselle, mutta toisaalta ei se mua haittaakaan. Your call. :D

    VastaaPoista
  7. Samojen asioiden äärellä itsekin on tullut oltua ja olen edelleen. Lakkaan kyllä säännöllisesti ja pystyn postailemaan pari kertaa viikossa, kun otan kosmetiikkaa mukaan. Saa kuitenkin nähdä, mitä elämä tuo eteen ensi vuoden aikana, se aika lailla määrittää blogin tulevaisuuden. Jos me esimerkiksi aletaan rakentamaan, tuskin mä sitten enää pystyn kynsiä paljon lakkailemaan kaiken kiireen keskellä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten heität asian niin päin, että bloggailet taloprojektista, niinkuin esimerkiksi Zigi Ztylen Sigi teki :D

      Poista
  8. Minä sanon, että kannattaa ehdottomasti laajentaa aihepiiriä jos yhtään siltä tuntuu! Minulle kävi ihan sama juttu vuosi sitten, paloin halusta kirjoittaa niin monesta muustakin asiasta (pääasiassa kosmesta), ja kun siihen ryhdyin, sain blogissakin kivan vastaanoton!

    Nimen vaihdosta en osaa sitten hirveästi sanoakaan. Itse en viitsinyt vaihtaa, mutta koska blogi on edelleen kynsipainotteinen sopii myös nimi sille kuin nenä päähän. Banneriin sitten lisäsin maininnan muistakin jutuista, että blogiin saapuvalle tulee heti selväksi, ettei blogi käsittele pelkästään kynsiä. Mutta sun kohdalla sanoisin, että jos päädyt muuttamaan nimeä, älä ainakaan kokonaan vaihda sitä vaan muuta vain hivenen! Esim. Kaisan Sirkus voisi toimia, sillä vanhat lukijat muistaisivat ja yhdistäisivät sen sinun blogiisi helposti, ja samalla se kattaisi kaiken mahdollisen, mistä haluaisit kirjoittaa :)

    Iloa alkaneeseen vuoteen, ja terkkuja Baloolle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne! :)

      Blogin nimi pysynee samana, tuota Kaisan Sirkusta ehdotti eräs toinenkin, ja toisaalta se voisi olla hauska. Katsotaan :D

      Poista
  9. Ehdottomasti kannattaa laajentaa. Voi tulla uusia lukijoita ja vanhojen on helppo skipata aihe, jos ei kiinnosta. Mullakin on 2 aika erilaista aihetta.
    Kritiikkiä vain siitä, että kommentteihin ei vastata. Eikö kommentit ole vuorovaikutusta lukijoiden kanssa eikä lukijoiden yksinpuhelua? Olen joihinkin blogeihin siksi lopettanut kommentoinnin ja itse asiassa joskus poistanutkin kommentin, kun on esim. etukäteen hyväksyntä ja bloggaaja on erikseen julkaissut kommentin mutta ei sitten muuta. Miksi kysyä jotain lukijoilta jos ei vastaa? Nyt tarkoitan että on päiväkausia vastaamatta, ei tarvitse tunnissa vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pyrin vastaamaan pian; viimeistään aina seuraavan postauksen kirjoittamisen yhteydessä.
      Ymmärrettävästi siihen on tullut välillä taukoa, jos postausvälikin on venynyt, mutta aktiivisimmillaan vastasin joka päivä.
      Nyt läppärini ollessa tsäpissä, en alkanut vastaamaan esimerkiksi tämän postauksen kommentteihin puhelimella. Se on aika turhauttavaa näpräämistä.
      Vastavuoroisuus lukijoiden kanssa on itselle kiva ja tärkeä asia enkä ainakaan epäkohteliaisuuttani ole pitänyt vastaamisessa viivettä. Täällä ruudun toisella puolella sattuu ja tapahtuu yhtä ja toista; aina ei vain rahkeet riitä. Mutta tässä asiassa toivottavasti pystyn parantamaan, nytkin kun intoa on ja läppäri toimii :)

      Poista
  10. Vihdoin vois koittaa päivä et tää paska loppuu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!