sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Talven taikaa


Vuodenajoista lempparini on syksy, mutta vaikka inhoan kylmää, on talvessakin oma taikansa. Varsinkin, jos on sitä lunta! Sellainen loskamoskatalvi, mistä nyt varsinkin etelässä on jouduttu kärsimään, ei ole mistään kotoisin. Vihdoin nyt on satanut Hämeenlinnaankin kunnolla lunta, eikä kuraa ole. Pakkasta on juuri sopivasti, siinä viiden ja kymmenen asteen välissä.

Kirjoittelin syksyllä perheemme uudesta jäsenestä, sloughivauva Baloosta. (Jutun pääset lukemaan TÄSTÄ )
Nyt aikaa on kulunut ja seitsemänviikkoinen kakkatykkirääpäle on viiden kuukauden ylittänyt energiaa pursuava pikakiituri, joka kiihdyttää vauhtinsa n.35km/h hyvinkin nopeasti. 
Ajattelinkin, että otan teidät tänään mukaan meidän peltolenkille.


Asumme tiheään asutulla rivitaloalueella, mutta Hämeenlinnan hienous on siinä, että melkein kaikkialla on luonto lähellä ja metsää ja vesistöjä löytyy. Tämä meidän lähimetsä avautuu noin kolmen minuutin kävelymatkan päästä ja on muodostunut meidän lempparipaikaksi.
Ylläolevasta kuvasta voikin jo tarkkasilmäinen löytää innoissaan kirmaavan vinttikoiran. Baloo on oppinut reitin ja tietyssä kohdassa polkua alkaa menojalka jo vipattaa ja poika piipata, että "joko pääsisi irti!?"  Sloughi on metsästysvietillä varustettu rotu, joten ihan missä tahansa koiraa ei voi eikä tietysti saakaan pitää vapaana. Vasta kun Baloo oli oppinut peruskäskyt ja tuli luokse kutsusta, aloin pitämään sitä vapaana, ensin lyhyitä aikoja kerrallaan ja aina palkitsin luoksetulosta ja otin hihnaan takaisin kiinni. Pikkuhiljaa aika ja matka piteni ja luotto molemminpuolin kasvoi. Baloo ei ole kertaakaan karannut, mutta toki sekin on täysin mahdollista, että niin voi tapahtua. Korvat ovat joskus vain koristeena, kun jäniksen tuoreet jäljet osuvat kohdalle. Itsenäisyyspäivänä kävi jänöjussilla tuuri, kun Baloo oli vielä niin nössö, ettei uskaltanut hyppiä ojien yli vaan jäi toiselle puolelle uikuttamaan perään. Olin vielä tarkistanut, että reitti selvä, ei ole toisia koiria eikä eläimiä näkyvillä, aava pelto ja koira irti. Näin kyllä jäljet, mutta nepä olikin sitten luultua tuoreemmat ja hyvin maastoutunut jänö sieltä pinkaisi karkuun, hetken hölmistyneenä toljotellut koira perään. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta tarkkana saa olla eikä koskaan voi tarpeeksi luottaa. Kesällä vapaana juoksuttaminen täytyy miettiä täysin uusiksi.



Tämä koivikko on äärettömän kaunis. Sijaitsee siis ihan muutaman minuutin päässä kodistamme emmekä ole koskaan törmänneet siellä muihin. Ääniä kuuluu, mutta rauhassa saa nautiskella ja Baloo pääsee juoksemaan ja purkamaan energiaa.


Metsän laidasta aukeaa iso pelto, jolla menee itse tehtyjä latuja, kävelypolku ja tuhansia tassujen jälkiä. Pelto on paikkana selvästi suosittu, mutta hassua tosiaan ettei meidän kohdalle ole osunut muita.


Baloo rakastaa loikkimista ja on selvästi nauttinut talvesta ja lumesta.  Vaatetusasia on toistaiseksi osoittautunut suht helpoksi; olen itse ommellut Baloon vaatteet, sillä koira kasvaa hurjaa vauhtia. Jättipakkasilta ollaan vielä säästytty ja kerrospukeutuminen on ollut etu. Mieluummin olen nyt itse tehnyt, kuin maksanut keskimäärin 50-70e takista, jota tarvitaan maksimissaan kolme viikkoa. Kirppistely on hankalaa, sillä Baloo on jo mennyt yli whippet-kokoisista vaatteista, mutta ei ole vielä täysikokoisen sloughin mitoissa. Toistaiseksi siis ompelukone on laulanut ja olen onnistunut tekemään sekä vuorellisia että vuorettomia vaatteita.


