sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Ten points to Gryffindor!

Voi kuulkaas kun olen ihan pähkinöinä täällä! Aamukammasta piikit vähenevät ja odotettu Lontoon reissu lähenee. Ajankohta on hiihtolomalla ja matkaan lähtee lisäksemme Milja, joka on käynyt kohteessa useammankin kerran. Järjestelyt ovat olleet ajoittain karikkoisia, mutta hyvällä mielellä lähdemme matkaan ja sitä jo kovasti odotellaan!
Yksi matkan kohokohdista tulee olemaan Potter Tour ja Madame Tussaudin vahakabinetti. Ja shoppailu! Saatte sitten urakalla lukea Lontoo-raporttia. Beware.

Sairastelut ovat onneksi takanapäin ja nyt peukkuja pystyyn ettei pöpöt palaa!


Päätin tunnustaa tupaväriä ja tein Rohkelikkomaiset kynnet. Nämä olivat hyvin pikainen kokeilu ja tarkoitus on tehdä reissuun myös Potter-teemaiset kynnet.



Ajatuksena on myös katsoa kaikki Potterit vielä kerran maratonina ennen reissua. Oma lempparini on Azkabanin vanki. En ole kaikkia kirjoja lukenut, kaikki leffat olen katsonut useasti, mutta yleisesti ottaen kirja päihittää aina leffan.  Leffoja katsoessani olen sekä itkenyt että nauranut.


Poikani odottaa jännityksen sekaisin fiiliksin reissuamme, mutta on todella iloinen, että mennään. Pojalla Iskää saattaa tulla ikävä, koska ikinä ei ole ollut edessä tilannetta, että ollaan viikko erossa. Isimies jää talo- ja koiravahdiksi.




Mihinkäs tupaan Sinä kuulut?

2 kommenttia:

  1. Hufflepuff beibeeee!

    Eipä tässä muuta. Tuo tuliaisia.
    T. Sisko

    VastaaPoista
  2. Ai että miten hienot Rohkelikko-kynnet! <3 Mahtavan kuuloinen reissu teillä edessä, viettäkääpä oikein mukavaa aikaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!