torstai 4. lokakuuta 2018

Syksy

Nyt saa hihkua - syksy on täällä!
Vaikka ristiriitaisesti en tykkää yhtään kylmästä, on silti ihanaa kun aamut ovat viileitä ja saa pukea villasukkaa jalkaan, hautautua koirien kanssa viltin alle sohvan nurkkaan, kulkea pipo päässä... Syksy on lempivuodenaikani. Siitä huolimatta, että marraskuu on pitkä ja ankea. Juuri nyt on kaikkein ihanin aika, kun puissa lehdet vaihtavat väriä ja iltapäivisin paistaa aurinko - ei ole vielä niin synkkää.


Asumme rivitalossa ja pihaamme reunustaa mustamarja-aronia, joka on syksyisin ihanan värinen. Olen ison omakotitalokuumeen kourissa, mutta rakennusvaihe ei innosta, vaikka saisikin kyllä sitten juuri sellaisen kodin kun haluaa. Myöskään täysin kunnostettavan kodin hankkiminen ei innosta, sillä tässä kun olen kolme viikkoa putkeen leikkauksen jälkeisellä sairauslomalla ja lisää leikkauksia on tulossa; ei minusta itsestäni olisi remppareiskaksi juuri nyt.
Kuitenkin pojan ja näiden koirien kannalta ihanteellisinta olisi asua omakotitalossa. Meillä on kiva taloyhtiö ja mukavat naapurit nyt, joten ei tästä kiire minnekään ole. Eikä nyt olisi varaakaan muutella.
Vaan saahan sitä haaveilla!



Kynteni ovat eläneet olosuhteiden pakosta lyhyttä ja hylättyä elämäänsä, kun pentukoira on tullut taloon ja olin leikkauksessa. Ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa eikä jaksamusta - päivät ovat menneet pentua ja isompaa koiraa pissatellessa ja kouluttaessa ja väliajat on nautittu särkylääkettä ja vedetty päikkäreitä.
Tänään kuitenkin oli hyvä päivä kipujen puolesta ja käsiäni katsoessa päätin, että jotain on tuunailtava.


Kynnet saivat pituutta Kiara Skyn dip powderin ja tippien avulla. En tehnyt mitään jättipitkiä ihan käytännön syistä, mutta halusin vähän pituutta kuitenkin.
Olen tykästynyt todella paljon Kiara Skyn dippausmenetelmään sen nopeuden ja helppouden takia, enkä usko palaavani perusgeelien maailmaan ihan pian takaisin. 


Koristelupuolta pohtiessani halusin ehdottomasti syksyn näkyvän jo kynsilläkin ja valitsin yhden lempisävyistäni, piCture pOlishin Mossyn, joka on nimensä veroisesti täydellinen sammaleen vihreä lakka.


Koostumuksensa puolesta Mossy on moitteeton kaveri ja selvisin kahdella helpolla kerroksella, todella pitkät kynnet vaatinevat ehkä kolmannen ohuen, jos haluaa.
Koristeluiksi mietin leimaavani kultaisia lehtiä tai tekeväni jotain muuta, mutta hetken kynsiäni katseltuani päätin antaa lakan puhua puolestaan. Joskus vähemmän on enemmän. Mossy on itsessään jo hyvin kaunis lakka, joten koristeleminen ei ollut nyt  mielestäni lainkaan välttämätöntä.

Meillä on muuten Facebookin Kynsikoristelut-ryhmässä alkamassa haastekuukaudet. Jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina paljastetaan haaste, johon voi osallistua aina seuraavan haasteen julkistamiseen asti.  Kuvat ladataan omaan albumiinsa ja näin olisi tarkoitus haastaa itseään luovuuteen ja saada ehkäpä vähän inspiraatiotakin itselleen! Tulevana sunnuntaina tämä homma starttaa, tervetuloa mukaan! Jos et ole vielä Kynsikoristelut-ryhmän jäsen, niin kipaise laittamassa jäsenpyyntö.



Mukavaa torstaita kaikille!

-Kaisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!