 
Toki vaatteiden helmat saavat kiiturin vauhdissa kyytiä...



Tältä näyttää sloughi, jolle on juuri hihkaistu "Täällä!" ja joka kipittää onnesta soikeana luokse namin kiilto silmissä.



Baloo on kiltti, hassu, hölmöilevä, hellä, utelias, rohkea, herkkä ja mukavuudenhaluinen. Sloughimaisia piirteitä tulee koko ajan lisää ja en olisi koskaan uskonut rakastuvani vinttikoiraan, mutta kappas vain.


Hömelön juostessa luo tulee varautua moikkauspomppuun, joka toteutuu yhdeksän kertaa kymmenestä. Hellä, mutta määrätietoinen pusku kylkeen, jolla ilmoitetaan "Moi, mä tulin nyt!"



Olimme ensimmäisessä match showssa Vantaalla 12.1., joka sujui odotettua paremmin. Olimme harjoitelleet, mutta emme läheskään tarpeeksi ja olen äärettömän kova jännittämään. Mukana oli Baloon kasvattaja Susanna oman koiransa Jaavan (Baloon täti, Bijou Unique Adèle) kanssa ja hän antoi kovasti tsemppiä ja neuvoja. Baloo käyttäytyi mallikkaasti, mutta pienenä poikana vähän väsähtikin. Saimme kuitenkin oikein hyvää kokemusta, neuvoja ja totuttelua. Pari mätsäriä olisi vielä tarjolla ennen helmikuussa olevaan Lahden pentunäyttelyä, jonne lähdemme katsomaan miten meidän käy.





Ulkopöhköilyn ja lumessa kirmaamisen vastapainona Baloo nauttii kovasti sohvan lämmöstä, rapsutuksista ja leikeistä. Hän on oiva apuri tiskikoneen täyttämisessä, hyvä sukkien piilottelussa, nenäliinojen löytämisessä ja korvatulppien koemaistamisessa (kaikki kakattu ulos ehjinä, toim.huom.), fasaani- ja oravavahtina toimimisessa ja sängyn esilämmittäjänä.


Baloo piippaa ruoka-aikaan, nuuskuttaa kuppiaan merkitsevästi ja tunkee syliin esittelemään lelujaan. Kiertää joka kerta olohuoneesta keittiöön ja takaisin ennenkuin suostuu tulemaan pukemaan, mutta tekee sen kiltisti ja rimpuilematta. Sloughimaiseen tapaan tassut on pyhä asia ja kynsien leikkaamisesta neuvotellaan pitkän kaavan mukaan, kuitenkin siihen aina lopulta suostuen. Joka ilta yhdeksän ja puoli kymmenen välillä Baloo kömpii makuuhuoneeseen haukotellen, riippumatta siitä meneekö kukaan muu vielä silloin unille. Nukkuu yöt läpeensä, herää takuuvarmasti oman kupin kolahdukseen ja sinkoaa paikalle tarkistamaan asiaa alle kahdessa sekunnissa. Pyytää ulos tarpeilleen, mutta jos on liian kylmä, sataa tai muuta epämukavaa, osaa pantata. Uutena vuotena ei tarvinut sitten enää käydäkään, kun kuului raketti liian lähellä, takaisin peiton alle ja aamukymmeneltä uusi yritys, kun herra suvaitsi työntää kuononsa peiton alta ulos. Vahinkoja sisälle tulee aniharvoin, nekin ovat lähinnä protesteja, jos muut syövät ja hän ei saa. Silloin pystyy kyllä tikistämään kaksi tippaa jalan viereen, tyylillä "Näitkö? Pissasin. Kostoks. Koska voin."


Talven kylmyys ei harmita enää niin paljon, kun tietää, että huurteisen lenkin jälkeen pääsee tämän tyypin kanssa sohvan pohjalle peiton alle. Tulee joka kerta kainaloon, työntää kuonon kaulalle, huokaisee ja nukahtaa.
Ihmisen paras ystävä. Kyllä vain.

Iloista sunnuntaita!




Mikäli haluat seurailla Baloon pöhköilyjä lähes reaaliajassa, 
klikkaa itsesi Instagramiin ja nappaa Baloo seurantaan:

@bijou_unique_baloo

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!